Eino Suhonen

Eino Henrik Suhonen (22. huhtikuuta 1893 Joensuu – 5. joulukuuta 1935) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa joukkueenjohtajana Valkoisen armeijan jääkärijoukoissa.[1][2]

Perhe ja opinnot

Suhosen vanhennat olivat työmies Pekka Suhonen ja Stiina Liisa Nygren. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna Maria Siilinin kanssa. Hän kävi viisi luokkaa Joensuun lyseota ja työskenteli sen jälkeen vuodesta 1912 alkaen Joensuun tullikamarin ylimääräisenä tullivartijana vuoteen 1913 saakka. Sotilaskoulutusta hän sai jääkärialiupseereille järjestetyllä upseerikurssilla Kadettikoulussa 1921 vuonna ja konekiväärikurssilla Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925.[1][2]

Jääkärikausi
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Suhonen työskenteli vaakakirjurina Pielisjoen kanavien kanavakonttorissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota

Suhonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi koulutusaliupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 20. maaliskuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi III Täydennyspataljoonan 2. komppaniaan ja edelleen pataljoonan järjestäydyttyä 7. huhtikuuta 1918 alkaen 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Säiniöllä ja Kelkkalassa sekä Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

Suhonen palveli sisällissodan jälkeen 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 6:ssa, josta muodostettiin myöhemmin ensin Jääkäripataljoona 3 ja sitten Kajaanin sissipataljoona sekä lopuksi Pohjanmaan Jääkäripataljoona. Hän toimi pataljoonassa joukkueenjohtajana 1. komppaniassa. Kyseisestä joukko-osastosta hänet komennettiin vuonna 1920 Petsamon retkikuntaan. Retkikunnalta palattuaan hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1921 alkaen nuoremmaksi upseeriksi Karjalan kaartin rykmentin 9. komppaniaan. Hän erosi armeijasta 7. heinäkuuta 1922 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön, jossa hänet sijoitettiin 1. joulukuuta 1922 alkaen paikallispäälliköksi Ruskealan suojeluskuntaan, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1923 alkaen päälliköksi Sortavalan suojeluskuntapiirin IV. alueelle. Suojeluskunnista hän erosi 15. marraskuuta 1925. Myöhemmin hän työskenteli 17. huhtikuuta 1928 alkaen Ruokovirran kanavakasöörinä ja toimi sen ohella 13. syyskuuta 1928 alkaen Maaningan suojeluskunnan harjoituspäällikkönä. Hänen kohtalonaan oli hukkua 5. joulukuuta 1935 Ruokoveteen palatessaan Maaningan suojeluskunnan taisteluharjoituksista.[1][2]


    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset Kunniamerkit
  • Aliupseeri 11. helmikuuta 1918
  • Vääpeli 5. toukokuuta 1918
  • Vänrikki 15. kesäkuuta 1921
  • Luutnantti 16. toukokuuta 1932

  • Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera
  • Vapaussodan muistomitali soljen kera
  • Jääkärimerkki

Lähteet
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet
  1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
  2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.