Einar Mäkinen

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Fredrik Mäkinen ja Fredrika Johansson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Mandi Perälän kanssa.[2]

Mäkinen kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1914 ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1914–1915 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1934 ja hyväksyttiin samana vuonna auskultantiksi Turun hovioikeuteen. Mäkinen kävi Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1924–1926.[2][3]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Mäkinen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. tammikuuta 1916. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoona rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan, mistä käsin hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[2][3]

Pääartikkeli: Suomen sisällissota

Mäkinen palasi takaisin Suomeen 1. marraskuuta 1917 aselaiva S/S Equityn ensimmäisellä retkellä Luotoon, missä hän rantautui Tolvmansgrundetin saarelle. Saarelta hän kuljetti tovereineen laivan lastina olleita aseita mantereelle. Myöhemmin hän toimi sotilaskouluttajana Karhumäen kansanopistolla kouluttaen suojeluskuntajoukkoja. Lisäksi hän koulutti joukkoja Mustasaarella ja Kauhavalla sekä Lappajärvelle sijoitetussa Järjestyslipustossa. Näiden jälkeen hän siirtyi Vimpeliin, jossa hän toimi kouluttajana Vimpelin kursseilla. Vimpelin kurssien päätyttyä hän siirtyi Kauhavalle, missä hän toimi paikallisen suojeluskunnan päällikkönä. Varsinaisten sisällissodan taistelutoimien alettua Mäkinen johdatti joukkonsa Lapuan, Seinäjoen, Kokkolan, Raahen ja Oulun valtauksiin. Oulusta hänet komennettiin Kauhavan suojeluskunnan päällikkönä Vilppulan rintamalle, jossa hänen johtamastaan joukosta muodostettiin Hämeen ryhmän V Mäntän pataljoonaan 8. komppania, jonka päällikkönä hän jatkoi. Mäkinen osallistui sisällissodan taisteluihin Vilppulassa, Ruovedellä sekä Tampereella, jossa hän haavoittui 31. maaliskuuta 1918. Myöhemmin hänen komentamansa komppania liitettiin 4. huhtikuuta 1918 alkaen Länsiarmeijan reserviin.[2][3]

Mäkinen palveli sisällissodan jälkeen Vaasan rykmentin 3. pataljoonan 11. komppanian päällikkönä, josta hänet siirrettiin 30. kesäkuuta 1918 Suomen valkoisen kaartin 5. komppanian päälliköksi ja 25. syyskuuta 1918 alkaen 1. konekiväärikomppanian päälliköksi Itämeren jalkaväkirykmentti 1:een, josta muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti. Porin rykmentistä hän oli komennettuna opettajaksi Reserviupseerikouluun 1. helmikuuta – 1. heinäkuuta 1920 väliseksi ajaksi. Porin rykmentissä hän hoiti 20. marraskuuta 1922 1. heinäkuuta 1923 I pataljoonan komentajan tehtäviä. Lopulta hänet komennettiin 2. heinäkuuta 1923 ja lopulta siirrettiin 2. marraskuuta 1923 Sotaväen esikuntaan, jossa hänet sijoitettiin toimistoupseeriksi Jalkaväen tarkastajan toimistoon.[2][3]

Hänet nimitettiin 23. lokakuuta 1926 Yleisesikunnan koulutustoimiston päälliköksi, jona aikana hän oli komennettuna jo 9. syyskuuta 1926 alkaen Sotakorkeakoulussa missä hän toimi koulun johtajan apulaisena. Lopullisesti hänet siirrettiin johtajan apulaiseksi 28. huhtikuuta 1927 alkaen. Sotakorkeakoulussa hän toimi myös taktiikan opettajana. Sotakorkeakoulusta hänet nimitettiin 1. syyskuuta 1931 alkaen Huoltopataljoona 2:n komentajaksi kunnes hänet nimitettiin Armeijakunnan esikuntapäälliköksi 1. heinäkuuta 1933 alkaen. Armeijakunnasta hänet komennettiin 26. tammikuuta 1934 alkaen puolustusministeriöön. Puolustusministeriössä hänet sijoitettiin 27. huhtikuuta 1934 alkaen sota-asiaintoimiston päälliköksi. Myöhemmin hänet sijoitettiin puolustusministeriön ja Yleisesikunnan uudelleenjärjestelyn yhteydessä perustetun puolustusministeriön järjestely- ja liikekannallepano-osaston päälliköksi.[2][3]

