Eila
Eila on naisen etunimi. Nimi yleistyi Suomessa 1900-luvun alkupuolella ja esiintyy harvinaisena myös Saksassa[1]. Nimen alkuperästä ei ole varmuutta. Sitä on arveltu Elisabet-nimen lyhentymäksi tai muunnokseksi alkujaan irlantilaisesta nimestä Eileen, joka pohjautuu kelttiläiseen miellyttävää tarkoittavaan sanaan, mutta nimen yleistymiseen ovat todennäköisesti vaikuttaneet myös muut sitä äänteellisesti muistuttavat nimet, kuten Aila.[1]
Eila | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | 30. lokakuuta |
– ruotsinkielinen | – |
– ortodoksinen | 10. lokakuuta |
Muunnelmia | – |
Vastineita eri kielissä | – |
Nimen alkuperä | mahdollisesti Elisabet, Aila tai Eileen |
Suomessa nimi Eila on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 39 411 henkilölle. Melkein puolet heistä on syntynyt 1920- tai 1930-luvulla.[2] Viime aikoina Eila on ollut harvinainen nimivalinta, mutta on ennustettu, että 2020-luvulla se tulee olemaan taas suosittu nimi.[3] Eilan nimipäivä on 30. lokakuuta.
Tunnettuja Eiloja
- Eila Alahuhta, kasvatustieteilijä ja logopedi
- Eila Arjoma, näyttelijä ja ohjaaja
- Eila Hakala (o.s. Koiso-Kanttila), koripalloilija
- Eila Helander, suomalainen kirkkososiologian professori
- Eila Hiltunen, kuvanveistäjä, Sibelius-monumentin tekijä
- Eila Hyppönen, Suomen Journalistiliiton lainopillinen sihteeri ja entinen pääsihteeri
- Eila Jaatinen, kirjailija ja kääntäjä
- Eila Jokela, päätoimittaja
- Eila Kaarresalo-Kasari, elokuvaohjaaja, ihmissuhdekouluttaja ja jazztoimittaja
- Eila Kantola, lastenkirjailija
- Eila Karhu, kuulantyöntäjä
- Eila Kaukovalta, kirjailija
- Eila Kaustia, kirjailija ja kuvittaja
- Eila Kelo (o.s. Aaltonen), korkeushyppääjä ja viisiottelija
- Eila Kivikk’aho (oik. Eila Sammalkorpi), runoilija ja suomentaja
- Eila Koskikallio, kuulantyöntäjä ja kiekonheittäjä
- Eila Kostamo, kirjailija, suomentaja ja kustannustoimittaja
- Eila Kumpuniemi, voimanostaja
- Eila Kurkela, kirjailija
- Eila Kuurma, Center-Inn -ravintolaketjun perustaja
- Eila Kyröläinen (o.s. Eskola), meloja
- Eila Kännö, Sisäasiainministeriön Ulkomaalaistoimiston päällikkö 1970–1984
- Eila Lahti-Argutina, toimittaja ja tietokirjailija
- Eila Lindfors, käsityökasvatuksen professori
- Eila Mikola (o.s. Helin), juoksija
- Eila Minkkinen, kuvanveistäjä ja hopeaseppä
- Eila-Maija Mirolybov (o.s. Saksa), radiotoimittaja
- Eila Nevalainen, tiedottaja ja toimittaja
- Eila Nieminen, lastenkirjailija
- Eila Paakkinen, kansakoulunopettaja ja lastenkirjailija
- Eila Pajastie, kuvataidekriitikko
- Eila Pehkonen, näyttelijä
- Eila Peitsalo, näyttelijä
- Eila Pellinen, iskelmälaulaja
- Eila Pellinen, keskimatkojen juoksija
- Eila Pennanen, kirjailija, kriitikko, esseisti ja suomentaja
- Eila Pienimäki, iskelmälaulaja
- Eila Pohjonen, lastenkirjailija
- Eila Pyrhönen, uimari ja EM-mitalisti
- Eila Rimmi, poliitikko (Vasemmistoliitto)
- Eila Rinne, näyttelijä
- Eila Roine, näyttelijä
- Eila Ronkonen, kuulantyöntäjä
- Eila Seppälä, kirjastoalan kehittäjä
- Eila Tarvanen, kirjailija
- Eila Tiainen, radiotoimittaja ja vasemmistoliittolainen poliitikko
- Eila Torvela, iskelmälaulaja
- Eila Tähtinen, koripalloilija
- Eila Uitto, yritysjohtaja ja kauppaneuvos
- Eila Valtanen, Kuhmon ent. kaupunginjohtaja
Kuvitteellisia Eiloja
- Eila, Taru Mäkelän elokuvassa Eila, Rampe ja Likka,
- Eila Kiviranta, hahmo televisiosarjassa Salatut elämät
- Eila Salonen, päähenkilö Jarmo Lampelan draamaelokuvassa Eila
Lähteet
- Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 76. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4.
- Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 30.10.2020.
- Pentti ja Eila ovat 2020-luvun muotinimiä - katso, milloin nimesi tulee muotiin. Helsingin sanomat, 21.3.2014. Artikkelin verkkoversio.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.