Edvard Kairela

Hän kävi viisi luokkaa Uudenkaupungin yhteislyseota ja siirtyi työskentelemään apteekkialalle. Hän suoritti farmaseuttitutkinnon vuonna 1908 ja suoritti kahdeksannen luokan yksityisesti Kuopion yhteiskoulussa vuonna 1922 sekä suoritti proviisoritutkinnon vuonna 1932. Hyökkäysvaunukurssin hän suoritti Hämeenlinnassa vuonna 1922 ja teki opintomatkan Puolaan tutustumaan sen armeijan 1. tankkirykmenttiin vuonna 1923. Sotakorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin hän suoritti vuosina 1924–1925 ja komentajakurssin vuosina 1925–1926.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania.

Kumlin toimi farmaseuttina Suomessa ja Saksassa ennen kuin liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin 7. lokakuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin Berliiniin sotasensuurilaitokseen sekä helmikuussa 1917 pataljoonan etappimieheksi Sassnitziin. Takaisin pioneerikomppaniaan hän palasi 7. marraskuuta 1917. Joulukuussa vuonna 1917 hänet komennettiin Kuresaareen suunnitellulle jääkärietappiasemalle, missä hän toimi tammikuuhun 1918 saakka.[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Kumlin saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana yliluutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäripioneeripataljoonaan, josta muodostettiin myöhemmin 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoona. Hän toimi aluksi pataljoonan lähettiupseerina ja myöhemmin adjutanttina, kunnes 28. maaliskuuta 1918 hänestä tehtiin pataljoonan komentajaksi. Kumlin otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamossa, Kivennavalla ja Raivolassa, missä hän haavoittui taistelussa 23. huhtikuuta 1918.[1][2]

Kumlin palveli sisällissodan jälkeen eri komppanioiden päällikkönä 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2. Porin jalkaväkirykmentistä hänet siirrettiin 20. lokakuuta 1918 alkaen komentajaksi Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:n 1. pataljoonaan (rykmentti tunnettiin myöhemmin nimellä Pohjois-Savon rykmentti), josta hänet siirrettiin edelleen 24. tammikuuta 1923 alkaen Hyökkäysvaunurykmentin 1. patteriston komentajaksi. Rykmentin komentajaksi hänet nimitettiin 5. heinäkuuta 1923, josta hänet siirrettiin 16. syyskuuta 1926 alkaen 1. Divisioonan esikuntapäälliköksi ja 20. elokuuta 1928 alkaen Polkupyöräpataljoona 3:n komentajaksi. Armeijasta Kumlin erosi 5. kesäkuuta 1929 ja matkusti vuodeksi Brasiliaan ja Argentiinaan tutkimaan kemiallisteknillisen alan kaupallisia sovellutuksia ja palattuaan kirjoitti aikakauslehtiin artikkeleita kokemuksistaan. Myöhemmin hän palveli Helsingin 1. apteekin proviisorina vuosina 1933–1935. Hänet haudattiin Helsinkiin.[1][2]

Kairela toimi 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1922–1923.[1][2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 8. joulukuuta 1915 Gruppenführer 1. maaliskuuta 1916 Yliluutnantti (Kapteeni) 11. helmikuuta 1918 Majuri 16. toukokuuta 1920 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1926		Vapaudenristi 3. lk Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.