Echo (satelliitti)

Echo oli NASAn ensimmäinen kokeellinen sarja tietoliikennesatelliitteja 1960-luvun alussa. Satelliittien runko oli pallomainen. Runko toimi passiivisena heijastimena: niihin suunnatusta radiosäteilystä osa heijastui takaisin maahan ja voitiin vastaanottaa toisaalla.[1]

Echo 1A hangaarissa

Echo 1

Alkuperäinen Echo 1 räjähti Delta-kantoraketin mukana 13. toukokuuta 1960. Seuraava, Echo 1A saatiin onnistuneesti maan kiertoradalle 12. elokuuta 1960 – satelliitista käytetään yleensä nimitystä "Echo 1". Satelliitin rungon, halkaisijaltaan 30,5-metrisen pallon ulkokuori tehtiin 0,127 millimetriä paksusta metallisoidusta Mylar-polyesterikalvosta. Echo 1A onnistui heijastamaan puhelin-, radio- ja televisiosignaaleja takaisin maahan, ja auttoi myös ilmakehän tiheyden mittauksessa. Kiiltävän ja suuren ulkokuoren ansiosta satelliitin pystyi näkemään paljaalla silmällä lähes joka puolella maailmaa. Echo 1A palasi maan ilmakehään ja paloi 7. kesäkuuta 1968.

Echo 2
Echo 2

Echo 2 oli halkaisijaltaan 41,1 metriä ja siinä käytettiin samoja materiaaleja kuin Echo 1:ssa. Thor-Agena kantoraketti vei Echo 2:sen kiertoradalle 25. tammikuuta 1964. Echo 2:n avulla testattiin lähinnä passiivista tiedonvälitystä. Echo 2:n jälkeen NASA hylkäsi ajatuksen passiivisista tietoliikennesatelliiteista ja siirtyi suunnittelemaan aktiivisia satelliitteja. Echo 2 palasi ilmakehään 7. kesäkuuta 1969 ja tuhoutui.

Sotilaallinen käyttö

Echo-ohjelman avulla pystyttiin esimerkiksi Moskovan sijainti määrittelemään tarkasti, jonka vuoksi Yhdysvaltain armeija olisi voinut käyttää ballistisia ohjuksia tehokkaammin Neuvostoliittoa vastaan.[2]

Lähteet
  1. http://samadhi.jpl.nasa.gov/msl/QuickLooks/echoQL.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Gray, M.: Angle of Attack: Harrison Storms and the Race to the Moon. W. W. Norton & Co Inc., 1992. ISBN 0-393-01892-X. Englanti
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.