Elämänhallinta

Arkielämän tilanteisiin ja niiden muodostamiin elämänkokemuksiin liittyvien ongelmien ratkaisuyrityksiin on käytetty hallinnan tai itseohjauksen vertauskuvia. Eri tutkimusaloilla – lähinnä psykologiassa ja yhteiskuntatutkimuksessa – kyky ja pyrkimys hyvään tai riittävään suoriutumiseen ja ongelmanratkaisuun saavat erilaisia nimiä ja niitä selitetään vaihtelevin teorioin. Elämänhallinnan sukuisia englanninkielisiä käsitteitä ovat muun muassa coping, self-regulation, mastery, sense of coherence, self-efficacy, competence, empowerment. Elämänhallinnan voi myös katsoa koostuvan monien toiminta-alueiden hallinnasta tai hallinnankokemuksista. Voidaan puhua ainakin

• mielialan tai tunteiden hallinnasta
• ajatusten hallinnasta
• tekojen hallinnasta
• halujen hallinnasta
• sosiaalisten suhteiden hallinnasta
• elinolosuhteiden hallinnasta

Hallinnan ja itseohjauksen käsitteitä käytetään monessa yhteydessä, coping on psykologian käsite. Samat asiat voidaan ilmaista minuuden, persoonallisuuden, toiminnan, käyttäytymisen tai itseohjauksen ja hallinnan käsittein.

Suomalaisista teksteistä, jotka erityisesti pohtivat elämänhallinnan kysymyksiä kuntoutuksessa ja sosiaali- ja terveyspolitiikassa mainittakoon Raimo Raitasalon Elämänhallinta sosiaalipolitiikan tavoitteena ja Aila Järvikosken väitöskirja Vajaakuntoisuudesta elämänhallintaan? Kuntoutuksen viitekehysten ja toimintamallien tarkastelu.

Hallinnassa on niin itseohjauksen kuin copinginkin mielessä aina kysymys jonkinlaisesta muutoksesta siihen verrattuna mitä olisi tapahtunut jos hallinta ei olisi onnistunut. Toiminta tai teko olisi mennyt jotenkin toisin, ei välttämättä huonommin, koska hallintaa ei prosessina voi tarkoituksenmukaisesti määritellä ainakaan kokonaan hallinnan hetkellä vielä toteutumattoman asiantilan perusteella. Silloin kun hallinta saavutetaan muutamalla tavoitetta tai arviointiperusteita maalia lähestyttäessä, voi aivan hyvin kysyä, millaisesta hallinnasta onkaan kysymys. Hyvin monet hallinnaksi sanotut tekemiset ovat jälkikäteistä selittelyä tai jopa etukäteen, kaiken varalta, annettuja syitä mahdolliselle epäonnistumiselle (tai odottamattomalle onnistumiselle).

Psykologisessa käsitteistössä on useita esimerkkejä prosesseista, joita ei yleensä liitetä hallintakäsitteisiin, mutta jotka ovat lopputulokseltaan samanlaisia. Sellaisia on esimerkiksi disability paradox, jolla tarkoitetaan sitä, että henkilön mieliala onkin paljolti geneettisesti määräytyvä luonnekysymys ja että jokaisen ihmisen mieliala etsiytyy suunnilleen samalle subjektiiviselle tasolle riippumatta siitä, mitä hänen elämässään on tapahtunut. Toinen samantapainen käsite on response shift, jolla tarkoitetaan subjektiivisten kokemusten siirtymistä mitta-asteikolla sen mukaan millaisia elämänkokemuksia ihmisellä on.

Yksilön suoriutuminen elämäntilanteessaan on aina jonkinlainen kompromissihakuinen adaptaatiotehtävä, joka voidaan suorittaa hyökäten (mastery), puolustautuen (defense) tai tyytymällä selviytymään (coping). Yhteiskunnan ja yksilöiden muodostamassa kokonaisjärjestelmässä pitäisi nyt kysyä mitä tarkoittavat hyökkäys (mastery), puolustus (defense) ja torjuntavoitto (coping) yhteiskunnan toimintana. Entä millaisia yhteentörmäyksiä ja vuorovaikutustilanteita syntyykään, jos ajatellaan yhteiskunnankin olevan itseään ohjaava ja coping-keinoja soveltava toimija?

Vuorovaikutuksen terveysperusteinen hallinta tulee kysymykseen silloin, kun koettu ongelma on sosiaalinen tai sosiaalisesta tuesta tai muusta vuorovaikutuksesta riippuva. Jos hallinnan tavanomaisimpia ratkaisumalleja ajattelee, missä tahansa tilanteessa avun tai neuvon pyytäminen toisilta ihmisiltä ovat mahdollisia vaihtoehtoja. Osaa sairauksista, varsinkin mielenterveyshäiriöitä, pidetään olennaisesti hallinnan ongelmina eli käyttäytymisen, tunteiden, mielialan tai ajattelun hallinnan merkittävinä poikkeamina. Terveydenhuollon peruslogiikan mukaan diagnoosia seuraa hoito ja potilaan tulee noudattaa saamiaan hoito-ohjeita. Erikoiset hallintakeinot ovat terveydenhuollon näkökulmasta järjettömiä. Hoito joutuu siten työskentelemään hallintastrategioiden näkökulmasta valikoiden ja hallinnasta muodostuu helposti potilaan autonomian ja itsemääräämisoikeuden taistelukenttä.

