E. J. Vehmas

Einari Johannes Vehmas (18. joulukuuta 1902 Sääksmäki – 29. marraskuuta 1980 Otalampi, Vihti)[1] oli sodanjälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalainen taidekriitikko ja Ateneumin taidemuseon apulaisintendentti.[2]

E. J. Vehmas

E. J. Vehmaan vanhemmat olivat sääksmäkeläinen maanviljelijä Kustaa Erland Vehmas ja Matilda Jaakkola. Vehmas kävi Tampereen klassillisnen lyseon ja kirjoitti ylioppilaaksi 1922. Hän opiskeli aluksi lääketiedettä ensin 1922–1924 Turun yliopistossa ja vuodesta 1926 Helsingin yliopistossa.[1] Vuodesta 1929 alkaen hän opiskeli kirjallisuutta ja estetiikkaa, taidehistoriaa sekä romaanista ja pohjoismaista filologiaa.[1] Vehmas valmistui filosofian maisteriksi 1934. Hänen pro gradu -työnsä käsitteli Marcel Proustia, josta ei tuolloin vielä ollut kirjoitettu suomeksi juuri mitään.[1]

Alkaessaan opiskella Helsingissä hän tutustui tulenkantajien kirjallisuuspiiriin ja kirjoitti ryhmän Tulenkantajat-lehteen. Hän avioitui taidemaalari Sylvi Kunnaksen kanssa vuonna 1930, ja heidän tyttärensä on Inari Neuvonen (s. 1931). Kirjailija Kirsi Kunnas on Vehmaan tytärpuoli.[1] Vehmas toimi Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikon apulaisena ja F. E. Sillanpään yksityissihteerinä 1934–1936 sekä 1937–1945 Helsingin yliopiston kemian laitoksen kanslistina. Talvi- ja jatkosodassa Vehmas toimi lääkintäjoukoissa.

Kuvataidekriitikon uran Vehmas aloitti vuonna 1937 kirjoittamalla kulttuuriaikakauslehti Suomalaiseen Suomeen ja toimi sodan aikana myös lehden teatteriarvostelijana. Hänelle myönnettiin 1943 Suomalaisuuden liiton palkinto ansioista kuvataidearvostelijana.[1]

Vehmas toimi vuodesta 1945 alkaen aikakauslehti Taiteen toimittajana, Suomen Taiteen Vuosikirjan toimittajana sekä vuosina 1945–1967 asti Uuden Suomen taidearvostelijana, missä tehtävässä hän seurasi Onni Okkosta. Vuonna 1953 Vehmas nimitettiin Ateneumin taidemuseon apulaisintendentiksi ja hän toimi virassa vuoteen 1969 asti.[1] Hän toimi myös Ateneumin ostolautakunnassa 1953–1969 ja muun muassa Venetsian biennaalin Suomen osaston komissaarina 1954 ja 1968. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi 1969.

Vehmas toimi myös asiantuntijana Sara Hildénin taidekokoelman kokoamisessa sekä Ars 69 -näyttelyn komissaarina, mutta joutui keskeyttämään työn sairauden takia.[3]