Eit, Eip, Ep ja Ein

Eit, Eip ja Ein ovat VR:n antamat sarjatunnukset vuosina 1961–1985 valmistetuille teräskorisille pikajunavaunuille. Näistä niin sanotuista sinisistä vaunuista 11 ensimmäistä (23000–23010) valmisti saksalainen Esslingen, ja loput valmisti VR Pasilan konepaja. Esslingenin valmistamat 11 vaunua yhdessä alkupään CEit-vaunujen kanssa olivat ensimmäiset teräskoriset pikajunavaunut Suomessa. Kaikkia vaunuja on käytetty aikojen kuluessa niin pikajunissa, erikoispikajunissa kuin taajamajunissakin. Lähiliikenteeseen ne eivät sovellu eteistilojen ahtauden ja pienten ovien takia.

Eit, Eip, Ep, Ein
Vanhan sarjan Eit-vaunu
Perustiedot
Tyyppi	II-luokan pikajunavaunu
Liikennöitsijä	VR-Yhtymä
Valmistaja	Esslingen, VR Pasilan konepaja
Lukumäärä	274
Valmistusvuodet	1961–1985
Museoitu	Eit 23002 ja 23114, Ep 23256, Ein 23212, 23232, 23246 ja 23270
Numerointi	23000–23273
Istumapaikkoja	76 (Eip ja Ep), 80 (Ein ja Eit)
Tekniset tiedot
Huippunopeus	120 – 160 km/h
Paino	40 – 45,1 t
Pituus	26 400 mm
Leveys	3 066 mm
Korkeus	4 130 mm
Pyörästön pituus	2 500 + 19 000 mm
Telit	Minden-Deutz
Ein-vaunu sisältä.
Infobox OK

Kaikkien vaunujen sarjamerkinnäksi tuli aluksi Eit. Sarjamerkinnässä E tarkoitti 2-luokkaa, i avo-osastollista vaunua ja t teräsvaunua. Kaikissa vaunuissa oli tupakointiosasto. 1990-luvun puolivälissä muutettiin suurin osa Eit-vaunuista sarjoihin Eip ja Ein. Tällöin Ein-vaunusta tuli normaali 2-luokan päivävaunu; litteran viimeinen kirjain n merkitsee "vain tupakoimattomille". Eip-vaunuihin tehtiin lemmikkieläinosasto; litteran viimeinen kirjain tarkoittaa pieneläinosastoa. Ne vaunut, joihin ei tehty muutoksia, säilyttivät vanhan Eit-sarjamerkintänsä. Tosin viimeinen kirjain t sai nyt uuden merkityksen; se tarkoitti tupakointiosastoa. Ein- ja Eip-vaunuihin ei nimittäin tehty tupakointimahdollisuutta, ja niinpä ainoastaan Eit-vaunussa saattoi tupakoida. Vaunujen litteramuutosten yhteydessä numerointi säilyi ennallaan. Vuonna 2012 kymmenen Ein-vaunua muutettiin sarjaan Ep[1][2]. Ep-vaunut eivät poikkea Eip-vaunuista lainkaan.^lähde? Ep-vaunista yksi on museoitu[3] ja kahdeksan romutettu vuonna 2019[4][5].

Vaunut voidaan rakennusvuoden perusteella jakaa uuteen ja vanhaan sarjaan. Vanha sarja käsitti vaunut 23000–23126, ja niitä rakennettiin vuosina 1961–1975. Vanhan sarjan vaunut tunnistaa helpoiten niiden sileästä katosta: siinä ei ole kattojäykisteitä. Uusi sarja käsittää vuosina 1977–1985 rakennetut vaunut 23127–23273. Uusissa vaunuissa on kattojäykisteet. Viimeiset vanhan sarjan vaunut poistettiin käytöstä syksyllä 2006. Osa vaunuista on muutettu 160 km/h nopeudelle soveltuviksi. Jotkut vaunut on muutettu Eity- ja Einy-vaunuiksi. Niitä käytettiin Sibelius-junassa ja niihin on tehty Venäjän liikenteen vaatimia muutoksia.

Kaksi Eit-vaunua, numerot 23002^lähde? ja 23114[6], ovat museoituina Haapamäellä. Näistä 23114 on ajokunnossa, mutta 23002 on erittäin huonossa kunnossa. Lisäksi 23104[7] sijaitsi aiemmin Kihniön ratapihalla Haapamäki-Pori-radan varrella, josta se siirrettiin Haapamäelle lavettikuljetuksella vuonna 2020 kunnostettavaksi Junakulttuuriyhdistykselle.[8] Osa vanhoista Eit-vaunuista on myös siirretty puolustusvoimien käyttöön ja muutettu sarjaan Ems.

Ein 23232 ja Ep 23256 ovat museoituina Keitele-museolla Suolahdessa,[3] Ein 23270^lähde? on museoituna Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä Haapamäellä ja Ein 23212 ja 23246 ovat museoituna Höyryveturimatkat 1009:llä Kouvolassa[3].