Mäkinen osallistui talvisotaan jaospäällikkönä Päämajan jaosto I:ssä (järjestely- ja koulutusjaosto).[4] Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, mutta siirrettiin myöhemmin Puolustusvoimain Pääesikuntaan aluejärjestöjen tarkastajaksi ja Järjestely- ja Liikekannallepano-osaston päälliköksi. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Päämajan Järjestelyosaston päälliköksi, josta hän siirtyi myöhemmin Opetusosaston päälliköksi. Päämajasta hän sai siirron rintamajoukkoihin, kun noin kuukausi sodan syttymisen jälkeen perustettiin I Armeijakunta, jonka hän sai komentoonsa. Armeijakuntaa hän johti jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana ja osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa ja Kannaksen itäosissa. Vuonna 1942 hän vastaanotti V Armeijakunnan komentajan tehtävät ja osallistui sen komentajana taisteluihin Aunuksen kannaksen itäosissa. Vuonna 1943 hänet siirrettiin pois rintamajoukoista ja sijoitettiin Valtakunnan työvoimapäälliköksi Kulkulaitosten ja Yleisten töiden ministeriöön.[3]

Vielä kerran sodan aikana Mäkistä tarvittiin Neuvostoliiton suurhyökkäystä torjumassa. Hänet nimitettiin II Armeijakunnan komentajaksi ja hän osallistui torjuntataisteluihin Itä – Karjalassa Karhumäki – Ilomantsi akselilla. Vihollisuuksien päätyttyä hänet siirrettiin Päämajaan, jossa hän toimi väliaikaisena päämajoitusmestarina sekä aluejärjestöjen tarkastajana.[3]

Mäkinen toimi sotien jälkeen Puolustusvoimain Pääesikunnan päämajoitusmestarina ja Yleisesikunnanpäällikön sijaisena vuoteen 1946 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi toimitusjohtajaksi Parava Oy:n palvelukseen. Armeijasta eronsa jälkeen hän oli 12 kuukauden ajan pidätettynä niin sanotussa asekätkentäjutussa, mutta häntä vastaan nostetut syytteet hylättiin. Hänet haudattiin Helsingin Kaartin hautausmaalle.[3]

Mäkinen toimi Konekivääriohjesääntökomitean jäsenenä vuonna 1924 ja pikakiväärikokeilukomitean jäsenenä vuonna 1924 ja oli jalkaväen ohjesääntökomitean jäsenenä vuosina 1927–1928. Hän toimi myös liikekannallepano-ohjesääntökomitean jäsenenä vuosina 1935–1939. Jääkäriliiton varapuheenjohtajana hän toimi 1937–1938 ja sihteerinä vuosina 1938–1945 sekä jäsenenä vuosina 1948–1964.[2][3]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Luutnantti 3. maaliskuuta 1918 Kapteeni 16. toukokuuta 1919 Majuri 6. joulukuuta 1923 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1927 Eversti 6. joulukuuta 1933 Yleisesikuntuupseerin arvonimi 29. joulukuuta 1926		Vapaudenristi 1. lk. tammenlehvien ja rintatähden kera Vapaudenristi 1. lk. Vapaudenristi 2. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki Suojeluskuntain ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Väestönsuojelun ansiomitali Jääkärimerkki Saksan 1. lk. Rautaristi Saksan 2. lk. Rautaristi Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Ruotsin Miekkaritarikunnan komentajamerkki

• Jägerskiöld, Stig: Talvisodan ylipäällikkö, Otava: Keuruu 1976 ISBN 951-1-02467-1
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.