Dorothy Dorow

Dorothy Margaret Dorow (22. elokuuta 1930 Lontoo – 15. huhtikuuta 2017) oli brittiläinen sopraano, joka tuli tunnetuksi tulkinnoillaan 1900-luvun avantgardesäveltäjien teoksista.[1]

Dorow aloitti pianonsoiton 2-vuotiaana ja pääsi 18-vuotiaana täysipäiväiseksi opiskelijaksi Trinity College of Musiciin, jossa opiskeli sävellystä, pianonsoittoa ja laulua. Hän kehitti tekniikkaansa myös Maggie Teyten johdolla ilmeisesti tämän viimeisenä oppilaana.[1] Dorow debytoi Lontoossa vuonna 1958. Hän kantaesitti urallaan muiden muassa Alexander Goehrin, Peter Maxwell Daviesin, Harrison Birtwistlen, Richard Rodney Bennettin, Pierre Boulez'n[1], György Ligetin, Hans Werner Henzen, Luigi Dallapiccolan, Sylvano Bussottin ja Luigi Nonon teoksia.[2] Dorow loi Hilde Mackin roolin Henzen oopperassa Elegy for Young Lovers Glyndebournen oopperafestivaalissa.[1]

Dorow oli vuodesta 1954 naimisissa Daniel Bellin kanssa ja muutti miehensä kanssa Ruotsiin vuonna 1963. Dorowin saama julkisuus väheni Isosta-Britanniasta lähdön ja nuoren perheen tuomien vastuiden myötä. Hän kuitenkin jatkoi laulamista etenkin levytyksillä. Avioliitto päättyi ja Dorow muutti sittemmin Alankomaihin, jossa toimi vuodesta 1977 lauluprofessorina Maastrichtin yliopistossa. Hän joutui luopumaan esiintymisestä vuonna 1986 sairastuttuaan fibromyalgiaan ja muutti vuonna 1992 Cornwalliin. Dorow sai vuonna 1987 Edison-palkinnon Anton Webernin laulujen kokonaislevytyksestä pianisti Rudolf Jansenin kanssa.[1] Muita säveltäjiä, joiden teoksia Dorow levytti, olivat muiden muassa Fartein Valen, Arnold Schönberg, Alban Berg, Benjamin Britten, Gustav Holst, Arthur Bliss ja Arnold Bax.[2]

Dorow kuoli 86-vuotiaana. Hänellä oli tytär ja poika.[2]