Edmontonia

Edmontonian pituus oli seitsemän metriä. Se oli kaksi kertaa painavampi kuin sarvikuono.[3]

Edmontonialla oli varustuksenaan valtavia piikkejä, jotka työntyivät sen hartioilta. Kenties se karkotti hyökkääjät syöksymällä niitä kohti käyttäen piikkejä keihäinä. Joidenkin tutkijoiden mielestä se käytti tappavia hartiapiikkejä tapellessaan muita kaltaisiaan vastaan reviireistä tai kumppaneista.[3] On mahdollista, että vanhemmilla yksilöillä hartiapiikit olivat suuremmat ja kehittyneemmät. Selässään Edmontonialla oli panssarilevyjä.[2]

• 
  Puolikas Edmontonian luuranko.
• 
  Edmontonian hartiapiikkejä.
• 
  Edmontonian panssari.
• 
  Edmontonia ja ihminen kokovertailussa.

Edmontoniasta on löydetty useiden yksilöiden jäänteitä. Näitä jäänteitä on löydetty Kanadasta ja Yhdysvalloista.

Edmontonia -sukuun on osoitettu lisää fossiilimateriaalia muista suvuista. Kallo ja osittainen luuranko Palaeoscincuksesta siirrettiin sukuun Edmontonia, jolloin luotiin uusi Edmontonia -laji, E. rugosidens. Lisäksi toinen dinosaurus, Denversaurus schlessmani, on julistettu Edmontonian synonyymiksi. Tämän pohjalta luotiin toinen Edmontonia -laji, E. schlessmani.[2]

Kuitenkin, joidenkin Edmontonian fossiilien on vastaavasti kyseenalaistettu olevan sukuun kuulumattomia. Yhdessä tapauksessa fossiilien, jotka luokiteltiin lajiksi E. australis, on sittemmin yleisesti harkittu kuuluvaan sukuun Glyptodontopelta. Toisessa tapauksessa paleontologi Robert Bakker esitti vuonna 1988, että laji E. rugosidens pitäisi uudelleennimetä Chassternbergiaksi, ja siitä tehtäisiin Edmontonian alalaji. Tämä ei tosin ole muuttunut yleiseksi käytännöksi muiden paleontologien keskuudessa, jotka yhä mieluummin pitävät kyseistä lajia Edmontonia -suvun lajina.[2]

Muiden Edmontonian kanssa samasta yhteydestä löydettyjen fossiilien, erityisesti kivettyneen puun, tutkiminen on johtanut siihen johtopäätökseen, että Edmontonia eli sellaisessa ympäristössä, jossa oli pitkiä märkiä ja kuivia jaksoja läpi vuoden. Tämän perusteella Edmontonia saattoi munia ja hautoa niin, että poikaset kuoriutuivat märällä kaudella, jotta niillä olisi ollut runsaasti tuoretta kasvillisuutta tarjolla ravinnoksi. Lisäksi aikuiset yksilöt saattoivat käyttää niin paljon aikaa kasvien syömiseen kuin pystyivät, jotta niille olisi kehittynyt rasvavarantoja auttamaan selviytymään kuivien kausien huonoista jaksoista.[2]

Märän kauden lähestymisen on myös ajateltu olevan syy siihen, miksi joissakin Edmontonian jäänteissä piikit ja panssari ovat tismalleen samoilla paikoilla kun ne olivat eläimen eläessä. Kävi yksinkertaisesti niin, että tulvavesi huuhtoi suuren määrän sedimenttiä kuivan kauden aikana kuolleen yksilön päälle. Tämän johdosta yksilö hautautui, ja oli siten suojassa lihansyöjäeläimiltä, jotka olisivat saattaneet raadella ja repiä ruumiin kappaleiksi, jos se ei olisi ollut hautautunut niiltä.[2]