Eino Toivonen

Toivonen kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaista klassillisesta lyseosta vuonna1910 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina1910–1913. Opintojen sa jälkeen hän toimi Oulun suomalaisen klassillisen lyseon matematiikan virkaatekevänä nuorempana lehtorina vuosina 1913–1914 ja väliaikaisena matematiikan opettajana Oulun molemmissa lyseoissa syyslukukaudella 1914. Toivonen kävi Sotakorkeakoulun Saksassa vuosina 1923–1925. Suomen sotakorkeakoulu lahjoitti Toivoselle vuonna 1926 diplomin.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Toivonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän kävi vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).[1][2]

Toivonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui taistelussa pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]

Toivonen toimi sisällissoda jälkeen 15. toukokuuta 1918 alkaen komentajana 2. ja 5. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonassa, josta hänet siirrettiin 30. kesäkuuta 1918 alkaen 5. Jääkärirykmenttiin, jonka nimi muutettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2:ksi. Rykmentissä hän toimi komppanianpäällikkönä eri komppanioissa. Porin jalkaväkirykmentti 2:sta hänet siirrettiin 2. huhtikuuta 1919 Keski–Suomen rykmenttiin, missä hän toimi 2. komppanian päällikkönä ja aliupseerikoulun johtajana. Armeijasta hän erosi 25. toukokuuta 1921 ja astui 1. kesäkuuta 1921 suojeluskuntajärjestön palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin päälliköksi Oulun suojeluskuntapiiriin. Oulusta hänet komennettiin 1. lokakuuta 1925 ja lopulta siirrettiin 30. marraskuuta 1925 alkaen Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston päälliköksi. Suojeluskunnista hän erosi 30. elokuuta 1930 ja tyskenteli sen jälkeen myyntipäällikkönä Loimaan mylly oy:n palveluksessa. Loimaan ylly oy: toimitusjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1933.[1][2]

Toivonen osallistui talvisotaan Viipurin Lappeenrannan ja Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirien päällikkönä ja jatkosodan puhjettua hän sai komentoonsa Päijänteen, Pohjois-Hämeen ja Lounais-Suomen sotilasläänit ja oli tehtävässä vuoteen 1942 saakka.[2]

Toivonen toimi Loimaan Kauppakamariyhdistyksen puheenjohtajana ja Suomi-Yhtiön edustajiston jäsenenä sekä Loimaan yhteiskoulun johtokunnan puheenjohtajana. Hän toimi myös Turun yliopiston kunnianeuvoston jäsenenä ja Loimaan reservinupseerikerhon kunniajäsenä. Toivonen sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1951. Hän muisti jääkäriveljiään koko elämänsä ajan ja lahjoitti jääkärimerkin jääkärien hautakiviin. Toivonen haudattiin Loimaalle.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 6. joulukuuta 1925 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1928 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 30. joulukuuta 1927		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (1918 ja 1940) Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Reservinupseeriliiton kultainen ansiomerkki Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Ruotsin miekkaritarikunnan 1. lk. ritarimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.