Eläinoikeusliike

Eläinoikeusliike on kansanliike, joka ajaa eläinten oikeuksia. Liikkeen tavoitteena on poistaa moraalinen ja laillinen erottelu ihmisten ja muiden eläinten välillä sekä lopettaa eläinten hyväksikäyttö tieteessä, viihteessä, ruoantuotannossa ja vaateteollisuudessa.

Historia

Eläinoikeusliikkeen synty ajoitetaan usein Peter Singerin Oikeutta eläimille -kirjan julkaisuun 1975 ja siitä syntyneeseen keskusteluun. Singerin käyttämä lajisorto-termi eli spesismi oli otettu käyttöön jo 1970-luvun alussa.[1]

Ennen Singerin kirjan julkaisua Isossa-Britanniassa oli jo syntynyt 1960-luvulla Hunters Saboteurs Association -niminen liike yläluokan harrastaman urheilumetsästyksen vastustamiseksi, ja myöhemmin vuonna 1972 sitä radikaalimpi Band of Mercy.[1] Band of Mercyn aktivistit perustivat vuonna 1976 Animal Liberation Frontin, joka teki jo samana vuonna useita iskuja eläinkoelaboratoreihin. ALF:n nimissä alettiin tehdä iskuja ympäri maailmaa, ensin Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Hollannissa 1979. Ruotsiin iskut levisivät 1985, Suomessa ensimmäiset iskut tekivät ”kettutytöt” vuonna 1995.[2] Maailman suurin eläinoikeusjärjestö, People for the Ethical Treatment of Animals eli PETA, perustettiin Yhdysvalloissa 1980.[3]

Toiminnan muodot

Nykyinen eläinaktivismi keskittyy ennen kaikkea eläimiä hyödyntäviä tehomaatalouden muotoja vastaan. Lisäksi tärkeinä kohteina ovat turkistarhaus ja eläinkokeet. Aktivismi voi olla esimerkiksi tiedottamista, poliittisten päättäjien lobbausta tai medianäkyvyyden hakemista erilaisilla kampanjoilla ja tapahtumilla. Tähän voi sisältyä myös kansalaistottelemattomuutta. Paljon huomiota ovat herättäneet suoran aktivismin muodot, joissa käytetään laittomia keinoja. Mielipiteet tällaisen toiminnan suhteen jakavat eläinaktivistien kenttää. Useimmat eläinsuojelujärjestöt ovat sitä mieltä, että laittomien keinojen käyttö ei ole hyväksyttävää, minkä lisäksi se vaikeuttaa heidän mukaansa pitkäjännitteistä eläinsuojelutoimintaa.

Suora toiminta

Eläinaktivismin äärimmäiset muodot ovat iskut turkistarhoille ja koe-eläinlaboratorioihin tai turkisten sotkeminen spray-maalilla. Tyypillisellä turkistarhaiskulla eläinaktivistit yrittävät päästää mahdollisimman monta turkiseläintä, tavallisesti minkkiä, ulos häkeistään. Joskus kettujen turkit värjätään esimerkiksi hennalla. Usein myös tuhotaan sukutauluja, jolloin eläinten jalostaminen vaikeutuu. Eläinten vapauttaminen häkeistä tuhoaa myös jalostustiedot, sillä tarhaaja ei enää tiedä, mikä eläin oli missäkin häkissä.

Kahden tutkimuksen mukaan asenteet eläinoikeusjärjestöjen toimintatapoihin, kuten suoraan toimintaan vaihtelevat paljon eläinoikeusyhteisön sisällä. Kahdessa tutkimuksessa 50 % ja 39 % aktivisteista ei kannattanut suoraa toimintaa.[4][5]

Katso myös

Lähteet
  • Luukka, Panu: Ei ole oikeutta, on vain me! Radikaali eläinoikeusliike Suomessa. Helsingin yliopiston verkkojulkaisut, Helsinki 1999. Verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet
  1. Luukka, 42-44.
  2. Luukka, 45.
  3. Luukka, 47.
  4. Apostol,L., Rebega, O.L. & Miclea,M. (2013). "Psychological and Socio-Demographic Predictors of Attitudes towards Animals". Social and Behavioural Sciences, 78, pages 521–525.
  5. An attitude survey of animal rights activists. Psychological Science. 2(3), 1991, 194–196

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.