Edistysmielinen osuustoiminta

Edistysmielinen osuustoiminta oli nimitys suomalaiselle työväenliikettä lähellä olleelle osuuskauppojen ryhmälle, jonka aatteellisena keskusjärjestönä oli vuosina 1916–1992 toiminut Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (KK) ja keskustukkukauppana vuosina 1917–1983 toiminut Osuustukkukauppa (OTK). Ryhmään kuuluneita osuusliikkeitä oli enimmillään 129 ja ne edustivat lähinnä kaupunkien työväestöä. Niistä merkittävin oli Helsingin seudulla toiminut Elanto. Vuonna 1964 edistysmieliset osuuskaupat järjestäytyivät E-liike-nimiseksi yhtenäiseksi kaupparyhmittymäksi. OTK ja E-liikkeen muut osuuskaupat Elantoa lukuun ottamatta sulautuivat vuonna 1983 yhteen ja muodostivat Eka-yhtymän, jonka seuraajaksi tuli vuonna 1995 Tradeka.

Hakaniemen Elanto vuonna 1993.
Vakuutusyhtiö Kansan entinen toimitalo Helsingin Sörnäisissä.
Osuusliike Mäki-Matin logoja.
Kemin Osuuskaupan toimitalo Keskuspuistokatu 1:ssä, valmistunut 1929.
Oulun Osuuskaupan vanha toimitalo, Pakkahuoneenkatu 30.
Osuusliike Lapinmaa Rovaniemellä vuonna 1940.

Kullakin osuusliikkeellä oli oma säästökassansa ja joillakin oli – varsinkin alkuvaiheessa – myös omaa tuotannollista toimintaa, kuten leipomo- ja meijeritoimintaa.

Edistysmielisen osuustoimintaliikkeen piiriin kuuluivat osuuskauppojen ohella muun muassa rakennusliike Haka, vakuutusyhtiö Kansa, kustannusyhtiö Tammi ja Valtakunnallinen Vuokratalo-Osuuskunta (VVO). Yhdessä Suomen Työväen Säästöpankin (STS) kanssa niitä kutsuttiin ”punapääomaksi”, jolla oli vahva yhteys vasemmistoon. Monet näistä yrityksistä ajautuivat 1990-luvun laman aikana konkurssiin tai muihin talousvaikeuksiin.

Historiaa

Edistysmieliseksi osuustoiminnaksi ilmoittautuneet osuuskaupat eli osuusliikkeet erosivat Yleisestä Osuuskauppojen Liitosta vuonna 1916 ja perustivat osuusliike Elannon johdolla aatteelliseksi keskusjärjestökseen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK). Osuusliikkeet erosivat seuraavana vuonna Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja perustivat keskuskaupakseen Suomen Osuustukkukaupan (OTK), josta tuli Osuustukkukauppa 1920 ja Keskusosuusliike OTK 1970. Enimmillään osuusliikkeitä oli 129. Järjestäytyminen yhtenäiseksi kaupparyhmittymäksi, E-liikkeeksi tapahtui 1964.[1]

E-liike oli osa työväenliikettä. Virallisesti se julistautui osaksi työväenliikettä vuonna 1973. Tärkeimpiin päätöksiin tarvittiin poliittisten ryhmien hyväksyntä. Rekrytoinneissa suosittiin ammatillisesti järjestäytyneitä työntekijöitä.[2]

Kannattavuuskriisi

E-osuusliikkeiden kannattavuus oli pitkään tappiollista. Tappioita piiloteltiin muun muassa säästökassapakojen ehkäisemiseksi. Muutoksia ei pystytty tekemään. E-liikkeen ongelmaksi osoittautui myös se, että sillä oli kaksi keskenään kilpailevaa keskusjärjestöä, KK ja OTK. Lopulta OTK voitti E-liikkeen herruuden vuonna 1970, mutta sekään ei katkaissut jo lähes 20 vuotta kestänyttä tappioputkea. Päivittäistavarakaupan kilpailukyky oli heikko. 1970-luvullakaan ei pystytty uudistuksiin. E-liikkeen rakenne oli vanhanaikainen: siihen kuului lukuisia alueellisia osuusliikkeitä, joista monet olivat tappiollisia.[3]

Vuonna 1980 pitkäaikaiset vastuunkantajat syrjäytettiin ja valta keskittyi uudelle pääjohtajalle Eero Rantalalle. Yksi E-liikkeen pelastusyrityksistä oli Siwa-lähikauppaketjun kehittäminen 1980-luvun alussa.[4]

Eka-fuusio

Vuonna 1983 E-liikkeessä tehtiin suurfuusio. Kaikki 39 osuusliikettä suurinta Elantoa lukuun ottamatta yhdistyi omistamansa OTK:n kanssa, jolloin muodostui E-osuuskunta Eka. Fuusio koski myös lähes 300 muuta yritystä.[3][5] Jo aiemmin samana vuonna KK:n nimi muutettiin muotoon Kulutusosuustoiminnan Keskusliitto jäseninään fuusion jälkeen vain Eka ja Elanto.[5]

E-osuuskunta Ekasta muotoutui vuonna 1987 Kansa-vakuutuskonsernin ja Haka-rakennusyhtiön mukaantulon jälkeen Osuuskunta Eka-yhtymä.

