Doris Day

Kappel­hoff liittyi vuonna 1939 laulajaksi Barney Rappin yhtyeeseen. Rapp ehdotti Kappel­hoffille nimeä Day, kun oli kuullut tämän laulavan kappaletta ”Day After Day”. Dayn mielestä nimi kuulosti tekaistulta, mutta hän hyväksyi sen lopulta, sillä Kappel­hoff olisi liian pitkä nimi teattereiden mainos­markiiseihin.[3] Day lauloi 1940-luvulla Les Brownin yhtyeessä, jonka hittikappaleella ”Senti­mental Journey” hän oli mukana.[3]

Day teki ensi­esiintymisensä Michael Curtizin elo­kuvassa Valtameren romanssi (1948). Dayn rooli oli alkujaan mennyt Betty Huttonille, mutta kun tämä oli tullut raskaaksi, rooliin haettiin uusi näyttelijä. Day sai osan esitettyään koe-esiintymisessä tunteikkaasti kappaleen ”Embraceable You”. Valta­meren romanssia seurasi Warnerin Daylle tuottamia musikaali­elo­kuvia, joissa Dayn laulaminen oli koko elo­kuvan keskiössä.[3] Dayn 1950-luvun alun Warnerin musikaali­elo­kuvia olivat muun muassa Teetä kahdelle, Perheen naimahuolet ja Tytär rakastuu.[4]

Day alkoi 1950-luvulla suunnata myös haastavampiin rooleihin moni­puolistaakseen kuvaansa näyttelijänä. Hänen omia suosikki­roolejaan oli osa Calamity Janena elo­kuvassa Tarkk’ampujatyttö (1953).[4] Elo­kuvassa hän esitti parhaan laulun Oscarilla palkitun kappaleen ”Secret Love”. Laulaja Ruth Ettingin elämästä kertovassa elo­kuvassa Laulu ilman rakkautta (1955) Day esitti yli tusinan verran balladeita.[3] Vuonna 1956 valmistui Alfred Hitchcockin trilleri Mies joka tiesi liikaa, jossa Day osoitti näyttelijän­lahjansa. Hän lauloi siinä myös iki­vihreän kappaleen ”Que Sera, Sera”.[4]

Day oli 1950- ja 1960-luvuilla Yhdys­valtain tunnetuimpia elo­kuva­tähtiä, ja hän oli myös 1960-luvulla parhaiten palkattu nais­näyttelijä. Day näytteli itsenäisiä naisia, jotka eivät uhranneet vapauttaan miehen takia ilman tappelua. Dayn romanttisia elo­kuvia olivat Rock Hudsonin kanssa tehdyt Kaikki alkoi puhelimesta (1959), Rakkaani, tule takaisin (1961) ja Älä lähetä kukkia (1964). Ensiksi mainitusta Day sai myös Oscar-ehdokkuuden parhaasta nais­pää­osasta. Saman­laisissa itsenäisen naisen rooleissa Day oli myös elo­kuvissa Minkin kosketus (1962), jossa vasta­näyttelijänä oli Cary Grant, James Garnerin kanssa tehdyt Sänky kolmelle (1963) ja Kaikki alkoi saippuasta (1963) sekä Rod Taylorin kanssa tehdyt Älkää häiritkö! (1965) ja Pitsipöksyagentti (1966).[3]

Dayllä oli 1960-luvun lopulla vaikeuksia saada ikäänsä sopivia rooleja. Myöhäis­kauden elo­kuvia olivat Tyttö lännen farmarina (1967), Caprice – vaarallinen oikku (1967) sekä Kuka on se kaveri äidin sängyssä? (1968), joka jäi Dayn viimeiseksi elo­kuvaksi.[3]

Day Doris Day Show’n kuvauksissa.

Kun Dayn avio­puoliso ja manageri Martin Melcher kuoli vuonna 1968, paljastui, että Melcher oli kuluttanut Dayn omaisuuden. Day oli menettänyt 20 miljoonaa dollaria ja jäänyt noin 500 000 dollaria velkaa. Samalla Melcher oli luvannut vaimonsa televisio­tuotantoon kertomatta tälle. Day haastoi myöhemmin Melcherin yhtiö­kumppanin Jerome Rosen­thalin oikeuteen ja sai vuonna 1974 korvauksia lähes 23 miljoonaa dollaria. Day sopi jutun kuitenkin kuudesta miljoonasta dollarista.[5]

Day ei varsinaisesti ollut innoissaan televisio­sarjasta. Hän näytteli kuitenkin 1968–1973 CBS:n tilanne­komediassa Doris Day Show’ssa. Viiden vuoden jälkeen Day ei suostunut uusimaan sopimusta.[5]

Day muutti vuonna 1981 Carmelin kaupunkiin, johon hän oli ihastanut elo­kuvan Kuolema kintereillä kuvauksissa. Tämän jälkeen hän keskittyi eläin­suojelu­työhön. Hän oli vuonna 1971 perustanut Actors and Others for Animals -järjestön, joka pelasti sekä kodittomia että huonosti kohdeltuja eläimiä. Eläinten­oikeuksia hän puolestaan ajoi Doris Day Animal Foundationin ja Doris Day Animal Leaguen kautta.[5]

Christian Broadcasting Network palkkasi Dayn juontamaan keskustelu­ohjelmaa Doris Day’s Best Friends, jonka vieraina oli julkkiksia lemmikkiensä kanssa. Kahden vuoden ajan lähetetyn ohjelman ensimmäinen vieras oli kuoleman­sairas Rock Hudson.[5] Day kirjoitti myös oma­elämä­kerran Doris Day: My Own Story.