Edith Frank-Holländer

Edith syntyi Saksan Aachenissa juutalaisperheen kuopukseksi. Hänen isänsä Abraham Holländer (1860–1928) oli menestyvä teollisuuslaitteisiin erikoistunut liikemies, jolla oli merkittävä asema Aachenin juutalaisyhteisössä yhdessä Edithin äidin Rosa Sternin (1866–1942) kanssa. Holländer-suvun esivanhemmat asuivat Amsterdamissa 1700–luvun alussa ja muuttivat Alankomaista Saksaan noin vuonna 1800. Edithin sukunimi Holländer on saksaa ja merkitsee "hollantilaista" (vrt. Hollander).[2] Edithillä oli kolme vanhempaa sisarusta: veljet Julius (1894–1967) ja Walter (1897–1968) sekä sisar Bettina. Bettina kuoli 16-vuotiaana umpilisäkkeen takia, kun Edith oli 14-vuotias. Holländerin perhe noudatti juutalaisia ruokasäännöksiä, ja heitä pidettiin uskonnollisina. Siitä huolimatta Edith kävi evankelista ylempää tyttökoulua, josta valmistui vuonna 1916. Myöhemmin hän työskenteli perheyrityksessä.

Edith tapasi Otto Frankin vuonna 1924, ja he menivät naimisiin Oton 36. syntymäpäivänä 12. toukokuuta 1925 Aachenin synagogassa. He saivat Frankfurtissa kaksi tytärtä, Margotin (16. helmikuuta 1926) ja Annen (12. kesäkuuta 1929).

Antisemitismin lisääntyminen ja syrjivien lakien käyttöönotto Saksassa pakottivat perheen muuttamaan vuonna 1933 Amsterdamiin, jonne Otto perusti mausteisiin ja pektiiniin keskittyvän jakeluyhtiönsä sivuliikkeen. Edith koki muuton Alankomaihin vaikeaksi. Perhe asui ahtaissa olosuhteissa, ja Edith kamppaili uuden kielen kanssa. Hän pysyi yhteydessä perheeseensä ja ystäviinsä Saksassa, mutta sai Amsterdamissa myös uusia ystäviä, joista suurin osa oli saksalaisia pakolaisia. Hänen veljensä pakenivat Yhdysvaltoihin vuoden 1938 jälkeen. Edithin äiti Rosa Holländer-Stern lähti Aachenista vuonna 1939 liittyäkseen Frankien perheeseen Amsterdamissa. Rosa kuoli Amsterdamissa tammikuussa 1942.

Anne Frankin serkku Bernhard ("Buddy") Elias on sanonut, että "Edith ei koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi Hollannissa. Edith oli saksalainen ja kaipasi Saksaa. Hän ei oppinut hollantia kovin hyvin eikä tuntenut oloaan kotoisaksi Amsterdamissa."[3]

Kompastuskivi Edith Frankille Pastorplatzilla Aachenissa, Saksassa

Vuonna 1940 natsit hyökkäsivät Alankomaihin ja aloittivat juutalaisvainot. Edithin lapset otettiin pois koulusta, ja hänen aviomiehensä piti luovuttaa liiketoimintansa hollantilaisille kollegoilleen Johannes Kleimanille ja Victor Kuglerille, jotka auttoivat Frankien perhettä tämän piiloutuessa yrityksen tiloihin vuonna 1942.

Ne kaksi vuotta, jotka Frankien perhe vietti piilossa neljän muun ihmisen kanssa, tallennettiin Anne Frankin kuuluisaan, postuumisti julkaistuun päiväkirjaan. Murrosikäinen Anne kirjoitti päiväkirjaansa usein erimielisyyksistä, konflikteista, keskinäisen ymmärryksen puutteesta ja äitinsä pessimismistä, josta hän halusi irtautua. Hän kuvailee kuitenkin toistuvasti äitiään ymmärtäväisenä ja uskollisena naisena, joka puolustaa tyttäriään ja suojaa heitä muiden asukkaiden suullisilta hyökkäyksiltä. Päiväkirja päättyi kolme päivää ennen kuin piilottelijat pidätettiin 4. elokuuta 1944. Gestapo pidätti Edithin. Hänet siirrettiin kolmen päivän päästä Westerborkin keskitysleirille. 3. syyskuuta 1944 Edith ja muut hänen kanssaan piilossa olleet lähetettiin Auschwitzin keskitysleirille.

Edith ja hänen tyttärensä erotettiin Otosta heidän saapuessaan Westerborkiin eivätkä he enää koskaan nähneet häntä. Edith etsi keinoja pitää lapsensa hengissä. Selviytyneet kuvasivat heitä myöhemmin erottamattomana triona. 30. lokakuuta Edith erotettiin Annesta ja Margotista. Edith valittiin kaasukammioihin joutuvien joukkoon, ja hänen tyttärensä kuljetettiin Bergen-Belsenin keskitysleirille. Edith pakeni ystävänsä kanssa leirin toiseen osaan, missä hän vietti talven. Täällä ollessaan hän kätki kaikki saamansa ruoanmurut ja säästi ne tyttärilleen. Koska hän kieltäytyi syömästä mitään tyttärilleen säästämästään ruoasta, hän kuoli nälkään 6. tammikuuta 1945, kolme viikkoa ennen kuin puna-armeija saapui vapauttamaan leirin. Edithin tyttäret elivät kuukauden häntä pidempään.[4]

Kun Otto Frank päätti muokata tyttärensä päiväkirjan julkaistavaksi, hän oli varma, että hänen vaimonsa oli saanut erityistä kritiikkiä, koska hänellä oli ollut vaikea suhde Anneen, ja Otto Frank poisti joitakin terävimpiä kommentteja kunnioituksesta vaimoaan ja muita piilossa eläneitä kohtaan. Siitä huolimatta Annen kuvaus epäsympaattisesta ja sarkastisesta äidistä toistettiin kirjan dramatisoinnissa. Annen kuva äidistään oli ristiriidassa niiden kanssa, jotka olivat tunteneet Edithin vaatimattomana, pidättyväisenä naisena, joka yritti kohdella murrosikäisiä lapsiaan tasa-arvoisesti.

Vuonna 1999 Otto Frank löysi aiemmin kadoksiin jääneet sivut, jotka osoittivat Annen havainneen, että vaikka Edith rakasti kovasti Ottoa, Otto – vaikkakin oli hyvin omistautunut Edithille – ei ollut rakastunut Edithiin. Tämä ymmärrys oli johtanut Annen tuntemaan empatiaa äitiänsä kohtaan.

Pidätyksen ja Westerborkin leirille siirron jälkeen Annen ja hänen äitinsä välinen suhde parani, mikä näkyy Otto Frankin serkulleen Millylle 16. marraskuuta 1945 lähettämästä kirjeestä, jossa hän kertoo Annen olleen hyvissä väleissä äitinsä kanssa Westerborkin leirillä.