Edward Rydz-Śmigły

Edward Rydz syntyi pienessä Łapszyn kylässä Itävalta-Unkarille kuuluneessa osassa Galitsiaa vuonna 1886. Hänen isänsä kuoli Rydzin ollessa kaksivuotias. Hän jäi kokonaan orvoksi äitinsä kuoltua 1896, minkä jälkeen hänen kasvattajinaan olivat hänen vähävaraiset isovanhempansa. Kaupungin lääkärin Uranowiczin avulla Rydz onnistui käymään lukion, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin vuonna 1905.[2]

Hän opiskeli filosofiaa ja taidehistoriaa Jagiellonian yliopistossa.[3] Valmistuttuaan hän opiskeli taidemaalariksi Krakovan kuvataideakatemiassa sekä Wienissä ja Münchenissä. Jo vuodesta 1908 alkaen Rydz toimi erilaisissa puolalaisissa patrioottisissa järjestöissä.[1] Taideopintojen ohella Rydz kävi myös reserviupseerikorkeakoulun Wienissä ja Itävallan 4. keisarillisessa jalkaväkirykmentti ”Hoch- und Deutschmeisterissa”. Hän kieltäytyi tarjotusta upseerinpestistä ja valmistui kuvataiteilijaksi 1912. Samana vuonna hän oli mukana perustamassa puolisotilaallista järjestöä Związek Strzelecki (”Kiväärimiesten yhdistys”).

Majuri Rydz-Śmigły noin vuonna 1915.

Heinäkuussa 1914 Rydz kutsuttiin palvelukseen Itävallan armeijaan. Sodan sytyttyä elokuussa hänet siirrettiin Galitsiassa perustettuihin puolalaisiin legiooniin, jotka palvelivat itsenäisenä osana Itävallan keisarillista armeijaa. Hänet sijoitettiin upseeriksi Józef Piłsudskin johtamaan 1. prikaatiin. Ensimmäisen maailmansodan alussa Rydz palveli itärintamalla taistellen venäläisiä joukkoja vastaan. Hän kohosi nopeasti arvoissa ja vuonna 1916 hän oli ylennyt jo everstiksi. Sodasta huolimatta Rydz ei unohtanut taidetta, vaan maalasi ja piti näyttelyn Krakovassa.

Saksa ja Itävalta-Unkari olivat vallanneet Venäjältä alueet, jotka aiemmin olivat kuuluneet Puolaan. Saksa perusti alueelle Puolan kuningaskunnan nukkevaltioksi itselleen. Puolalaiset legioonat ajoivat kuitenkin täyttä itsenäisyyttä eivätkä suostuneet vannomaan uskollisuusvalaa Saksalle. Legioonat hajotettiin 1917 ja niissä sotineet internoitiin. Rydz onnistui välttymään vankeudelta vedoten heikkoon terveyteen. Vangittu Piłsudski nimitti Rydzin itsenäisyyttä ajaneen salaisen sotilasorganisaation POW:n (Polska Organizacja Wojskowa, ”Puolan sotilasorganisaatio”) komentajaksi.[1] Noihin aikoihin Rydz sai lisänimen ”Śmigły”, joka tarkoittaa reipasta tai nopeaa. Myöhemmin Rydz liitti lisänimen virallisesti sukunimeensä.

Pilsudski (vas.) ja Rydz-Śmigły vuoden 1920 aikoihin.

Pian Keskusvaltojen tappion ja Saksan antautumisen jälkeen Puola sai itsenäisyytensä. Piłsudski julisti maan itsenäiseksi sodan päättymispäivänä 11. marraskuuta 1918. Puolalaisten legioonien sotilaista ja upseerikunnasta muodostettiin uuden armeijan ydin. Piłsudski, josta tuli uuden valtion johtaja, ylensi Rydz-Śmigłyn samana päivänä prikaatinkenraaliksi.

Puolan–Neuvosto-Venäjän sodassa 1919–1921 taisteltiin kahden uuden valtion välisestä rajasta. Rydz-Śmigły johti sodassa joitakin onnistuneita hyökkäyksiä, kunnes puolalaiset joutuivat vetäytymään puna-armeijan vastahyökkäyksen jälkeen. Varsovan taistelussa, jossa Rydz-Śmigły komensi keskistä rintamaa, Puola saavutti kuitenkin voiton. Rauhan jälkeen hän toimi Puolan armeijan tarkastajana Vilnassa ja Varsovassa.[3]

Presidentti Ignacy Mościcki nimitti Rydz-Śmigłyn 10. marraskuuta 1936 Puolan marsalkaksi.

