Ejwind Ahonius

Ahonius opiskeli kuusi luokkaa Tampereen suomalaisessa yhteiskoulussa. Keskikoulutodistuksen hän sai Viitasaaren yhteiskoulusta vuonna 1915. Hän suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1921. Taktiikan soveltamiskurssin hän suoritti vuonna 1925 ja voimistelunjohtajakurssin 1931. Komppanianpäällikkökurssille hän osallistui vuonna 1933 ja suoritti suojeluskuntain komentajakurssin vuosina 1934–1935 Suojeluskuntain päällystökoulussa.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n 1. komppania

Ahonius liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 25. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 1. konekiväärikomppaniaan. Ahonius otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Ahonius saapui takaisin Suomeen vänrikiksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Ahonius komennettiin sisällissodassa 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonaan adjutantiksi ja myöhemmin komppanianpäälliköksi. Hän otti osaa Kalevankankaan, Tampereen, Rajamäen, Tarpilan ja Raivolan taisteluihin.[1][2][3]

Sisällissodan jälkeen Ahonius palveli 2. jääkärirykmentin 1. pataljoonan adjutanttina ja 9. heinäkuuta 1918 alkaen 1. konekiväärikomppanian päällikkönä. Nuoremmaksi upseeriksi Karjalan Karjalan kaartin 1. konekiväärikomppaniaan hänet siirrettiin 20. marraskuuta 1918 ja myöhemmin 2. pataljoonan adjutantiksi. Puolustusvoimista hän erosi 28. joulukuuta 1918 lähteäkseen Viron vapaussotaan, johon hän otti osaa 1. Suomalaisen vapaajoukon 2. pataljoonan 5. komppanian konekivääriosaston päällikkönä. Vuonna 1919 lopulla hän toimi Kuopion maalaiskunnan suojeluskunnan paikallispäällikkönä, kunnes vuoden 1920 alussa osallistui Vienan retkikuntaan. Hän astui 1. helmikuuta 1920 palvelukseen Karjalan Kaartin Rykmenttiin, jossa toimi nuorempana upseerina ja komppanianpäällikkönä, josta tehtävästä hänet siirrettiin 16. helmikuuta 1924 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja määrättiin Viipurin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi. 1. helmikuuta 1927 hänet siirrettiin apuopettajaksi Suojeluskuntain päällystökouluun ja 1. kesäkuuta 1927 Kuopion suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi. Ejwind Isac Johannes Ahonius erosi puolustusvoimien palveluksesta 30. syyskuuta 1928, jonka jälkeen hän toimi edelleen suojeluskuntatyössä mukana.[1][2]

Pohjolan suojeluskuntapiirin käsivarsikilpi.

Talvisotaan Ahonius osallistui Erillinen pataljoona 25:n komentajana. Hän osallistui taisteluihin Joutsijärvi–Märkäjärvi–Saija-suunnalla. Välirauhan aikana hän toimi pataljoonan komentajana Lapin Ryhmässä ja Jalkaväkirykmentti 32:ssa sekä Pohjolan suojeluskuntapiirin 1. ja 2. alueen aluepäällikkönä. Hän osallistui myös ennen jatkosodan syttymistä panssarintorjunta-aselajin kertausharjoituksiin. Jatkosotaan hän osallistui tykkikomppanian päällikkönä Jalkaväkirykmentti 33:ssa (toimi myös vs. rykmentin ja pataljoonan komentajana). Tykkikomppanian päällikkönä hän osallistui taisteluihin Sallan suunnalla. Vuonna 1943 hänet siirrettiin 6. divisioonan 23. tykkikomppanian päälliköksi, ja vuonna 1943 Kemijärven komendantiksi, missä tehtävässä olikin sodan päättymiseen saakka.[2]

Sotien jälkeen Ahonius toimi Pohjolan suojeluskuntapiirin 1. alueen aluepäällikkönä. Suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen hän siirtyi liikemieheksi ja edustajaksi sekä Kansallisen Kokoomuksen matkasihteeriksi. Hänen harrastuksiinsa kuuluivat Lapissa samoilu ja kullanhuuhdonta. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]

Hän toimi ruotsin kielen tuntiopettajana Kajaanissa, Oulussa, Lieksassa, Nurmeksessa ja Lohjalla vuosina 1953–1963.[2]

Hän oli Rovaniemen reserviupseerikerhon perustajajäsen vuonna 1937 ja 1937–1938 ja kunniapuheenjohtaja.[1][2]

• Nuoret aktivistit, 1956
• Hän kirjoitti sanoma- ja aikakauslehtiin artikkeleita jääkäriliikkeestä, Akseli Gallen-Kallelasta ja Juhani Ahosta.[2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio (toim): Suomen vapaussota I - VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
3. Suomen vapaussota IV 1927: 258.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 16. toukokuuta 1920 Kapteeni 28. toukokuuta 1926 Majuri 1941		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. (1918 ja 1940) Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki Suojeluskuntajärjestön ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Heimosotaristi Aunuksen muistomitali Jääkärimerkki Saksan 2. lk. Rautaristi Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron vapaussodan muistomitali