Douglaskuuset

Douglaskuusten suomenkielinen nimi viittaa skotlantilaiseen kasvitieteilijä David Douglasiin, joka toi lännendouglaskuusia ensimmäisenä Eurooppaan.[1][7] Suomenkielisen nimen loppuosasta huolimatta douglaskuuset eivät ole erityisen läheistä sukua kuusille (Picea). Suvun tieteellinen nimi Pseudotsuga (suom. ”valehemlokki”)[7] viittaa douglaskuusten ja hemlokkien (Tsuga) samankaltaisuuteen.[1]

Douglaskuuset ovat tyypillisesti suorarunkoisia keskisuuria tai suuria puita, jotka kasvavat 20–100 metriä korkeiksi. Useimmat douglaskuusten osat ovat pihkaisia ja pihkatiehyitä on puuaineessa, kaarnassa, neulasissa ja kävyissä. Kaarna on vanhemmilla puilla hyvin paksu ja uurteinen. Silmut ovat hieman kartiomaisen munanmuotoisia tai sukkulamaisia. Silmuja peittävät kolmiomaiset silmusuomut pysyvät silmusta kasvavan verson tyvessä 1–2 vuotta.[1][4]

Lehdet eli neulaset ovat litteitä ja muodoltaan tasasoukkia. Niiden asento on kierteinen, ja ne voivat siirottaa lähes säteittäisesti rangan ympärillä tai olla tyvestään kääntyneitä kaksirivisen kampamaisesti rangan kummallekin puolelle. Neulanen jättää varistessaan pyöreän lehtiarven. Ilmarakoja on ainoastaan neulasen alapinnalla, missä on kaksi näkyvää ilmarakojuovaa. Douglaskuuset ovat ainavihantia.[1][4]

Douglaskuuset ovat yksikotisia, joten hede- ja emikukinnot kehittyvät samaan puuyksilöön. Kukinnot kasvavat yksittäin lehtihangoissa. Hedekukinnot eli hedekävyt ovat norkkomaisia ja tavallisesti 1–2 senttimetriä pitkiä. Ne muodostuvat kierteisesti asettuneista kilpimäisistä hedelehdistä, joissa on kussakin kaksi siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[1] Emikukinnot eli kävyt ovat perällisiä ja kypsyvät yhden kasvukauden aikana.[4] Ne ovat pölytyksen aikaan pystyjä, mutta kääntyvät kypsyessään riippuviksi. Käpysuomut ovat leveitä ja kärjestään pyöristyneitä. Käpyjen kolmiliuskaiset suojussuomut ovat yleensä pidempiä kuin käpysuomut, joten ne näkyvät käpysuomujen alta. Siemenet ovat siivellisiä, ja puikea lenninsiipi on kiinnittynyt siementä yhdeltä puolelta ympäröivällä maljalla. Sirkkalehtien määrä voi vaihdella viidestä neljääntoista.[1][4]

• 
  Japanin­douglas­kuusen neulasia.
• 
  Lännen­douglas­kuusen hede­kukintoja.
• 
  Vasemmalla kalifornian­douglas­kuusen käpy, oikealla lännen­douglas­kuusen käpy.
• 
  Kaksi­viikkoisen lännen­douglas­kuusen sirkka­lehtiä.

Douglaskuusia kasvaa luonnonvaraisena läntisessä Pohjois-Amerikassa pohjoisesta Alaskasta etelään Meksikon vuoristoihin sekä Itä-Aasiassa lännestä Himalajan vuoristosta itään Japaniin ja Taiwaniin sekä etelään Etelä-Kiinaan ja Vietnamiin.[1][4][6]

Douglaskuuset ovat lauhkean ilmaston puita. Osa lajeista kasvaa hyvinkin kosteassa ilmastossa, kun taas kaliforniandouglaskuusi kasvaa kuivissa vuoristometsissä, jossa ei usein sada kesäkaudella ollenkaan. Pohjois-Amerikassa lännendouglaskuusi muodostaa usein lähes yksilajisia metsiä. Aasiassa douglaskuuset kasvavat yleensä monilajisissa sekametsissä.[1]

Kaliforniandouglaskuusi (Pseudotsuga macrocarpa)

Douglaskuusten lajeja luokiteltiin 1800-luvulla vaihtelevasti hemlokeiksi, pihdoiksi (Abies) ja männyiksi (Pinus). Lännendouglaskuusen sijoitti omaan sukuunsa ensimmäisen kerran vuonna 1867 ranskalainen kasvitieteilijä Elie-Abel Carrière. Myöhemmin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tähän lännendouglaskuusesta kuvattuun sukuun siirrettiin muita lajeja.[6][8][9]

Lännendouglaskuusi on yksi maailman taloudellisesti tärkeimpiä puita.[8][7] Sitä käytetään laajalti metsäteollisuudessa varsinkin läntisessä Pohjois-Amerikassa, jossa se on yksi yleisimpiä luonnonpuita, mutta myös muilla maailman lauhkean vyöhykkeen alueilla, missä puuta on käytetty paljon metsänistutuksessa. Myös japanindouglaskuusta ja lajia Pseudotsuga sinensis on käytetty sahateollisuudessa. Douglaskuusia, lähinnä lännendouglaskuusta, käytetään myös koristepuina.[1][6][8]

• Den virtuella floran: Pseudotsuga (ruotsiksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Pseudotsuga (englanniksi)
• Flora of China: Pseudotsuga (englanniksi)