Vuonna 1926 Piłsudski järjesti vallankaappauksen, jossa Rydz-Śmigły asettui tukemaan entistä komentajaansa. Tämä ei unohtanut upseerinsa lojaalisuudenosoitusta. Piłsudskin kuoltua toukokuussa 1935 Rydz-Śmigły rupesi presidenttiehdokkaaksi, mutta teki vallanjakosopimuksen istuvan presidentin Ignacy Mościckin kanssa voittaakseen pääministeri Walery Sławekin. Rydz-Śmigłystä tuli todellisuudessa Puolan korkein johtaja, vaikka Mościcki säilytti virkansa ja asemansa. Vaikka Puolan poliittinen eliitti, Sanacja yritti luoda Rydz-Śmigłylle samanlaista sankarikulttia, joka oli ympäröinyt Piłsudskia,[4] Rydz-Śmigłyn hallintoaikaa kutsutaan joskus "diktatuuriksi ilman diktatuuria", sillä hän ei ollut Piłsudskin kaltainen vahva ja näkyvä yksinvaltias. Tämä aiheutti närää "piłsudskilaisissa" ja Sławekin tukijoissa, ja hallinto siirtyi enemmän autoritäärisyyttä ja konservatiivisuutta kohti.

Rydz-Śmigły oli asenteiltaan antisemitistinen. Piłsudskin hallintoaikana syntynyt nationalismi vahventui. Puolan juutalaisten olot olivat heikentyneet jo ensimmäisen maailmansodan lopusta lähtien ja ne kurjistuivat edelleen Rydz-Śmigłyn aikana.[5]

Rydz-Śmigły, natsi-Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja presidentti Moscicki tapaamisessa Varsovassa helmikuussa 1939.

Puolan 1930-luvun lopun todellinen vallanpitäjä kenraali Edward Rydz-Śmigłyvuonna 1937 julkaistussa postimerkissä.

Natsi-Saksa miehitti Tšekkoslovakian ja teki Slovakiasta nukkevaltionsa keväällä 1939. Rydz-Śmigły näki lännestä uhkaavan vaaran, mutta hänen varoituksiaan ei kuitenkaan otettu vakavasti kaikissa hallintoelimissä. Hän yritti neuvotella tukisopimusta Neuvostoliiton johdon kanssa, mutta pidättäytyi Lännen tukemista ehdoista, joiden mukaan puna-armeija olisi voinut kriisin aikana edetä Puolan maaperälle. Rydz-Śmigłyn mukaan ei ollut ensinnäkään varmaa, että Neuvostoliitto todella auttaisi kriisin hetkellä ja jos se auttaisi, sen joukot eivät välttämättä lähtisi pois.

Piłsudskin ja myöhemmin Rydz-Śmigłyn politiikka oli epäonnistunut laajalti turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Kun sota alkoi käydä todennäköiseksi Puola huomasi omaavansa pitkän rajan läntistä vihollistaan vastaan. Sillä ei ollut myöskään todellisia liittolaisia naapureinaan. Iso-Britannia ja Ranska takasivat Puolan itsenäisyyden. Tähän Rydz-Śmigłyn viimeinen puolustussuunnitelma nojasi, tietämättä ettei länsiliittoutuneilla juuri ollut aikomuksia auttaa maata, jonka itsenäisyyden ne olivat taanneet puheissaan.

Vieraillessaan aiemmin Ranskassa Rydz-Śmigły oli leuhkinut kenraali Maurice Gamelinille, ettei Puola tarvitse Maginot-linjan kaltaisia puolustusrakennelmia, sillä sen asevoimien taistelukyky perustuu liikkuvuuteen. Tällä ajatuksella ei ollut juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa.[6] Sodan aattona Puolalla oli 313 panssarivaunua, jotka olivat hajautettu tukiaseiksi jalkaväkiyksiköihin. Vastaavasti Saksalla oli käytössään 2 600 tankkia. Myös ilmavoimien tilanne oli todellisuudessa surkea: 388 lähinnä vanhentunutta taistelukonetta Saksan 1 900 konetta vastaan.[7]

Sota alkaa

Pääartikkeli: Puolan offensiivi

Natsi-Saksa aloitti sodan ilman sodanjulistusta pommittamalla Wielunia.

