Eduard Topol

Eduard Vladimirovitš Topol (ven. Эдуард Владимирович Тополь; 8. lokakuuta 1939 Baku, Azerbaidžanin SNT, Neuvostoliitto) on venäjänjuutalainen, nykyään lännessä asuva kirjailija ja toimittaja.

Eduard Topol

Topol toimi Neuvostoliitossa lehtimiehenä yli 20 vuotta laatien käsikirjoitukset seitsemään sikäläiseen elokuvaan ja kirjoitti kaksi näytelmää. Länteen hän pääsi siirtymään vuonna 1978; hän loikkasi kesken virallisen matkan ja anoi lännestä poliittista turvapaikkaa, jonka saikin. Sittemmin hän muutti New Yorkiin, jossa toimii vapaana lehtimiehenä ja kirjailijana. Hän on saanut runsaasti tunnustusta ja palkintoja niin artikkeleistaan kuin elokuva-alallakin; hänen asiantuntemuksensa nimenomaan Neuvosto-Venäjästä on ollut monesti korvaamatonta. Hän on myös julkaissut useita kirjoja lännessä, ja muutamia niistä on käännetty suomeksikin.

Topolin kirjoitustapaa leimaa katkeruus neuvostojohtoa kohtaan; hän kirjoittaa maanpakolaisen viiltävällä tavalla, kaipuuta menetettyyn kotimaahansa tuntien. Vuoden 1983 kirjassaan Venäläinen sukellusvene! (ven. Сагадка У-137, Sagadka U-137) hän purkaa erityistä katkeruuttaan; juuri edellisenä vuonna sattunut sukellusveneselkkaus Ruotsin vesillä antaa hänelle lähtökohdan, josta rakentaa karvas ja vihaa pursuava hyökkäys hänen roistoina pitämiään neuvostojohtajia vastaan, eritoten silloinen pääsihteeri Juri Andropov joutuu kovan hyökkäyksen kohteeksi. Topol maalaa hänestä kuvan natsijohtajien veroisena raakimuksena. Eivätkä alemmat byrokraatit jos sotilaatkaan pääse sen vähemmällä.

Myös muissa suomennetuissa teoksissaan Topol jatkaa samaa linjaa; vuonna 1988 julkaistiin suomeksi hänen seuraava kirjansa Punaista kaasua (ven. Красний гас, Krasni gas). Hän piirtää päähenkilöstä eli kertojahahmona olevasta venäläisestä juristivirkamiehestä lähes sympaattisen kuvan – jonka kuitenkin murskaa epilogissa. Myös hänen myöhemmät teoksensa ovat edustaneet samaa linjaa.