Eddystone

Winstanleyn isompi pagodimajakka vuoden 1699 asussaan.

Englannin majakkajärjestö Trinity House päätti vuonna 1692 rakennuttaa majakan Eddystonen luotoryhmälle, joka oli saanut ikävää mainetta vaarallisena paikkana; paikka olisi siis merkittävä majakalla, koska alueelle ankkurointi tiedettiin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi pohjan louhikkoisuuden vuoksi. Ensimmäisenä urakan saanut Walter Whitfield luopui vähin äänin, ja jostain syystä tehtävän sai seuraavaksi sirkus- ja tivolilaitteiden rakentaja Henry Morton Winstanley. Hän sai luvan kantaa majakkamaksua jos rakentaisi majakan. Rakennuskustannukset ja viiden vuoden kunnossapito olivat yhteensä 7 814 puntaa 7 s 6 penceä. Majakkamaksut tuottivat rakentajalle ennen majakan tuhoa yhteensä 4 721 puntaa 19 shillinkiä 3 penceä. Maksua kerättiin majakan ohi kulkevilta aluksilta yksi penni tonnilta.

Winstanley aloitti majakan rakentamisen porauttamalla kallioon rautatankoja, joiden varaan nousi nelimetrinen kivijalka ja sen päälle puinen majakkatorni. Tornin rakentamisessa tärkein näkökohta näyttäisi olleen koristeellisuus: tornin huipulla oli korkea ja monimutkainen tuuliviiri.

Alkuperäinen majakkavalon korkeus oli noin kaksitoista metriä.[1] Monen mutkan jälkeen torni oli valmis vuonna 1698, ja sen valolähteenä olivat kynttilät. Torni oli kuitenkin liian matala, ja myrskyillä pärskeet sammuttivat kynttilät, joten Winstanley päätti korottaa tornia. Keväällä 1699 sokkelia laajennettiin ja tornia paitsi laajennettiin myös korotettiin kaksinkertaiseksi. Nyt lyhdyksi tuli öljylyhty, jonka korkeus merenpinnasta oli noin 20 metriä. Tästä valonkorkeudesta tulikin majakan vakiokorkeus aina nykyisen tornin rakentamiseen asti, jolloin korkeus kaksinkertaistui.[1]

Nämä eriskummalliset pagodit olivat kaikkine ulokkeineen malliesimerkki siitä, kuinka majakkaa ei olisi saanut rakentaa. Korotettu pagodi kesti monta kovaakin myrskyä valon sammumatta, mutta lopulta kävikin niin kuin kauan oli ennusteltu: syksyllä 1703 majakassa piti suorittaa peruskorjaus ja Winstanley itse tuli valvomaan; hän ei antanut tulossa olevan myrskyn sotkea suunnitelmiaan vaan selitti halunneensa aina nähdä oikein kunnon myrskyn aitiopaikalta.

Toive toteutui yli äyräiden: aikakirjoihin nimellä Storm Sermon jäänyt myrsky pyyhki luotoja yli kolme vuorokautta, ja kelin tyynnyttyä paikalla oli vain muutama vääntynyt rautatanko. Winstanley ja hänen viisi miestään katosivat jäljettömiin.[1]

Rudyerdin puumajakka.

Keväällä 1706 kaksi miestä, eversti John Lovett ja silkkikauppias John Rudyerd, päättivät sitoutua rakentamaan uuden majakan. Myös he saivat luvan kantaa normaalia majakkamaksua kulujensa peitoksi. Öljylyhtyjä ei harkittukaan niiden pelätyn tulenarkuuden vuoksi. Työ alkoi samana keväänä, ja torni valmistui nopeasti. Se oli katkaistun kartion muotoinen, ja valonlähteenä olivat kynttilälyhdyt. Torni oli 21 metriä korkea ja sekarakenteinen: ulkokuori oli tammea, ja perustuksesta puoliväliin seinät täytettiin vuoron perään hirsi- ja kivikerroksilla. Majakanvartijoita oli kolme.

Majakan valonlähteenä olivat kynttilälyhdyt, kuten tuolloin oli tavallista. Paha ongelma, josta ei piitattu, oli se, että lyhtyosakin oli puinen, joten kynttilöiden poltto vähin erin kuivasi ja haurasti rakenteet. 2. joulukuuta 1755 tornin huippu syttyi palamaan. Paloa ei saatu hallintaan, ja miehet pelastettiin kalastusaluksella viime hetkessä. Majakka paloi viisi vuorokautta ja tuhoutui kivijalkaan.[1]

Smeatonin kivitornin läpileikkaus.

Eddystonen karikot olivat niin vaarallisia, että majakka tarvittiin. Trinity House asetti paikalle majakkalaivan siksi aikaa, kunnes uusi torni valmistuisi. Niitä ehti olla paikalla kaksikin, koska ankkuripaikkana karikko oli lähes toivoton: molemmat majakkalaivat irtosivat aina myrskyn tullen ankkuroinneistaan, ja uudelleen ankkurointi oli työlästä. Siihen aikaan kaikki majakkalaivat olivat vielä purjealuksia, ja koneistoja niihin alettiin asentaa vasta satakunta vuotta myöhemmin.

Nyt ei enää löytynyt halukasta tornin rakentajaa, joten Trinity House otti urakan itselleen. Seuraavan tornin sai rakentaakseen Trinity Housen insinööri John Smeaton, joka oli jo niittänyt mainetta siltojen ja satamalaitteiden rakentajana. Nyt majakka siis siirtyi julkisen vallan hoidettavaksi pitkän yksityisajan jälkeen, eli majakkamaksut alkoivatkin mennä Trinity Houselle.

Smeaton aloitti työt elokuussa 1756 ja kelpuutti miehikseen vain Cornwallin tinakaivosmiehiä, koska näitä piti parhaina tällaiseen työhön. Tornin graniittilohkareet muotoiltiin tarkasti yhteen sopiviksi puuseppien kehittämillä pyrstöliitoksilla. Rakenteen katsottiin olevan näin riittävän vahva.

Torni oli pyöreä ja ylöspäin suippeneva. Rakennustyö kesti neljättä vuotta eli yhteensä 1 275 päivää, joista tosin vain 112 oli sellaisia, että kallionhuipulla saattoi tehdä työtä. Elokuussa 1759 oli viimeinenkin eli 46. kivikerros paikallaan.

Torni oli varustettu edelleen kynttilälyhdyin; tulipalon vaara minimoitiin tekemällä lyhdyn runko metallista, koska se katsottiin myös kestävämmäksi. Valon korkeus merenpinnasta oli 21 metriä. Majakanvartijoita oli neljä. Vuonna 1810 majakasta tuli öljypolttoinen, ja lyhdyksi tuli tuolloin vallitseva malli, pyöreäsydäminen Argand-lamppu.

Smeatonin kehittämä kivirakenne oli niin onnistunut, että siitä tuli vuosikymmenien ajaksi vallitseva majakoiden rakennustapa. Vasta betonivalun kehitys syrjäytti sen, koska kivirakennemenetelmä oli pitkän päälle hidas ja kallis valuun verrattuna. Smeatonin kivitorni palveli merenkulkua liki 120 vuotta moitteetta.

Vuonna 1877 havaittiin, että majakan alla oli kalliossa halkeama, ja koko torni päätettiin rakentaa uudelleen toiselle tukevammalle huipulle. Kivitorni purettiin pala palalta ja siirrettiin Plymouth Hoeen, jossa se koottiin uudelleen muistomerkiksi. Tornin alkuperäinen perustus osoittautui niin jykeväksi, että se sai jäädä karikolleen, ja yhä vielä se on paikallaan.[1]