Sosiaalisen tuen kautta tapahtuva vaikean elämäntilanteen hallinta on tehokasta ja toimivaa. Yhteys toisiin ihmisiin lisää tilanteen systeemisiä voimavaroja ja vaihtelua. Kysymys on vain siitä, onko sosiaalisella tuella yleisiä tai erityisiä kielteisiä vaikutuksia. Sosiaalinen tuki on tutkimuksissa jaettu yleensä ensin instrumentaaliseen ja emotionaaliseen tukeen. Kun näiden kahden tukityypin osalta ryhmitellään sosiaalisen tuen tai verkon toiset osapuolet, saadaan monitasoinen sosiaalinen järjestelmä: perhe, ystävät, asiantuntijat, ongelman osapuolet jne. Täysin sivussa tästä asetelmasta ei voi pitää myöskään näiden toimijoiden pysyviä ominaisuuksia (persoonallisuus, tietomäärä yms. yksilötasolla, toimintakulttuuri, saavutettavuus jne.) ja hetkellisesti vaihtelevia ominaisuuksia. Jos yksilötasoisen hallinnan tutkimus voi olla monimutkaista, sosiaalinen vuorovaikutus tuo siihen valtavan määrällisen ja laadullisen lisän, josta on suoriuduttava yksinkertaistamalla kuvausta jollakin tavalla, esimerkiksi unohtamalla tai vakioimalla yksilölliset tekijät.

Elämänhallinta on päämerkitykseltään elämän mittainen asia. Hallinta on tältä osin tiukasti yhteydessä kasvuun ja yksilönkehitykseen. Hallinta ei myötäile yksilöllistä muutosta vaan joutuu usein sen kanssa sisäiseen tai ulkoiseen ristiriitaan.

Psyykkinen hallinta, joka käynnistyy suuremman tai pienemmän uhan vaikutuksesta, voi tarkoittaa hyvin yleistä ilmiötä, joka kattaa miltei koko psykologian tutkimusalueen. Ihmisen psyyke on mukana kaikessa, mitä ihminen tekee tai mitä hänelle tapahtuu. Ero tietoisen ja tavoitteellisen psyykkisen hallinnan ja automaattisesti tapahtuvien psyykkisten prosessien välillä ei ole niin selkeä, että rajan psyykkisen hallinnan ilmiöalueen ympärille voisi vetää tarkasti. Tällainen laaja käsite on itseohjaus. Suppeampana käsitteenä psyykkinen hallinta tarkoittaa erillisiä, keskenään läheisessä käsitteellisessä yhteydessä olevia kognitiivisia ja affektiivisia prosesseja, s.o. uskomusten, mielikuvien, ajatusten, väitteiden yms. käyttöä erilaisten ongelmatilanteiden määrittelyssä ja niiden vaatimien toimintojen valmistelussa tai tulkinnassa.

Elämänhallinta on löytänyt tiensä myös lainsäädäntöön. Elämänhallinta on tavoitteena neljässä, viidessä laissa.

• Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta (1015/1991) 3 § 1 mom (Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut) "Lääkinnällisellä kuntoutuksella pyritään parantamaan ja ylläpitämään kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä edistämään ja tukemaan hänen elämäntilanteensa hallintaa ja hänen itsenäistä suoriutumistaan päivittäisissä toiminnoissa."

• Laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) 2 § (Määritelmät) "1) aktivointisuunnitelmalla tarkoitetaan pitkään työttömänä olleelle henkilölle työllistymisedellytysten ja elämänhallinnan parantamiseksi laadittavaa suunnitelmaa, jonka työvoimatoimisto ja kunta laativat yhdessä henkilön kanssa; 2) kuntouttavalla työtoiminnalla kunnan järjestämää toimintaa, jonka tarkoitus on parantaa henkilön elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle, ja jossa ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille."

• Laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohteluista ja säilöönottoyksiköstä (116/2002) 14 § Toimintakyvyn tukeminen) "Ulkomaalaiselle järjestetään säilöönottoyksikön oloihin soveltuvaa elämänhallintaa tukevaa toimintaa sekä mahdollisuus tiedotusvälineiden seuraamiseen ja kirjastopalvelujen käyttöön."

• Laki nuorisorangaistuksesta (1196/2004) 3 § (Nuorisorangaistuksen tukitoimet) "Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano sekä tuomitun elämänhallintaa ja rangaistuksen suorittamista edistävät tukitoimet on sovitettava yhteen."

• Vankeuslaki (767/2005) 2 § (Vankeuden täytäntöönpanon tavoite) "Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana."

Binghamtonin yliopiston tutkimuksessa vuodelta 2018 elämän stressitekijät ovat yhteydessä opioidien käyttämiseen elämänhallinnan keinona. Elämän stressitekijöihin, jotka liittyvät terveyteen, rahaan, työhön, perheeseen tai romanttisiin suhteisiin, sopeutumiseksi pitäisi tutkijan mukaan käyttää muita elämänhallinnan keinoja.[1][2]

• Järvikoski, Aila: Vajaakuntoisuudesta elämänhallintaan? Kuntoutuksen viitekehysten ja toimintamallien tarkastelu. Kuntoutussäätiö, 1994. ISBN 951-8957-88-6.
• Raitasalo, Raimo: Elämänhallintaa etsimässä. Kansaneläkelaitos, 1996. ISBN 951-669-410-1.
• Raitasalo, Raimo: Elämänhallinta sosiaalipolitiikan tavoitteena. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 1. Helsinki: Kansaneläkelaitos, tutkimus- ja kehitysyksikkö, 1995. ISBN 951-669-388-1.
• Schwartz, Caroly & Sprangers, Mirjam: Adaptation to Changing Health: Response Shift in Quality-of-Life Research. APA Books, 2000.