Epidamnos

Epidamnoksen perustivat Korkyrasta ja sen emäkaupungista Korintista tulleet siirtokuntalaiset arkaaisella kaudella vuonna 627 tai 625 eaa.[3][4] Thukydides kertoo, että siirtokuntalaisten johtaja oli Herakleidai-sukuun kuulunut Falios Eratokleideen poika, joka oli vanhan tavan mukaan kutsuttu tähän tehtävään emäkaupungista.[10] Samalla korinttilaiset saivat oikeuden puuttua kaupungin asioihin, mikä myöhemmin johti ristiriitoihin.[5] Perustajien joukossa oli myös muita doorilaisia.[10] Epidamnos oli Apollonian ohella Adrianmeren varhaisin kreikkalaissiirtokunta.[3] Vuonna 570 eaa. tuhotun Dyspontionin asukkaat muuttivat Epidamnokseen ja Apolloniaan.[3]

Dyrrhakhionin lyömä hopeadrakhma, n. 229 eaa. Kuvituksessa lehmä, vasikka, kotka ja teksti ΞENΩN, Ksenōn, sekä Alkinooksen puutarhaksi tulkittu neliömäinen kuvio[5][12] ja teksti ΔΥΡ PYRBA.

Epidamnos kasvoi otollisen sijaintinsa vuoksi merkittäväksi ja väkirikkaaksi kaupungiksi, joka kävi kauppaa laajalla alueella. Se kuitenkin kärsi sisäisistä kiistoista sekä sodista paikallisten illyrialaisten heimojen kanssa.[3][5][10] Kaupungin hallintomuoto oli alun perin aristokraattis-oligarkkinen. Hallintoa johti yksi virkamies, arkontti. Heimojen päälliköt eli fylarkit muodostivat neuvoston, kun taas kaupungin käsityöläiset ja kauppiaat olivat lähes kaupunkivaltion orjien asemassa.[5]

Dyrrhakhionin lyömä drakhma, 100-luku tai 1. vuosisata eaa. Kuvituksessa Isiksen pää, lehmä, vasikka, viljantähkä, rypäleterttu ja teksti ΚΤΗΤΟΣ, Ktētos, sekä Alkinooksen puutarha ja teksti ΔΥΡ ΦΑ ΝΙ[Σ ΚΟ]Υ, Dyr fa ni[s kū].

Vuonna 437 eaa. kaupungin oligarkia hajosi. Johtavan virkamiehen tehtävä säilyi, mutta heimopäälliköt korvattiin uudella, demokraattisemmin valitulla neuvostolla.[3][5][13] Oligarkit ajettiin maanpakoon, ja he liittoutuivat paikkallisten heimojen kanssa ja tekivät hyökkäyksiä kaupunkiin.[3][10]

Thukydides kertoo kiistasta laajalti, koska se liittyi läheisesti vuonna 431 eaa. alkaneen peloponnesolaissodan alkusyihin. Demokraatit pyysivät apua Korkyrasta vuonna 435 eaa., mutta eivät saanee sitä. Tämän jälkeen he kääntyivät Korintin puoleen, ja saivat apua sieltä luovuttamalla Delfoin oraakkelin neuvosto kaupunkinsa korinttilaisille. Samalla kaupunkiin tuli uusia siirtokuntalaisia paitsi Korintista myös Ambrakiasta ja Leukaksesta. Korkyralaiset ja maanpakoon ajetut alkoivat piirittää Epidamnosta. Korintti kärsi lopulta tappion, ja piirittäjät valtasivat kaupungin vuonna 434/433 eaa. Tämän jälkeen maanpakolaiset nousivat takaisin valtaan, vanha valtiomuoto palautettiin ja kaupunkiin tulleet uudet asukkaat orjuutettiin.[3][10]

