Ekumenia

Ekumenia tarkoittaa eri kristillisten kirkkojen ja tunnustuskuntien yhteistyötä ja pyrkimyksiä läheisempään yhteyteen.[1] Nykyinen ekumeeninen liike sai alkunsa 1800-luvun lopulla.

Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Principal symbol of Christianity

Kristillinen ekumenia on eri asia kuin uskontojen kohtaaminen ja niiden välinen vuoropuhelu eli uskontodialogi, vaikka myös viimeksi mainitusta toisinaan käytetään ekumenia-sanaa. Kansalliset ekumeeniset neuvostot ymmärtävät ekumenian nimenomaan kristinuskon sisäisenä liikkeenä, mutta pyrkivät toisaalta myös osaltaan edistämään uskontojen kohtaamista ja yleistä suvaitsevuutta.[2]

Ekumenian raamatullinen perusta on Kristuksen niin sanotussa ylimmäispapillisessa rukouksessa: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”[3]

Ekumeniaa tutkivaa akateemisen teologian osa-aluetta nimitetään ekumeniikaksi.[4]

Historia

Ekumenia-sana juontuu kreikan kielen sanasta οίκος ’talo’. Antiikin aikana oikoumenia, kreik. οἰκουμένην tarkoitti tavallisesti koko asuttua maailmaa tai Rooman valtakuntaa, kuten jouluevankeliumin alussa: ”...kaikki maailma oli verolle pantava.”[5]. Sittemmin sana tuli tarkoittamaan kaikkia kristittyjä koskevaa tai kristittyjen maailmanlaajuista lähetystehtävää. Yhteiskristillisen liikkeen nimenä sen otti käyttöön Ruotsin arkkipiispa Nathan Söderblom 1800-luvun lopulla.[2]

1800-luvun merkittävin ekumeeninen asiakirja on Nuorten Miesten Kristillisten Yhdistysten Maailmanliiton vuonna 1855 laatima Pariisin Basis, josta tuli myöhemmin malli koko ekumeeniselle liikkeelle.[6] Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Germanos V kehotti vuonna 1920 kristillisiä kirkkoja perustamaan Kansainliiton kaltaisen yhteistyöelimen. Paavi Pius XI tuomitsi ekumeenisen liikkeen vuonna 1928.[7]

Ekumeenisiksi kirkolliskokouksiksi kutsutaan niitä ensimmäisten kristillisten vuosisatojen piispainkokouksia, jotka koskivat koko silloista kristikuntaa, ja joiden päätösten katsotaan edelleen edustavan koko kristikunnan yhteistä oppia. Näissä kirkolliskokouksissa määriteltiin muun muassa uskontunnustusten sanamuodot ja kolminaisuusoppi. Eri kirkot tunnustavat kuitenkin eri määrän kirkolliskokouksia ekumeenisiksi.lähde?

Maailmanlaajuisesti ekumeniaa pyrkii edistämään Kirkkojen maailmanneuvosto, Suomessa puolestaan Suomen ekumeeninen neuvosto.lähde?

Ekumeenisia saavutuksia

Ratkaisevin käänne modernin ekumenian historiassa oli Vatikaanin toinen kirkolliskokous 1960-luvulla. Se toteutti huomattavan uudistuksen Roomalaiskatolisen kirkon sisällä. Kirkko tunnusti tällöin, että myös sen ulkopuolella voi olla joltain osin oikeaa oppia ja pelastavaa uskoa. Tämä mahdollisti opillisen lähentymisen protestantteihin, joka on sittemmin johtanut yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisopista, johon roomalaiskatolisen kirkon lisäksi ovat yhtyneet monet luterilaiset ja metodistiset kirkot.lähde?

