Eduskuntavaalit 1924
Suomen 11. eduskuntavaalit järjestettiin 1.–2. huhtikuuta 1924.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Elokuussa 1923 oli Suomen Työväenpuolueen kaikki 27 kansanedustajaa vangittu maanpetoksesta syytettyinä. Tämän vuoksi eduskunta oli jäänyt vajaalukuiseksi. Eduskunta ehti toimia vajaalukuisena useiden kuukausien ajan, mutta lopulta tämä asiantila antoi presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergille aiheen määrätä eduskunta hajotettavaksi ja uudet vaalit toimitettavaksi.[1] Muussa tapauksessa seuraavat vaalit olisi pidetty heinäkuun alussa 1925. Vaalien perusteella muodostettiin Ingmanin II hallitus, jota seurasivat Tulenheimon hallitus, Kallion II hallitus ja Tannerin hallitus.
Uusia kansanedustajia olivat mm. SDP:n Johan Fredrik Aalto, Maalaisliiton Kaarlo Hänninen, Toivo Janhonen ja Eino Tuomivaara, Kokoomuksen Sakari Ainali, Aukusti Neitiniemi, Erkki Paavolainen ja Ernsti Turja, Sosialistien Edvard Huttunen, Mauritz Rosenberg, Emil Tabell ja Bruno Tenhunen, RKP:n Otto Jacobsson, Josef Mangs ja Rolf Witting, sekä Edistyspuolueen Walto Tuomioja. Eduskuntaan palanneita olivat mm. SDP:n Valentin Annala, Kalle Hakala ja Johan Helo, Maalaisliiton Pekka Ville Heikkinen ja August Raatikainen, Edistyspuolueen Uuno Brander, sekä Kokoomuksen Hedvig Gebhard.
Eduskunnasta poisjääneitä olivat mm. SDP:n Oliver Eronen ja Vilho Korhonen, Maalaisliiton Vilkku Joukahainen ja Väinö Kivilinna, Kokoomuksen Tekla Hultin, Matti Pesonen ja Heikki Renvall, sekä RKP:n Wilhelm Roos.
Tulokset
Äänestysaktiivisuus | 57,4 %[2][3] | −1,1 |
---|
Puolue | Edustajat | Äänet | |||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Osuus | Lukumäärä | ||||||
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 60 | +7 | 29,02 % | +4,0 | 255 068 | +38 207 | |
Maalaisliitto | 44 | −1 | 20,25 % | −0,0 | 177 982 | +2 581 | |
Kansallinen Kokoomuspuolue | 38 | +3 | 18,99 % | +0,8 | 166 880 | +9 764 | |
Ruotsalainen kansanpuolue | 23 | −2 | 12,03 % | −0,4 | 105 733 | −1 681 | |
Sosialistinen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto | 18 | −9 | 10,45 % | −4,4 | 91 839 | −36 342 | |
Kansallinen Edistyspuolue | 17 | +2 | 9,09 % | −0,1 | 79 937 | +261 | |
Talonpoikaiskansan puolue | 0,05 % | – | 456 | – | |||
Muut | 0,12 % | +0,0 | 1 046 | +274 | |||
Yhteensä | 200 | 100 % | 878 941 | +13 520 | |||
Lähde: Tilastokeskus[4] |
Lähteet
- Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid – Harvey), s. 932, art. Eduskunta. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3.
- Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
- Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
- Tiedosto "552. Eduskuntavaalit 1919-1999" (vaali_03.xls) (www.stat.fi 2005); Talonpoikain vaaliliiton äänimäärä vain painetussa versiossa Suomen virallinen tilasto 29 A, 11.