Epidamnos löi omaa hopearahaa 400-luvulta eaa. ja pronssirahaa 300-luvulta eaa. lähtien. Kaupungin varhaisissa rahoissa esiintyy sen nimen alkukirjain E.[3] Kaupungin kauppasuhteista tiedetään, että yksityinen kaupankäynti paikallisten illyrialaisten heimojen kanssa oli kiellettyä, ja kaupankäyntiä näiden kanssa hoiti erityinen tähän tehtävään asetettu virkamies, pōlētēs (πωλητής).[3][5][14][15]

Epidamnoksen historiasta ei tiedetä tämän jälkeen mitään ennen hellenistisen kauden alkua ja vuotta 313 eaa. Tuolloin illyrialaisten kuningas Glaukias sai Epidamnoksen valtaansa korkyralaisten avustuksella.[3][5][16] Illyrialaiset ovat saattaneet pitää valtaa kaupungissa jo tätä ennenkin.[3] Joitakin vuosia myöhemmin kaupunkiin hyökkäsivät illyrialaiset merirosvot, mutta epidamnoslaiset onnistuivat ajamaan nämä pois.[5][17] Illyrialaiset palasivat pian suuremmalla laivastolla ja piirittivät kaupunkia. Epidamnos pelastui roomalaisten väliintulon ansiosta. Tämän jälkeen kaupunki oli Rooman suojeluksessa, ja oli roomalaisten puolella sekä illyrialais- että makedonialaissodissa.[5][18]

Esineistöä Dürresin arkeologisessa museossa.

Kaupungin myöhempi nimi Dyrrhakhion esiintyy ensimmäisen kerran 200-luvulla eaa. Se oli vallitseva nimi roomalaisella kaudella ja esiintyy aina kaupungin myöhemmissä rahoissa.[4] Nimen latinankielinen muoto Dyrrachium esiintyy lähes aina roomalaisilla kirjailijoilla.[4][5] Roomalaisten nimivalinnan syyksi on esitetty sitä, että nimi Epidamnos kuulosti heille huonolta enteeltä sen loppuosan latinan kielessä tuomien mielleyhtymien vuoksi[5] (mm. damnum, ”tappio”, ”vahinko”; damno, ”tuomita”, ”vahingoittaa”).[19][20] Nimeä Dyrrachium roomalaiset selittivät sillä, että se olisi valittu seudun karun jylhyyden vuoksi.[5][21] Todellisuudessa nimi Dyrrhakhion esiintyy jo kreikkalaisilla, ja sitä käyttivät muun muassa runoilijat Euforion ja Aleksandros.[5] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymejä Epidamnios (Ἐπίδαμνιος) sekä Dyrrhakhios (Δυῤῥάχιος) ja Dyrrhakhēnos (Δυῤῥαχηνός), latinaksi Dyrrachinus tai Dyrrhachinus.[5]

Roomalaisella kaudella Dyrrhakhionilla oli vapaakaupungin asema.[5][22] Vuosien 49–45 eaa. Julius Caesarin kansalaissodassa kaupungista tuli Julius Caesarin ja Pompeiuksen kiistan kohde. Pompeius siirtyi sinne joukkoineen Thessalonikesta, ja asettui Apsos-joen pohjoispuolelle. Caesarin joukot taas asettuivat joen eteläpuolelle. Tätä seurasi Dyrrhakhionin taistelu, jossa Caesar joutui lopulta ylivoiman edessä luovuttamaan Dyrrhakhionin Pompeiukselle.[5][23]

Tasavallan viimeisissä sisällissodissa Dyrrhakhion oli Marcus Antoniuksen puolella. Augustus antoi kaupungin veteraaneilleen.[5][24] Kaupungin suojelijana roomalaiset pitivät Venusta.[5][25] Myöhemmällä keisarikaudella Dyrrhakhionista tuli uuden Epirus novan provinssin pääkaupunki. Kaupunki oli merkittävä edelleen bysanttilaisella kaudella.[5]

Olympian kisojen voittoja kaupungilla tiedetään olleen koko antiikin ajalla ainakin kaksi.[26]