1. syyskuuta 1939 natsi-Saksan hyökätessä Puolaan Rydz-Śmigły nimitettiin asevoimien komentajaksi. Huolimatta urheasta vastarinnastaan puolalaiset jäivät jatkuvasti alakynteen hiotulle ja modernille sotakoneelle. Rydz-Śmigły oli myös levittänyt joukkonsa leveäksi ja liian ohueksi rintamaksi, joka oli tasaisen altis saksalaisten joukkojen puhkaistavaksi.[6] Rydz-Śmigły syyllistyi strategiseen virheeseen jakaessaan joukkonsa yrittäessään puolustaa kaikkea. Poliittisista syistä hän ei halunnut luovuttaa entisiä Saksalle kuuluneita alueita, taloudellisista syistä hän yritti suojella Ylä-Sleesian merkittävää kaivosaluetta ja strategisista syistä hän halusi viivyttää saksalaisia, jotta ehtisi koota kunnon puolustukseen tarvittavat divisioonat.[7]

Neuvostoliiton osallistuttua hyökkäykseen 17. syyskuuta Rydz-Śmigły ymmärsi kaiken vastarinnan turhaksi ja määräsi joukot vetäytymään Romaniaan välttäen taistelukosketusta puna-armeijan kanssa. Vaikka marsalkan vetäytyminen oli kyseenalainen teko, määräys pelasti puolalaisia sotilaita, jotka saattoivat jatkaa taistelua myöhemmin liittoutuneiden riveissä. Rydz-Śmigły internoitiin Romaniassa.[7]

Rydz-Śmigłyn kyvyt sotapäällikkönä jäivät selvästi jälkeen hänen taidoistaan rintamakomentajana. Vuonna 1922 Piłsudski oli kirjoittanut ehkä osuvan arvion Rydz-Śmigłystä sotilasjohtajana: ”Operatiivisessa työssä hänen toimintansa osoittaa tervettä järkeä ja hänellä on suuresti itsepäistä energiaa. Voin suositella häntä kenelle vain armeijan komentajaksi, mutta en ole varma siitä, onko hänellä riittäviä kykyjä toimia ylipäällikkönä kahden valtion välisessä sodassa”. Rydz-Śmigły otti vastuun tappiosta omille harteilleen.

Internointinsa aikana Rydz-Śmigły alkoi perustaa Puolan vastarintaliikettä, jonka hän kokosi Piłsudskin muistolle uskollisten upseerien ympärille. Hänen tehtävänsä otti kuitenkin Władysław Sikorski. Rydz-Śmigły pakeni Unkariin joulukuussa 1940. Sieltä hän matkusti takaisin Varsovaan lokakuussa 1941. Hän luopui marsalkan arvostaan toimiakseen tavallisena vastarintaliikkeen jäsenenä. Hän kuoli kuitenkin yllättäen sydänkohtaukseen 2. joulukuuta 1941.

Elintavoiltaan Rydz-Śmigły oli pääosin askeettinen. Hän poltti halpoja savukkeita ja hänen asuntonsa oli niukasti sisustettu. Hän nukkui rautasängyssä. Rydz-Śmigły oli innokas Napoleonin ajan historian harrastaja ja tutkija.[3]

Rydz-Śmigłyn hauta ja muistomerkki.

• The Living Age s.416-418 (Artikkeli vuodelta 1936) (englanniksi)
• Cepnik, Kazimierz. Wódz Naczelny i Marszałek Polski Edward Śmigły-Rydz, Życie i Czyny. Lwów, 1937.
• Eckert,Marian. Historia polityczna Polski lat 1918-1939. Warszawa, 1989.
• Jabłonowski, Marek,i Stawecki, Piotr. Następca komendanta. Edward Śmigły-Rydz. Materiały do biografii. Pułtusk,1998
• Jędruszczak, Hanna, and Tadeusz Jędruszczak. Ostatnie lata Drugiej Rzeczypospolitej (1935-1939). Warszawa, 1970.
• Kaden-Bandrowski,Juliusz. Piłsudczycy. Oświęcim, 1916.
• Mirowicz, Ryszard. Edward Rydz-Śmigły: działalność wojskowa i polityczna. Warszawa, 1988.
• Pepłoński,Andrzej. Wywiad a dyplomacja II Rzeczypospolitej. Toruń, 2004.
• Piłsudski,Józef. Pisma zbiorowe. Warszawa: 1937.
• Seidner, Stanley S., "The Camp of National Unity: An Experiment in Domestic Consolidation," The Polish Review vol. xx, nos. 2-3, 1975, pp. 231–236.
• Seidner,Stanley S., "Reflections from Rumania and Beyond: Marshal Śmigły-Rydz Rydz in Exile," The Polish Review vol. xxii, no. 2, 1977, pp. 29–51.
• Seidner, Stanley S. Marshal Edward Śmigły-Rydz Rydz and the Defense of Poland. New York, 1978.
• Serwatka, Tomasz. "Edward Rydz-Śmigły," Gazeta:Historia mało znana(January) 2007.
• Stachiewicz, Wacław. Wierności dochować żołnierskiej. Warsaw, 1998.
• Zaremba, Paweł. Historia Dwudziestolecia 1918 - 1939. 2 vols., Paris, 1967.