Edgar Faure

Edgar Faure (18. elokuuta 1908 – 30. maaliskuuta 1988) oli ranskalainen poliitikko, historioitsija ja kirjailija, koulutukseltaan lakimies. Saksalaisten valloittaessa Ranskan toisen maailmansodan aikana Faure liittyi vastarintaliikkeeseen, ja toimi sen päämajassa Algeriassa.[1] Hän edusti Ranskaa Nürnbergin oikeudenkäynneissä ja toimi korkeimman oikeuden varapresidenttinä 1947–1959. Hän nousi parlamenttiin 1948 radikaalin puolueen edustajana. Pieni radikaalipuolue oli useilla vaalikausilla vaa'ankieliasemassa hallituksia perustettassa, ja Faure toimi usein ministerinä. Hän oli pääministerinäkin kahdesti, vuonna 1952 ja vuosina 1955–1956.[2]

Edgar Faure
Ranskan pääministeri
20. tammikuuta 1952 – 8. maaliskuuta 1952
Presidentti Vincent Auriol
Edeltäjä René Pleven
Seuraaja Antoine Pinay
23. helmikuuta 1955 – 1. helmikuuta 1956
Presidentti René Coty
Edeltäjä Pierre Mendès France
Seuraaja Guy Mollet
Henkilötiedot
Syntynyt18. elokuuta 1908
Béziers, Ranska
Kuollut30. maaliskuuta 1988 (79 vuotta)
Pariisi, Ranska
Tiedot
Puolue Radikaalipuolue

Faure oli radikaalipuolueen konservatiivisemman siiven keskushahmo. Hänen mielipiteensä muuttuivat Ranskan neljännen tasavallan aikana, ja hänestä tuli lopulta gaullisti. Häntä pilkattiin tuuliviiriksi, mutta Faure vain vastasi: tuuliviiri ei kääntyile, vaan tuuli. Gaullistien edustajana Faure toimi ministerinä kolme kertaa: maatalousministerinä 1966, koulutusministerinä 1968, sosiaali- ja terveysministerinä 1972 ja parlamentin puhemiehenä 1973–1979. Vuonna 1978 hänet valittiin Ranskan akatemian 18. tuolille.

Lähteet
  1. Edgar Faure (1908-1988) Chemins de Memoire
  2. Iloniemi, Jaakko: ”Edgar Faure”, teoksessa Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 49–50. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.