Ehostus

Ehostus voidaan jakaa taustameikkiin ja tehomeikkiin. Taustameikkiin kuuluvia kosmeettisia tuotteita, menetelmiä ja välineitä ovat esimerkiksi kosteusvoide, värivoide, varjostukset ja korostukset, puuteri, kulmakynä ja poskipuna. Taustameikki soinnutetaan meikattavan ihoon, omiin väreihin ja koko olemukseen.[2]

Tehomeikkiin kuuluvat silmäehostus ja huulipuna. Silmämeikkiin kuuluvat luomiväri, rajaukset ja ripsiväri. Tehomeikin valinnassa otetaan huomioon esimerkiksi henkilön vaatetus sekä tilaisuus, jossa meikkiä käytetään. Huulipuna voidaan valita ihonvärin, vaatetuksen, muodin tai morfologisten näkökohtien mukaan.[2]

Ehostukseen kuuluvia toimenpiteitä ovat järjestyksessä ihon puhdistaminen, kulmien muotoilu nyppimällä, kasvonaamion käyttö, meikin pohjustus kosteusvoiteella ja ihon virheiden peittäminen erilaisilla aineilla, värivoiteen levitys, varjostukset ja korostukset, puuterointi, kulmakarvojen viimeistely sekä silmämeikin, poskipunan ja huulipunan lisäys.[2]

Joskus meikissä otetaan huomioon vuorokaudenaika. Iltameikin teossa voidaan ottaa huomioon se, että iltaisin oleskellaan paljon keltaisten ja kirkkaiden sähkövalojen alla. Tällöin valitaan päivämeikkiä elävämpiä ja puhtaampia värejä. Kynttilänvaloon valitaan usein pastellisävyjä, koska kynttilä heittää kasvoille varjoja.[3]

Kymmeniä tuhansia vuosia vanhojen hautalöytöjen perusteella luonnonkansojen miehet maalasivat kasvonsa pelottavan näköisiksi esimerkiksi metsästysretkilleen pahojen henkien karkottamaksi. Naisilla ei vielä tuolloin ollut tapana maalata ihoaan.[4]

Indus-kulttuurista on löytynyt merkkejä miesten ja naisten tavasta ehostaa itseään jo ajalta 3000 eaa. Ehostus mainitaan intialaisissa pyhissä kirjoituksissa yhdeksi 64 taidemuodosta, ja Intiassa oli myös erityinen kauneudenhoitajien ammattikunta, ganika. Muinaiset intialaiset käyttivät puuteria, silmäluomien varjostusta, kulmakarvojen nyppimistä ja huulipunaa.[5]

Muinaisegyptiläiset naiset tunnetaan voimakkaasta silmien rajauksesta. Seinämaalaus 1200-luvulta eaa.

Muinaiset egyptiläiset käyttivät runsaasti meikkejä, ja kauneudenhoitoa pidettiin suuressa arvossa. Henkilön omistamat kauneudenhoitovälineet ja -aineet pantiin hänen kuoltuaan hänen hautaansa. Meikkejä käyttivät niin naiset kuin miehetkin. Erityisen yleistä oli silmämeikin käyttö, sillä sen avulla pystyttiin myös suojautumaan silmätulehduksia ja paahtavaa aurinkoa vastaan. Silmät rajattiin usein leveästi aina ohimoille saakka. Myös ihon vaalennus lyijyvalkoisella oli suosittua, ja huulipunaa, poskipunaa ja luomivärejä käytettiin paljon.[6]

Antiikin Kreikassa meikkaaminen ei ollut erityisen suosittua. Naisihanne oli puhdas ja luonnollinen, ja lähinnä vain kurtisaanit ja hetairat meikkasivat itseään. Myös jotkut miehet käyttivät poski- ja huulipunaa. Roomassa ehostaminen sen sijaan nousi hyvin suosituksi kaikkien naisten keskuudessa, ja meikkejä käytettiin hyvin monipuolisesti.[7]

Keskiajalla kauneudenhoito taantui, ja ehostusta saatettiin jopa pitää syntinä. Hovin naiset, näyttelijättäret ja kevytmieliset naiset saattoivat vaalentaa ihoaan puuterilla ja nyppiä kulmansa pois. Silmämeikkiä ei paljonkaan käytetty. Myöhäiskeskiajalla poskipunan ja huulipunan käyttö alkoi yleistyä.[8]

Renessanssin Euroopassa kosmetiikan käyttö yleistyi etenkin juhlatilaisuuksissa. Norsunluu oli ihanteellinen ihon väri. Kulmien korostus yleistyi ja luomia tummennettiin, mutta ripsiväriä ja silmien rajausta ei käytetty. Suu meikattiin pieneksi ja poskia punattiin vermilionilla. Kauneuspilkkuja alettiin lisäillä kasvoihin. Myös miehet käyttivät poskipunaa ja nyppivät kulmiaan.[9]

Barokin aikana meikki oli suhteellisen niukkaa. Ihosta tehtiin valkoinen lyijyvalkoisella, liidulla, vismutilla ja puutereilla. Yläluomelle laitettiin hennaa, ja silmiä korostettiin hiilellä. Poskipunaa levitettiin pyöreämuotoisesti. Suusta meikattiin täyteläinen ja hyvin punainen, ja kauneuspilkkuja lisäiltiin runsaasti.[10]

Madame de Pompadour edustaa 1700-luvun rokokoon ehostusmuotia.

Rokokoon aikana valkoisen ihonvärin suosio jatkui, ja puuteria käytettiin runsaasti. Kulmista tehtiin ohuet ja puolikuunmuotoiset, ja kauneuspilkkujen suosio jatkui suurena. Meikit oli tehty myrkyllisistä aineista, ja ne aiheuttivat joskus terveysvaivoja.[11]

Ehostaminen meni pois muodista 1800-luvulla[12], minkä vuoksi 1800-luvun Euroopassa ehostettiin vain kevyesti, eikä puuteria enää käytetty entiseen tapaan. Teollisesti tuotettuja kauneudenhoitovalmisteita alkoi tulla markkinoille vuosisadan puolivälissä. Suosittua oli esimerkiksi riisipuuteri. Ensimmäinen huulipuikko esiteltiin vuonna 1883. Tuuheat kulmat olivat muotia.[13]

Meikkimuodit ovat vaihdelleet 1900-luvulla vuosikymmenestä toiseen. 2000-luvulla ehostuksessa on pyritty aiempaa luonnollisempaan vaikutelmaan.[14]

Meikkaaminen muodosti vakavan terveysuhan 1700-luvun eurooppalaisille ylhäisönaisille. Meikeissä käytettiin yleisesti terveydelle vaarallisia aineita, vaikka niiden käytöstä oli varoiteltu jo vuosisatoja. Esimerkiksi meikkivoiteissa käytettiin myrkyllistä lyijyä, jolla ihon sai näyttämään hyvin vaalealta. Huulipunissa käytettiin terveydelle haitallista elohopeasulfidia ja pupilleihin tiputettiin belladonnatippoja, jotka lisäsivät riskiä sairastua viherkaihiin.[12]

1900-luvulla meikeistä pystyttiin jo tekemään myrkyttömiä.[14] Joissakin meikkituotteissa, kuten meikkivoiteissa ja puuterissa, on nykyisin mukana aurinkosuoja ultraviolettisäteilyä vastaan.[15]

• Maskeeraus

• Nuotio, Una: Kerro, kerro kuvastin: kauneudenhoidon käsikirja. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-18076-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ehostus Wikimedia Commonsissa