Eka-fuusio ei kuitenkaan ratkaissut kannattavuusongelmia. Siihen vaikutti muun muassa se, että Elanto jäi fuusion ulkopuolelle ja että Kansa teki ulkomailla suuria tappioita. Punapääoman oma pankki STS oli jäänyt liian pieneksi ja Eka velkaantui muille pankeille.[6]

1990-luvun kriisi

Ekan taloudellinen tilanne pysyi heikkona ja yhtymä oli pahenevassa rahoituskriisissä. Investoinnit ja toiminta rahoitettiin viime vaiheessa Eläke-Kansan kassavirralla.

Lokakuussa 1993 tiedotusvälineissä alkoi liikkua tietoja Ekan taloudellisesta tilanteesta ja Hakan suurista tappioista. Uutisten johdosta Ekan säästökassa-asiakkaat alkoivat nostaa säästöjään joukkomitassa.

Ekan ajauduttua kriisiin sitä rahoittaneet pankit kieltäytyivät antamasta sille enempää lainaa. Osuuskunnan vakuudet olivat loppu ja pelättiin säästökassapaon jatkumista. Osuuskunnan kassassa oli rahaa vain muutamaksi päiväksi. SYP, Postipankki ja SKOP hakivat Ekan yrityssaneeraukseen 20. lokakuuta 1993. Ekan pääjohtajalle ei kerrottu hakemuksesta. Hakemuksella pankit halusivat estää Ekan konkurssin ja suuremmat tappiot. Saneerausohjelman laatimiseen meni vuosi. Se hyväksyttiin vuoden kuluttua.[7]Ekan yrityssaneeraus aiheutti Eläke- ja Henki-Kansan sekä Hakan konkurssin.[8]

Ekasta Tradeka 1995
Pääartikkeli: Tradeka

Saneerauksen yhteydessä Eka vaihtoi nimeä. Osuuskunnan nimi oli ryvettynyt julkisuudessa. Uudeksi nimeksi tuli Osuuskunta Tradeka-yhtymä.[9] Vähittäiskaupan liiketoimintaryhmästä tehtiin osakeyhtiö Tradeka Oy vuonna 1995.[10] Samalla päättyi osuuskunnan harjoittama osuuskauppatoiminta.[11] Kaupat myytiin myöhemmin pois.

Edistysmielisen osuustoiminnan aikajana

[12]

Liikeketjuja

E-liike oli 1950-luvulla edelläkävijä valintamyymälöiden tuomisessa Suomeen. Ryhmän erikokoisten elintarvikeliikkeiden tunnuksia olivat esimerkiksi Elanto, E-market, E-halli ja Voima. Kaupungeissa ja muissa suuremmissa asutuskeskuksissa oli Centrum- ja Voima-tavarataloja. Muita E-liikkeen ketjuja sen viimeisinä vuosikymmeninä olivat muun muassa rautakauppa Renlund, huonekaluketjut Sotka ja EKA-kaluste, huoltamoketju Finnoil (aik. E-Öljyt), Cumulus-hotellit ja Haka-Auto Oy, joka toi maahan Mazda- ja Wartburg-henkilöautoja.[13] Monilla paikallisilla osuusliikkeillä oli myös omia autoliikkeitä.[14]

1980-luvulla E-liike, sittemmin Eka, perusti useita liikeketjuja: Siwa-laatikkomyymäläketjun, Manteli-lähiruokakaupat, Sateenkaari-tarjousmyymälät ja Tenna-ketjun, joka myi myös vapaa-ajan ja kodintarvikkeita. Vuonna 1986 se hankki itselleen Valintatalo-ketjun. Tappiolliset Centrum-tavaratalot muutettiin EKA-automarketeiksi.[15]

