Eduskuntavaalit 1999

Suomen eduskuntavaalit 1999
	21. maaliskuuta 1999
	21. maaliskuuta 1999
Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan; 101 paikkaa tarvitaan enemmistöön
Äänestysprosentti	68,3 % 3,6 %-yks.
	Suurimmat puolueet maakunnittain Suomen Keskusta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Kansallinen Kokoomus Ruotsalainen kansanpuolue
Pääministeri ennen vaaleja; Paavo Lipponen; Sosiaalidemokraatit	Uusi pääministeri ; Paavo Lipponen; Sosiaalidemokraatit

Suomen 33. eduskuntavaalit järjestettiin 21. maaliskuuta 1999. Suurimpia voittajia olivat Kansallinen Kokoomus ja Suomen Keskusta. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) menetti 12 paikkaa mutta säilytti asemansa eduskunnan suurimpana puolueena. Sen neljä vuotta pääministerinä toiminut puheenjohtaja Paavo Lipponen sai jatkaa tehtävässään: vaalituloksen pohjalta muodostettiin Lipposen II hallitus, joka istui koko alkaneen vaalikauden.

Eduskuntavaaleissa käytti äänioikeuttaan 68,3 prosenttia Suomessa asuneista äänioikeutetuista, mikä oli yli kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 1995. Suomalaisten äänestysaktiivisuus oli laskenut jo viisissä eduskuntavaaleissa peräkkäin. Suurimmat puolueet SDP, Kokoomus ja Keskusta olivat jo syksyllä 1998 olleet mielipidemittauksissa tasavahvoja, ja vaalien tulos oli odotusten mukainen.[1]

Vaalikamppailu

Oppositiossa ollut Keskusta pyrki haastamaan päähallituspuolueet nostamalla vaaliteemoikseen työllisyyden ja muuttoliikkeen. SDP ja Kokoomus joutuivatkin myöntämään, ettei Lipposen ensimmäisen hallituksen tavoitetta työttömyyden puolittamiseksi ollut saavutettu, mutta korostivat hallituksen ansioita työllisyyden parantamiseksi ja valtiontalouden vakauttamiseksi. Keskusta arvosteli hallituspuolueita kasvukeskusten suosimisesta maaseudun kustannuksella ja sen mielestä muuttoliikettä maalta kaupunkeihin olisi ollut jarrutettava tehokkaammin.[1]

Keskustan tavoitteena oli nousta suurimmaksi eduskuntapuolueeksi ja samalla päähallituspuolueeksi. Melko tuntuvasta vaalivoitosta huolimatta kumpikaan tavoite ei toteutunut. Puolue oli nostanut vaaliteemakseen ns. työreformin, jolla pyrittiin työllistämisen esteiden poistamiseen ja pienyrittäjien toimintamahdollisuuksien parantamiseen. Työreformi sai kuitenkin erittäin tylyn vastaanoton työntekijöiden keskusjärjestöiltä SAK:lta, STTK:lta ja Akavalta, jotka pelkäsivät sen heikentävän työsuhdeturvaa ja johtavan työpaikoilla työnantajien yksinvaltaan. Aivan vaalikamppailun loppumetreillä Kokoomus joutui hankalaan välikäteen, kun vakuutusyhtiö Pohjola ilmoitti laajoista irtisanomisista samalla kun se maksoi osakkeenomistajilleen suuria osinkoja. Pohjolan toimitusjohtaja, entinen kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen puolusti voimakkaasti yhtiön ratkaisuja. Monet ammattiliitot uhkasivat siirtää vakuutuksensa pois Pohjolasta, mikäli irtisanomiset toteutettaisiin, ja pari päivää ennen vaaleja Viinanen ilmoitti lopulta Pohjolan peruvan irtisanomiset. Sosialidemokraateille oli puolestaan kiusallista koko vaalitaistelun ajan vellonut keskustelu SDP:n entisen puheenjohtajan ja entisen valtiovarainministerin Ulf Sundqvistin talousasioista.[1]

Kaikkien kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat – Paavo Lipponen (SDP), Sauli Niinistö (Kok.) ja Esko Aho (Kesk.) – olivat ensimmäisen kerran yhtä aikaa ehdokkaina Helsingissä, ja kaikki kolme ilmoittivat tavoitteekseen pääministerin paikan. Puheenjohtajien kilpailun voitti Niinistö muhkealla äänipotilla (30 000 ääntä), joka oli suurin henkilökohtainen äänimäärä vuodesta 1969 voimassa olleen vaalijärjestelmän aikana. Esko Ahon myötä Keskusta sai Helsingistä yhden eduskuntapaikan. Paavo Lipposen henkilökohtainen äänimäärä laski vuoden 1995 vaaleista ja hän joutui päästämään ohitseen ulkoministerinä toimineen Tarja Halosen. Vaalien äänikuningattareksi nousi Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi kesällä 1998 valittu Suvi-Anne Siimes lähes 16 000 äänen saaliillaan.[1]

