Eino Leinon Seura

Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisissa kulttuuripiireissä voimistui tarve saada jälleenrakennuskauden sielunmaisema siivotuksi 1930-luvun asenteista ja lähestymistavoista. Tässä tarkoituksessa nuori helsinkiläinen, paljolti Otavan ympärille ryhmittynyt kulttuuriälymystö päätti perustaa kirjallisen ja kulttuuripoliittisen modernismin tukijalaksi ja äänitorveksi Eino Leinon Seuran. Perustava kokous pidettiin 28.10.1947, ja perustajajäseniä olivat mm. Eljas Erkko, Yrjö Kaijärvi, Hannes ja Heikki A. Reenpää, Rafael Koskimies, Tapio Tapiovaara, Lauri Viljanen ja Kai Laitinen.[1] Jo seuraavana vuonna seuran aloitteesta käynnistettiin kilpailu ja kansalaiskeräys Eino Leinon patsaan pystyttämiseksi, ja Lauri Leppäsen veistämä patsas paljastettiin lopulta Helsingissä Esplanadin puistossa 26.9.1953[2]. Seura perusti myös kirjallisen lehden nimeltä Ajan Kirja, joka sittemmin yhdistyi Näköala-lehden kanssa Parnassoksi [3].

Seuran puheenjohtajina ovat toimineet Yrjö Oinonen, Vilho Suomi, Eino S. Repo, Pekka Lounela, Matti Suurpää, Juhani Salokannel, Pertti Lassila, Kristina Carlson, Seppo Heiskanen, Esa Sariola, Jaakko Heinimäki ja Juhani Lindholm.^lähde?

Seuran pitkäaikaisin ja näkyvin toimintamuoto on Lahden kansainvälinen kirjailijakokous, joka perustettiin 1963, ja jota seura järjestää yhdessä Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen kesäyliopiston kanssa. Eino Leinon Seura vastaa kokouksen sisällöstä ja kirjailijasuhteista. Joka toinen vuosi järjestettävässä kokouksessa on vieraillut yli tuhat prosaistia, runoilijaa, kirjallisuuskriitikkoa ja tutkijaa eri puolilta maailmaa.[4]

Seura on vuodesta 1956 jakanut vuosittain Eino Leinon palkinnon, joka annetaan kirjailijalle joko erittäin arvokkaasta teoksesta tai arvokkaana pidettävästä julkaisutoiminnasta. Palkinnon alaan kuuluu kotimainen kirjallisuus ja kirjallisuuden tutkimus, kuitenkin ensi sijassa runous. Vuodesta 1995 palkintosumman on lahjoittanut Suomen Kirjasäätiö.[5]