Edunpalautus

Edunpalautus eli kondiktio (lat. condictiō) on oikeudellinen menettely, jolla perusteetonta taloudellista etua saanut velvoitetaan palauttamaan etu toiselle. Edunpalautusta joudutaan käyttämään yleensä tapauksissa, joissa etu on jo ehditty siirtää, mutta sen perusteena oleva oikeustoimi (esimerkiksi sopimus) havaitaan osittain tai kokonaan pätemättömäksi.[1] Edunpalautusta kutsutaan toisinaan myös perusteettoman edun palauttamiseksi. Se on varallisuutta suojaava oikeussuojakeino, jossa palautuksen määrä riippuu saadun hyödyn suuruudesta. Vahingonkorvauksessa sen sijaan palautuksen suuruus riippuu vahingon laajuudesta.[2]

Edunpalautuksen perusteeksi riittää se, että hyötymiseltä puuttuu oikeudellinen peruste. Sen saamiseksi ei vaadita, että menetys on aiheutettu rikoksen tai rikkomuksen kaltaisella teolla. Edunpalautusvaateen kohteena voi myös olla vilpittömässä mielessä toiminut oikeussubjekti. Edunpalautuksen periaatteet periytyvät roomalaisesta oikeudesta, mutta nykyinen oikeuskäytäntö vaihtelee eri maissa, myös eri Pohjoismaiden kesken.[3]

Edun saaminen on objektiivisesti katsoen taloudellista hyötyä edun saajalle, kuten tilisiirrossa tulleet rahat. Edun perusteettomuus tarkoittaa sitä, että etu on perusteeton jolloin sillä ei ole vastasuoritusta, eli rahojen saaja ei ole tehnyt mitään rahojen saamiseksi. Lahjan anto tai lahjoitus on kuitenkin eri asia, lahjoitus on yksipuolinen oikeustoimi. Hyötyminen toisen kustannuksella edellyttää, että toisen menetys on toiselle hyödyksi. Jos toinen osapuoli hyötyy tilanteesta, mutta toinen puolestaan ei menetä mitään, tällöin perusteettoman edun palautus ei ole käytettävissä. Jos velka on vanhentunut ja velallinen maksaa tämän, ei tässä tilanteessa perusteettoman edun palautus tule voimaan. Vanhentuneen velan maksua ei täten voi peruuttaa.

Poikkeuksena on palkanmaksu: Työnantaja on maksanut liikaa palkkaa työntekijälle, jolloin tämä saa perusteettoman edun palautuksen nojalla vaatia ylimääräistä osaa takaisin. Jos pitkän ajan kuluessa työntekijä on syystä tai toisesta saanut liikaa palkkaa, eli perusteetonta etua, ja hän on vilpittömästi luullut sen olevan hänelle kuuluvaa, saattaa kohtuullistaminen tulla kysymykseen ja työntekijä saa pitää ylimääräisen palkkansa, koska olisi kohtuutonta maksaa iso summa jälkikäteen toisen virheen takia.

Lähteet
  1. Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993.
  2. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  3. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1996, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 80–82.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.