Eino Hirva

Eino Olavi Hirva (25. lokakuuta 1916 Sortavala – 2. lokakuuta 2004 Helsinki[1]) oli suomalainen eversti, joka toimi ilmatorjunnan ja -puolustuksen eri tehtävissä sota-aikana ja sen jälkeen.[2]

Hirvan vanhemmat olivat ylijunailija Kaarlo Hellgren ja Juudit Saukkonen. Hänen puolisonsa vuodesta 1940 oli Liisa Vaartaja. Hirvan veljestä Reino Hirvasta tuli kenraali, Hirvan kolmesta pojasta taas everstiluutnantti Jaakko Hirva toimi isänsä tavoin ilmatorjunnan parissa.[2]

Hirva tuli ylioppilaaksi Sortavalan lyseosta 1935 ja suoritti Kadettikoulun 20. kurssin 1938 ja Sotakorkeakoulun 1948. Talvisodassa hän toimi ilmatorjuntapatterin päällikkönä Tolvajärvellä, jatkosodassa patterinpäällikkönä, ilmatorjuntaupseerina, ilmatorjuntakomentajana ja ilmatorjuntapatteriston komentajana. Toimittuaan Ilmatorjuntarykmentti 2:ssa koulutusupseerina 1938–1940 Hirva työskenteli Ilmatorjuntakoulussa aliupseeri- ja upseerikurssien johtajana 1941–1947, Sotakorkeakoulun opettajana 1947–1953 ja Pääesikunnan ilmapuolustustoimistossa toimistoesiupseerina 1953–1956 ja toimistopäällikkönä 1956–1963. Ennen eroamistaan vakinaisesta palveluksesta 1965 hän oli Porin sotilaspiirin päällikkö 1963–1965. Sotilasuransa jälkeen Hirva toimi vielä Scan-Auto Oy:n hallinnollisena johtajana 1965–1977.[2] Aktiivinen oman ammattialansa seuraaja ja kirjoittaja Hirva osallistui muun muassa Upseerin käsikirjan kaikkien osien kirjoittamiseen. Vuonna 1978 hänet kutsuttiin Ilmatorjuntasäätiön kunniajäseneksi.[1]

Hirva ylennettiin reservin vänrikiksi 1936, vänrikiksi 1938, luutnantiksi 1940, kapteeniksi 1941, majuriksi 1946, everstiluutnantiksi 1956 ja everstiksi 1963.[2]