Eileen Gray

Eileen Gray syntyi aristokraattiseen perheeseen pienen Enniscorthyn kaupungin lähellä Kaakkois-Irlannissa. Hän oli nuorin viidestä lapsesta. Perhe oli varakas ja omisti useita taloja. Vanhemmat Eveleen Pounden Gray ja James Maclaren Gray olivat skotlantilais-irlantilaista sukujuurta. Isä James Gray oli innokas harrastelijamaalari ja kannusti tytärtäänkin maalaamaan. Hän kuljetti tytärtä mukanaan maalausmatkoilla Italiassa ja Sveitsissä, joissa Eileen Gray suunnittelunäkemys syntyi. Pääosan lapsuuttaan Gray asui perheen Irlannin- ja Lontoon-kodeissa.

Isänsä luvalla hän aloitti 1898 kaksikymmenvuotiaana opiskelun Slade School of Fine Art -taidekoulussa, jossa hän opiskeli maalausta. Hän oli koulun ensimmäisiä naisoppilaita. Ilmoittautuessaan hän tutustui Jessie Gaviniin ja Kathleen Bruceen.

Isänsä kuolinvuonna 1900 Eileen Gray kävi äitinsä kanssa ensimmäisellä Pariisin-matkallaan Pariisin maailmannäyttelyssä ja muutti pian sen jälkeen Pariisiin Sladen koulun aikaisten ystäviensä Gavinin ja Brucen kanssa. Hän jatkoi opintojaan Académie Julianissa ja Académie Colarossissa. 1905 hän asettui Lontooseen äitinsä sairastuttua ja kokeili opintojen jatkamista Sladessa.

Gray palasi Pariisiin 1906 ja asettui asumaan huoneistoon, jossa hän asui lähes koko työikänsä. Hän teki monet vuodet japanilaisia lakkatöitä mutta sairastui lakasta. Hän jatkoi silti työskentelyä ja asetti töitään esille ensi kerran 35-vuotiaana, ja menestys oli kohtalainen.

Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa 1914 Eileen Gray muutti työtoverinsa Sugawaran kanssa Lontooseen, mutta menestys siellä ei ollut erikoinen, ja he turvautuivat Grayn perheen taloudelliseen tukeen. Sodan lähestyessä loppua he palasivat Pariisiin, missä Gray sai tehtäväkseen erään huoneiston sisustamisen. Sisustus herätti muutamien taidekriitikkojen huomiota, ja sitä pidettiin omintakeisena ja nykyaikaisen ylellisen asumistyylin mukaisena.

Menestyksen kannustamana Gray perusti pienen gallerian töittensä esittelyyn ja myyntiin.

Eileen Grayn suunnittelema E1027-pöytä.

Vastoinkäymisiäkin seurasi, mutta hän jatkoi suunnittelua ja sai kiitosta Le Corbusierilta ja arkkitehti Robert Mallet-Stevensilta. Noihin aikoihin hän alkoi keskittyä arkkitehtuuriin ja huonekalusuunnitteluun. Hän suunnitteli asuintaloja ja suurempia rakennuksia ja suunnitteli niihin usein myös huonekalut. Hän alkoi saada asemaa vakiintuneena suunnittelijana ja arkkitehtina.

1920–1930-luvun vaihteen molemmin puolin Gray oli mukana Union des Artistes Modernessa, mutta alkoi sitten eristäytyä ja jättäytyi seuraelämästä. Hän suunnitteli itselleen uuden asunnon Tempe à Paillaan opiskeltuaan arkkitehtuuria neljä vuotta ja asui ja työskenteli siellä. 1937, hän suostui avustamaan Le Corbusieria tämän paviljongin suunnittelussa Pariisin näyttelyyn 1927, ja Gray asetti näytteille oman lomakeskussuunnitelmansa.

Toisen maailmansodan puhjettua hän asui ensimmäisen sotavuoden kotonaan mutta joutui sitten siirtymään sisämaahan. Hänen asuntonsa Saint-Tropez’ssa, jossa hänen arvo-omaisuutensa oli, räjäytettiin sodassa ja Tempe à Pailla ryöstettiin.

Sodan jälkeen Gray palasi Pariisiin ja vietti hyvin eristäytyvää elämää. Lukuun ottamatta muutamia läheisiä naisystäviä hän ei juuri tavannut muita ihmisiä ja jäi lähes unohduksiin. 70-vuotiaana hän alkoi sokeutua ja kuuroutua, mutta vielä 80-vuotiaana hän kunnosti vanhasta maatilarakennuksesta itselleen kesäasunnon, jonne hän muutti ja jatkoi siellä työskentelyä.

Vähän ennen Grayn kuolemaa hänen töitään oli esillä Lontoossa, ja yleisö oli hyvin lämpimästi kiinnostunut niistä. Hän kuoli 98-vuotiaana Pariisin-asunnossaan. Vasta kuolemansa jälkeen Gray on saanut osakseen todellista arvostusta.

Vuonna 1924 Gray alkoi yhdessä romanialaisen miesarkkitehti Jean Badovicin kanssa suunnitella taloa E-1027 Etelä-Ranskan Roquebrune-Cap-Martiniin lähelle Monacoa. Kirjain E tunnuksessa tarkoitti Eileeniä, 10 Jeania (J on aakkosten kymmenes kirjain), 2 Badovicia, ja 7 Graytä. E-1027 oli L:n muotoinen tasakattoinen talo, jonka ikkunat olivat koko seinän korkuiset, sisällä oli kierreportaat vierashuoneeseen, ja se oli samalla sekä avoin että kompakti. Gray suunnitteli huonekalut ja yhteistyössä Badovicin kanssa rakennuksen. Sinne suunniteltuja huonekaluja ovat pyöreä lasipöytä E-1027 ja Bibendum-nojatuoli, jotka olivat saaneet innostuksensa Marcel Breuerin kokeiluista Bauhausissa. Rakennus teki suuren vaikutuksen Le Corbusieriin, ja hän rakensi sen taakse oman loma-asunnon. Le Corbusier teki rakennukseen muutamia värikkäitä muraaleja. Vaikka Gray oli riemuissaan siitä, että Corbusier piti talosta, hän oli pettynyt muraaleihin, jotka tuhosivat seinien voimakkaan minimalismin.

Talo on ollut pitkään huonolla hoidolla, mutta Ranskan valtio on suunnitellut sen kunnostamista, sillä se on nimetty kuuluvaksi ranskalaisiin kulttuurimonumentteihin. Huvilan ostivat 1999 Ranskan valtio ja Roquebrune Cap Martin in kaupunki.[1]

Bibendum-tuoli ja E-1027-pöytä otettiin erään lehtiartikkelin jälkeen uudelleen tuotantoon 1968, ja niistä tuli moderneja klassikkoja. Irlannin kansallismuseo osti 2002 Grayn arkiston[2] ja hänen työnsä saivat pysyvän näyttelytilan Dublinisa Collins Barracksisa.Keräilijöiden kiinnostus on nostanut hänen suunnittelemiensa esineiden hinnat pilviin.

• Eileen Gray irish-architecture.com
• Dokumentti Eileen Graysta (Arkistoitu – Internet Archive)
• Victoria and Albert Museum
• Eileen Grayn suunnittelemia tuotteita (Arkistoitu – Internet Archive)