Kansanedustajat

Vaaleissa valittuja uusia kansanedustajia olivat mm. Leena Harkimo, Pertti Hemmilä, Jyri Häkämies, Kalervo Kummola, Esko Kurvinen, Olli Nepponen, Pekka Ravi, Sari Sarkomaa ja Lasse Viren (Kok.), Rakel Hiltunen ja Saara Karhu (SDP), Jari Leppä, Niilo Keränen ja Antti Rantakangas (Kesk.), Suvi-Anne Siimes (Vas.), Leena Rauhala (SKL) sekä Rainer Erlund (RKP). Eduskuntaan valittiin myös reilusti alle 30-vuotiaita. Heitä olivat Susanna Huovinen ja Heli Paasio (SDP), Tanja Karpela, Paula Lehtomäki ja Petri Neittaanmäki (Kesk.), Jyrki Katainen ja Marja Tiura (Kok.), Katja Syvärinen (Vas.) sekä Anni Sinnemäki (Vihr.).

Eduskuntapaikastaan luopuivat mm. SDP:n Reijo Lindroos, Keskustan Juhani Alaranta ja Mikko Pesälä, Kokoomuksen Minna Karhunen ja Kalevi Lamminen, Vasemmistoliiton Claes Andersson, sekä RKP:n Ole Norrback. Putoajiin taas kuuluivat SDP:n Markus Aaltonen, Arja Alho, Jukka Roos ja Kerttu Törnqvist, Keskustan Kauko Juhantalo, Aapo Saari ja Aino Suhola, Kokoomuksen Outi Siimes ja Anneli Taina, Vasemmistoliiton Terttu Huttu-Juntunen ja Jarmo Wahlström, RKP:n Raimo Tiilikainen, molemmat Nuorsuomalaisten edustajat Risto E. J. Penttilä ja Jukka Tarkka sekä Kirjavan puolueen Pertti "Veltto" Virtanen. Eduskuntaan palasivat mm. SDP:n Kari Urpilainen, sekä Keskustan Sirkka-Liisa Anttila, Markku Laukkanen, Markku Rossi ja Mirja Ryynänen. Neljä vuotta sitten pudonnut ympäristöministeri, Vihreiden Pekka Haavisto ei onnistunut paluuyrityksessään. Ehdokkaina olleita, valitsematta jääneitä julkisuuden henkilöitä olivat mm. Timo T. A. Mikkonen ja Satu Procopé (Kesk.), Jarkko Laine ja Aira Samulin (Kok.), Kerstin Campoy ja Miina Äkkijyrkkä (Rem.), Juha Föhr (RKP) ja Anna Tulusto (Vas.).

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jorma Vokkolainen kuoli kesken vaalikauden talvella 2001 ja hänen tilalleen tuli eduskunnasta pudonnut Iivo Polvi. Myös RKP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Rainer Erlund kuoli keväällä 2000 ja hänen tilalleen nousi varasijalta aikaisemman kansanedustajan ja ministerin Kristian Gestrinin tytär, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Christina Gestrin. Tasavallan presidentiksi valitun SDP:n Tarja Halosen tilalle kansanedustajaksi tuli maaliskuun alussa 2000 aiemminkin eduskunnassa ollut Ilkka Taipale.

Vaalikauden lopulla Kokoomuksen Seppo Kanerva loikkasi Keskustaan ja siitä edelleen Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, joka näin palasi eduskuntapuolueeksi.

Tulokset

Äänestysaktiivisuus	65,3 %[2]	−3,3
Äänestysaktiivisuus (Suomessa asuvat)	68,3 %[3] [4]	−3,6
Äänestäneet	2 710 095[2]	−93 507
Hylättyjä ääniä	28 804[2]	+6 123