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on täysi saarnatuoli- ja ehtoollisyhteys Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen sekä Britannian ja Irlannin anglikaanikirkkojen kanssa niin sanotun Porvoon julistuksen perusteella[8] sekä Suomen metodistien kanssa vuonna 2010 solmitun yhteistyösopimuksen perusteella.[9] Tämä tarkoittaa, että kirkot tunnustavat toistensa pappisviran ja sakramentit päteviksi, mikä mahdollistaa ehtoollisjumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten järjestämisen yhteistyössä yli kirkkokuntarajojen.lähde?

Ekumenian ongelmia

Keskeisimmät ekumeeniset ongelmat liittyvät kasteen, ehtoollisen ja kirkollisen viran – erityinen pappeus ja sen merkitys, piispuus, kirkon johtajuus (erit. paavius) – erilaisiin tulkintoihin.lähde?

Esteitä kirkkojen yhdentymiselle
  • Katolisen ja ortodoksisen kirkon välillä on vaikein asia paavin oikeus nimittää piispat ja puuttua hiippakuntien toimintaan.
  • Idän katolisten kirkkojen asema on varsinkin Venäjän kirkolle ongelma.
  • Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaattien taistelun aiheuttama ortodoksisen kirkon hajaannus on vaikeuttanut yleisortodoksisen kirkolliskokouksen valmistelujen etenemistä.
  • Vaikein rajanylitys on yhä katolis-ortodoksisen ja protestanttisten kirkkojen välillä Raamatun ja kirkon suhteen ymmärtämistavasta ja sen heijastumista näkökantoihin.
  • Kommunismin jälkeinen vahva kehitys ortodoksisessa maailmassa on synnyttänyt erouhkauksen protestanttien ohjaamasta Kirkkojen maailmanneuvostosta.[10]

Ekumenian tutkimus

Ekumeniaa ja ekumeenista liikettä tutkitaan ekumeniikassa, joka on systemaattiseen teologiaan kuuluva teologinen oppiaine.lähde?

Lähteet
  1. Ekumenia.fi: Ekumenian tietopankki
  2. Ekumenia.fi: Ekumenia ja ekumeeninen
  3. Joh.17:21
  4. Ekumenia.fi: Mitä on ekumeniikka?
  5. Luuk.2:1
  6. Ekumenia.fi: NMKYn maailmanliiton synty
  7. Vuosisatamme kronikka, s. 374. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
  8. Aamenesta öylättiin; Porvoon julistus (Arkistoitu – Internet Archive). Evl.fi.
  9. Kirkon työntekijöiden intranet[vanhentunut linkki]. Sakasti.fi.tarvitaan parempi lähde
  10. Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Yhteenveto luvusta: ”Yhteyspyrkimyksen ongelmia ja tuloksia”. ISBN 951-37-4183-4, Edita 2004, s. 248–249.

    Kirjallisuutta
    • Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-27265-5.
    • Jaanu-Schröder, Marjatta & Lehmuskoski, Tarja & Työrinoja, Pirjo (toim.): Ekumeeninen perhekirja. Helsinki: Suomen ekumeeninen neuvosto, 1995. ISBN 952-9529-17-1.
    • Metso, Pekka & Ryökäs, Esko (toim.): Kirkkotiedon kirja. Ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-212-7.
    • Rusama, Jaakko: Kohti ykseyttä. Suomen ekumeenisen neuvoston synty ja toiminta 1917–1997. Suomen ekumeenisen neuvoston julkaisuja. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 1999. ISBN 951-693-227-4.
    • Räntilä, Kari M. ym. (toim.): Hyvät satamat. Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä. 2. korjattu painos. Helsinki: Suomen ekumeeninen neuvosto, 1995. ISBN 952-9529-18-X.
    • Saarinen, Risto: Johdatus ekumeniikkaan. Helsinki: Kirjaneliö, 1994. ISBN 951-600-873-9.
    • Teinonen, Seppo A.: Kirkkojen tunnustukset. Johdatus symboliikkaan. 4. painos (3. p. 1978 Gaudeamuksen kustantamana nimellä: Symboliikan peruskurssi). Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-081-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.