Egbert (Wessex)

Egbert (myös muodossa Ecgberht tai Ecgbryht; n. 770–839)[1] oli Wessexin kuningas 802–839. Hän nosti maansa Britannian mahtavimmaksi ohi Mercian ja yhdisti Englannin kuningaskunnat vuonna 829.[2] Häntä pidetään usein ensimmäisenä Englannin kuninkaana, tosin ei tiedetä millä nimellä hän kutsui itseään. Hänestä käytettiin nimeä bretwalda, ”brittien hallitsija”. Hänen lapsenlapsensa Alfred Suuri oli ensimmäinen, joka käytti nimitystä Englannin kuningas.

Egbert

Egbert oli Kentin kuninkaan Ealhmundin poika ja kuului sukuun, joka oli aiemmin ollut Wessexin hallitseva kuningassuku. Wessexin kuningas Beorhtric ja Mercian kuningas Offa ajoivat Egbertin maanpakoon mantereen puolelle, mutta Egbert onnistui kuitenkin nousemaan Beorhtricin jälkeen Wessexin valtaistuimelle vuonna 802. Hän rikkoi heti kuninkaaksi tultuaan liiton Mercian kanssa ja varmisti valtansa itsenäisenä hallitsijana.[2] Egbert palveli luultavasti kolme vuotta Kaarle Suuren armeijassa. Egbert oli naimisissa frankkiprinsessa Redburgan kanssa, ja heillä oli kaksi poikaa ja tytär. Egbertin vaiheista kertoo Anglosaksien kronikka. Hän nousi Wessexin kuninkaaksi vuonna 802 ja sai Cornwallin valtansa alle 810-luvulla. Hän voitti mercialaiset Ellendunin taistelussa vuonna 825, miehittäen Mercian vuoden ajaksi vuonna 829, ja samana vuonna Northumbria hyväksyi hänen valtansa.[3] Egbert menetti Mercian jo seuraavana vuonna Mercian kuninkaalle Wiglafille.[2]

Ellendunin taistelu oli yksi Englannin historian käännekohtia, sillä se päätti Mercian hallitsevan aseman ja nosti Wessexin Englannin vahvimmaksi kuningaskunnaksi. Kent, Sussex, Surrey ja Essex alistuivat Egbertin ja Wessexin ylivaltaan pitkään unohduksissa olleiden perimysvaateiden perusteella. Vuotta ennen kuolemaansa Egbert löi vielä tanskalaiset ja Cornwallin britit Hingston Downissa.[2]