Teollisuuslaitoksia
Pääartikkeli: Osuustukkukauppa#Oma tuotanto

E-liikkeen omistamaa teollisuutta olivat rakennuskunta Hakan ja kirjankustantamo Tammen ohella puoli tusinaa lihanjalostamoa ympäri Suomen (Oulu 1944, Lahti 1948, Kuopio 1949, Vaasa 1950, Turku 1953 ja Kuopio 1957), kalanjalostamo Kontio & Kontio (1944), Helsingin margariinitehdas (1930) ja makaronitehdas (1946, vuodesta 1960 Hämeenlinnassa), Hämeenlinnan keksitehdas, Helsingin kahvipaahtimo (1927), kaksi myllyä (Helsinki 1936 ja Hämeenlinna 1956), perunajauhotehdas (1937–1959 Tampereella, 1959–1968 Vähässäkyrössä) ja mallastehdas (vuoteen 1968 asti Tampereella).[16] E-liikkeen elintarviketuotantoon kuuluivat myös paikallisosuuskauppojen leipomot ympäri maata, joita oli enimmillään sata vuonna 1964. Monet niistä nousivat paikkakunnillaan suosioon niin, että E-liikkeestä leipää ostivat nekin jotka eivät muuten aatteellisista syistä liikettä suosineet[17]. Osuusliikkeillä oli myös pieniä virvoitusjuomatehtaita, joillakin myös pesula ja halkosaha[18]. Tuotannon arvoltaan suurin osuusliikkeiden teollisuustoimiala oli kuitenkin meijeritoiminta, jonka osuus 1960-luvun puolivälissä oli 55 prosenttia. Osuusliikkeiden meijereitä oli tuolloin 18, ja lisäksi OTK omisti kolme meijeriä.[19] E-liike kuitenkin luopui meijeritoiminnasta 1970-luvun alkupuolella.[20]

Elintarviketuotannon lisäksi OTK:lla oli Hämeenlinnan rehutehdas, Sörnäisten teknokemian tehdas, Tampereen tulitikkutehdas (1926) ja kalustetehdas Sotka Lahdessa (perustettu 1958). OTK:lla oli myös viisi tekstiilitehdasta: Helsingin paitatehdas ja pukutehdas (perustettu 1925), leninkitehdas, Hyvinkään vuodevaatetehdas (1935) ja Savonlinnan työvaatetehdas (1954). Helsingin vanutehdas Keru Oy perustettiin 1947. Rakennusainevalmistajia olivat Hämeenlinnan saha (1943), Kylmäkosken naulatehdas (1938, vuodesta 1956 Orivedellä) ja rakennuslevytehdas (Sotkia Oy, 1956) sekä Keravan kattohuopatehdas (1955). Lisäksi vuonna 1959 OTK osti Renlundin rakennusainetehtaat, jotka tuottivat Leca-kevytsoraa ja -tiiliä, savitiiliä sekä vuolukivituotteita Nunnanlahden louhoksesta. [21]

Yhteiskunnallinen merkitys

Edistysmielisen osuuskauppaliikkeen jäsenyyden yhteiskunnallinen merkitys muuttui sotien jälkeen. 1980-luvun alussa palkansaajat eivät enää keskittäneet päivittäisostojaan työväen osuuskauppoihin. Monet työläistaustaiset kuuluivat silloin E-liikkeeseen joko tottumuksesta tai vasemmistolaisuuden osoittamiseksi.[22]

Katso myös

Lähteet
  • Kallenautio, Jorma: Eka Suomessa : 128 osuusliikkeestä monialayhtymäksi. Tammi 1992. ISBN 951-30-9942-3.
  • Komulainen, Anitra: Punapääoman linnake. Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-932-3.

Viitteet
  1. Tradeka-yhtymän vuosikymmenet (Arkistoitu – Internet Archive) Historia, Tradeka
  2. Komulainen 2021, s. 88.
  3. Komulainen 2021, s. 294–296.
  4. ”Siwa-laatikkomyymälä”, teoksessa Väänänen, Marjasinikka: Kaupan kynnysrahat, Kauppiaiden tarinoita, Suomineito Productions 1999, sivu 211. Viitattu 23.5.2016.
  5. Kallenautio, Jorma: Eka ja Tradeka-yhtymä 1983–2008 (Arkistoitu – Internet Archive), Tradeka 2008. Viitattu 23.5.2016.
  6. Komulainen 2021, s. 296–297.
  7. Komulainen 2021, s. 215–254.
  8. Seppänen, Esko: Punapääoman romahdus, s. 61-88. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20814-0.
  9. Komulainen 2021, s. 263.
  10. Eka ja Tradeka-yhtymä 1983–2008 (Arkistoitu – Internet Archive) Tradeka-yhtymän vuosikymmenet, Historia, Tradeka
  11. Muistojen E-liike
  12. Komulainen 2021, s. 6–9.
  13. Kallenautio 1992, s. 285–302.
  14. Kallenautio 1992, s. 179.
  15. Komulainen 2021, s. 148–149.
  16. Kallenautio 1992, s. 198–204, 330.
  17. Kallenautio 1992, s. 170.
  18. Kallenautio 1992, s. 175.
  19. Kallenautio 1992, s. 169.
  20. Kallenautio 1992, s. 330.
  21. Kallenautio 1992, s. 198–204.
  22. Soukola, Timo: Sallitun riskinoton rajat. STS-pankki ja sen edeltäjä 1980–1992, s. 33. Vantaa: Kellastupa Oy, 2008. ISBN 978-952-5787-03-0.

    Kirjallisuutta
    • Mäkinen, Eikka (toim.): E-liikkeen uranuurtajat. KK 1967.
    • Me. Kulutusosuuskuntien keskusliitto 1916–1966. Kuvateos. Kulutusosuuskuntien Keskusliitto 1966.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.