Puolue		Edustajat		Äänet
Puolue		Edustajat		Osuus		Lukumäärä
	Suomen Sosialidemokraattinen Puolue	51	−12	22,86 %	−5,4	612 963	−172 674
	Suomen Keskusta	48	+4	22,40 %	+2,6	600 592	+48 589
	Kansallinen Kokoomus	46	+7	21,03 %	+3,1	563 835	+66 211
	Vasemmistoliitto	20	−2	10,88 %	−0,3	291 675	−18 665
	Vihreä liitto	11	+2	7,27 %	+0,8	194 846	+13 648
	Ruotsalainen kansanpuolue	11	--	5,12 %	−0,0	137 330	−5 544
	Suomen Kristillinen Liitto	10	+3	4,17 %	+1,2	111 835	+29 524
	Remonttiryhmä	1	–	1,06 %	–	28 549	–
	Nuorsuomalaiset		−2	1,05 %	−1,8	28 084	−49 982
	Perussuomalaiset	1	--^a	0,99 %	−0,3^a	26 440	−9 745^a
	Suomen Kommunistinen Puolue			0,76 %	–	20 442	–
	Kirjava Puolue		−1	0,39 %	+0,1	10 378	+2 513
	Vapaan Suomen liitto			0,38 %	−0,6	10 104	−17 963
	Eläkeläiset kansan asialla			0,20 %	+0,0	5 451	+327
	Liberaalinen Kansanpuolue			0,19 %	−0,4	5 194	−11 053
	Suomen Eläkeläisten Puolue			0,17 %	+0,0	4 481	+507
	Luonnonlain puolue			0,15 %	−0,1	3 903	−2 916
	Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue			0,13 %	−0,0	3 455	−1 329
	Muut	1^b	--	0,81 %		21 734
	Yhteensä	200		100 %		2 681 291	−99 630
	3 suurinta	145	−1	66,29 %	+0,3
^a Verrattuna Suomen Maaseudun Puolueen tulokseen. ^b Liberalerna (5 870 ääntä, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri)[5]
Lähde: Tilastokeskus 2004 [6]

Eniten ääniä saaneet ehdokkaat

Sija	Ehdokas	Puolue	Äänet		Vaalipiiri
1	Sauli Niinistö	Kok.	30 450	+11 504	Helsinki
2	Suvi-Anne Siimes	Vas.	15 955	+14 600	Uusimaa
3	Tarja Halonen	SDP	15 817	+5 484	Helsinki
4	Riitta Uosukainen	Kok.	14 160	−1 182	Kymi
5	Ville Itälä	Kok.	14 130	+8 022	Varsinais-Suomi
6	Esko-Juhani Tennilä	Vas.	13 713	+2 709	Lappi
7	Marjatta Stenius-Kaukonen	Vas.	13 429	–	Pirkanmaa
8	Bjarne Kallis	SKL	13 385	+3 553	Vaasa
9	Ben Zyskowicz	Kok.	13 338	+1 456	Helsinki
10	Antti Kalliomäki	SDP	12 792	−4 395	Uusimaa
Lähde: Tilastokeskus[7]

Puoluerekisteristä poistetut puolueet

Vaalien jälkeen, 12. huhtikuuta, puoluerekisteristä poistettiin neljä puoluetta, jotka eivät olleet saaneet yhtäkään ehdokastaan eduskuntaan kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Nämä puolueet olivat Liberaalinen Kansanpuolue, Luonnonlain puolue, Suomen Eläkeläisten Puolue ja Vapaan Suomen Liitto. LKP ja VSL palasivat myöhemmin rekisteriin uusilla nimillä Liberaalit ja Itsenäisyyspuolue. Nuorsuomalaiset lopettivat toimintansa ja puolue poistettiin omasta hakemuksestaan puoluerekisteristä kesällä 1999.

Remonttiryhmän puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja Risto Kuisma palasi vaalikauden aikana keväällä 2001 SDP:hen, josta hän oli eronnut vuonna 1997. Remonttiryhmä lopetti toimintansa ja poistettiin omasta hakemuksestaan puoluerekisteristä vuoden 2001 lopussa.

Lähteet

Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 21.3.1999. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 207–214. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.
Eduskuntavaalit - aikasarjat (Tilastokeskus)
Tilastokeskus
Eduskuntavaalit 1907–2003. Web Archive. (Oikeusministeriö)
Riksdagsvalet 18.3.2007 (Arkistoitu – Internet Archive), Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007 (ÅSUB)
Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952–467–350–9. ISSN 0081–5063. Verkkoversio (PDF) (viitattu 22.1.2018).
Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[hämäläinen-1] Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 21.3.1999. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 207–214. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.

[StatFin-2] Eduskuntavaalit - aikasarjat (Tilastokeskus)

[3] Tilastokeskus

[4] Eduskuntavaalit 1907–2003. Web Archive. (Oikeusministeriö)

[5] Riksdagsvalet 18.3.2007 (Arkistoitu – Internet Archive), Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007 (ÅSUB)

[6] Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952–467–350–9. ISSN 0081–5063. Verkkoversio (PDF) (viitattu 22.1.2018).

[7] Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)