Remorat

Varhaisimmat remorojen heimoon kuuluvat fossiilit on ajoitettu oligoseenikauden loppupuolelle. Nykyään heimossa elää kahdeksan lajia, jotka jaetaan kolmeen sukuun. Remorat ovat läheistä sukua okamakrilleille (Rachycentridae) ja dolfiineille (Coryphaenidae) ja muodostavat eräiden kalatieteilijöiden mukaan monofyleettisen ryhmän.[3][1]

Remorat ovat pituudeltaan noin 17–100 cm pitkiä ja suurin laji on isoremora ja pienikokoisin on valkoremora. Ruumiinmuodoltaan ne ovat hoikkia ja pitkulaisia kaloja, joiden tunnusmerkillisin piirre on etumaisesta selkäevästä kehittynyt imulevy. Selkäevä sijaitsee ruumiin takaosassa ja on muodoltaan kolmiomainen, peräevä on pitkä ja pyrstöevä suora. Remoralajien leuat ovat leveät ja alaleuka työntyy yläleukaa pidemmälle. Lajeilta puuttuu uimarakko. Väriltään remorat ovat tyypillisesti ruskehtavan harmaita ja ruumiissa voi olla myös vaaleampia tai tummempia vaakaraitoja.[3][1][4][5]

Remoroja tavataan kaikista valtameristä ja ne elävät tyypillisesti lähellä rannikkoa lämpimissä vesissä. Toisinaan niitä tavataan myös lauhkeissa vesissä, jonne ne kulkeutuvat isäntäeläimiinsä kiinnittyneenä. Remoralajit kiinnittyvät imulevynsä avulla haihin, valaisiin, merinisäkkäisiin, kilpikonniin ja toisinaan myös sukeltajiin. Osa lajeista on hyvin spesifisiä isäntälajiensa suhteen esimerkiksi valkoremora kiinnittyy lähinnä paholaisrauskuihin, valasremora valaisiin ja marliiniremora purjekalojen heimon lajeihin. Echeneis-suvun lajit uivat usein myös vapaana, eivätkä kiinnittyneenä isäntiinsä haihin, mutta pienemmät lajit viettävät suurimman osan elämästään kiinni isännässään.[3][1][4][5][6]

Remorat kiinnittyvät haihin ja muihin isäntäeläimiinsä lähinnä siksi, että se on helppo tapa liikkua vedessä. Ne voivat napata isäntäeläimensä saaliin tai syödä sen saaliintähteitä, mutta ne pyydystävät myös itse kaloja sekä syövät loisia isäntänsä iholta. Valkoremorat elävät paholaisrauskujen kidus- ja suuonteloissa. Remoralajien kutuaika ajoittuu kesälle ja syksyn alulle.[3][4][5][6]