Edith – Runoilijan elämä ja myytti

Alkusanoissa Rahikainen kertoo teoksen taustoista. Hän sai aikoinaan Svenska litteratursällskapetilta tehtäväksi laatia Södergranin kirjeisiin kommentit. Sitä ennen hän oli jo toimittanut Södergranin ottamista valokuvista kokoelman Tulena yli tuhkan. Södergran jäi kytemään hänen mieleensä, ja hän kirjoitti vuosien mittaan tästä useita artikkeleita. Väitöskirjassaan Poeten och hennes apostlar en biomytografisk analys av Edith Södergranbilden (2014) hän keskittyy erityisesti Södergran-myyttiin pohtien sitä teoreettisesti ja analysoiden kirjallisuushistoriallisesti.[1] Edith: Runoilijan elämä ja myytti puolestaan on yleistajuinen teos, jossa on väitöskirjasta puuttuva elämäkertaosuus, mutta Rahikaisen mukaan teoksia voi lukea rinnakkain, jolloin syntyy täysi kuva siitä, millaisena hän näkee Södergranin.[2]

Alkusanojen jälkeisessä jaksossa ”Elämäkerran ongelma” Rahikainen käsittelee aiempien elämäkertojen ongelmia. Hänen teoksensa on vastaus varsinkin Gunnar Tideströmin elämäkertaan, jossa kirjoittaja Rahikaisen mukaan tekee oletuksia ja esittää arvailuja. Södergranin runoja ovat esimerkiksi juuri Tideström ja Olof Enckell käsitelleet omaelämäkerrallisina, ja tästä biografis-psykologisesta tulkinnasta Rahikainen esittää omat kommenttinsa. Hän paheksuu, että menetelmää on sovellettu erityisesti naiskirjailijoiden kohdalla.[3]

Södergranin elämästä on säilynyt aineistoa hyvin niukasti, ja siksi on ollut houkuttelevaa tulkita runoja psykologisesti. Södergranin myöhemmät elämäkerrat pohjautuvat tosiseikkojen osalta Enckellin ja Tideströmin teoksiin. Rahikainen itse on käyttänyt elämäkerrallisina lähteinään Ebba Witt-Brattströmin ja Jan Hällin teoksia, jotka kylläkin pohjautuvat Tideströmin tietoihin mutta kyseenalaistavat niitä. Myös Hagar Olssonin Södergran-kirjeiden kommentteihin he suhtautuvat kriittisesti,[4] toisin kuin monet tutkijat lähes kritiikittä vielä 1990-luvulla[3].

Teoksen pääsisältö jakautuu kahtia. Ensimmäinen osa käsittelee Edith Södergranin elämää ja tuotantoa. Toisessa osassa Rahikainen käsittelee Södergran-myytin syntyä hänen kuolemansa jälkeen, hänen asemaansa sekä häntä koskevaa tutkimusta.

Arvioissa todetaan Rahikaisen itsensäkin esittämä näkemys, että Södergranista on aiemmin luotu kuva herkkähermoisena runoilijattarena ja kuolemaa kaihoavana luonnonlapsena. Sen myytin Rahikainen kumoaa.[5][6]

Suvi Ahola viittaa elämäkertaa käsittelevässä kirjoituksessaan Hagar Olssoniin, kun hän toteaa: ”Mitä lähempänä tutkijaa aihe on, sitä vaikeampi päämäärää tai agendaa on havaita, vaikka se jälkeenpäin katsoen olisi räikeästi puolueellinen. Siksi aiheisiin on aina syytä palata. Ja siksi tutuista, pölyisinäkin pidetyistä kansalliskirjailijoista voi löytää aina uusia puolia.” Hän huomauttaa myös, että samanlaista uudelleenarviointia on tehnyt myös Minna Canthin elämäkerran kirjoittaja Minna Maijala teoksessaan Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth (2014).[7]

Mervi Kantokorven sanoin ”Olsson korvamerkitsi Edithin omakseen”, ja hänen jäljissään myyttiä kirjoittivat selittäjät, kuten Gunnar Tidenström ja Elmer Diktonius. Rahikainen tulkitsee Södergran-aineiston uudelleen, ja syntyy kuva itseironisesta naisesta, jota Kantokorpi vertaa vapaudessa ja sosiaalisuudessa Peppi Pitkätossuun. Sen sijaan Södergranin runoutta Rahikainen käsittelee Kantokorven mielestä kevyellä otteella, eikä modernismikeskustelu ole hänen alaansa. Niissä Rahikaisen Edith jää hänen mukaansa kauaksi Maijalan Minna Canth -elämäkerrasta.[6]

• Komu, Eija: Edith. Runoilijan elämä ja myytti. (Arkistoitu – Internet Archive) Savon sanomat 17.5.2014.
• Pietarsaaren Edith Södergran -päivä. Yle Arena. (Ohjelman loppupuolella Agneta Rahikaisen haastattelu.)