Du Fu

Du Fu (kiin.: 杜甫; pinyin: Dù Fǔ; Wade–Giles: Tu Fu, 712770) oli Tang-kauden keskeisiä runoilijoita. Elinaikanaan hän ei kuitenkaan kohonnut maineeseen, vaan vietti kiertelevää elämää pikkuvirkamiehenä. Jälkipolvet ovat pitäneet Du Futa Kiinan kaikkien aikojen parhaana runoilijana.[1]

Taiteilijan näkemys Du Fusta.

Du Fu syntyi oppineeseen perheeseen ja sai perinteisen kungfutselaisen koulutuksen. Hän kuitenkin reputti virkamiestutkinnossa, ja lähti virkamiesuran sijaan matkustelemaan. Hän sai mainetta runoilijana ja tapasi muita runoilijoita, näiden joukossa kuuluisan Li Bain. Hän reputti virkamiestutkinnon toistamiseen, mutta sai runojensa avulla jonkinlaisen aseman hovissa.[2]

An Lushanin kapina sotki pahasti Du Fun uran ja elämän. Hän pääsi kuitenkin pakenemaan ja sai tilapäisesti uuden aseman maanpaossa olevan hovin luota. 760-luvulla hän joutui palaamaan taas kiertolaiselämään.[2]

Monet hänen runoistaan kertovat An Lushanin kapinan ajasta, eron tuskasta, koti-ikävästä tai kansan kärsimyksistä tuona levottomana aikakautena. Du Futa on nimitetty realistiksi (vastakohtana Li Bain romantiikalle ja fantasioille).

Lähteet

  1. Murray, Charles A.: Human Accomplishment. The Pursuit of Excellence in the Arts and Sciences, 800 B.C. to 1950. New York: HarperCollins, 2003. ISBN 006019247X. (englanniksi)
  2. Du Fu Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.10.2017. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.