Dogmatiikka

Dogmatiikan menetelmä on systemaattinen menetelmä. Sillä tarkoitetaan käsiteanalyysia, jonka tarkoituksena on paljastaa tekstin termien eli oppisanojen merkitys ja suhteet muihin termeihin. Sen lisäksi erittelyllä pyritään paljastamaan tekstissä esiintyvän ajattelun looginen rakenne, loogiset suhteet tai epäjohdonmukaisuus. Viime vaiheessa tutkimuskohteesta voidaan rakentaa systemaattinen eli järjestelmällinen kuvaus, joka paljastaa tekstin ilmiasussa olevien väitteiden loogiset syyt ja riippuvuudet.

Vaikka dogmatiikka teologisena oppiaineena yleensä tutkii vain kristinuskon opinkäsityksiä, menetelmä ei itsessään rajaa sitä kristinuskon piiriin. Dogmatiikka voisi menetelmänsä puolesta tutkia samankaltaisia asioita myös muista uskonnoista, aivan erityisesti muista teistisistä uskonnoista.

Dogmatiikka sisältää ainakin seuraavat alat:

• Fundamentaaliteologia eli uskonnollisen ajattelun fundamentteja, perusteita ja edellytyksiä pohtiva ala. Siihen kuuluu muun muassa uskonnollisen kielen sekä uskonnollisen tiedon luonnetta ja mahdollisuutta koskeva pohdinta. Fundamentaaliteologia on hyvin lähellä uskonnonfilosofiaa ja on lähinnä teologian käyttämä erillinen nimitys uskonnonfilosofisista kysymyksistä, joilla on erityisen suuri merkitys dogmatiikalle. Fundamentaaliteologiasta käytetään joskus myös nimitystä prinsiippioppi.
• Dogmihistoria tutkii kristillisen kirkon opinkohtien kehitystä ja ilmaisuja
• Symboliikka eli kristillisten uskontunnustusten tutkiminen
• Yksittäisten opinkohtien tutkiminen eri lähteissä

Dogmatiikkaan voi kuulua myös teologinen etiikka, vaikka yleensä sen katsotaan olevan itsenäinen systemaattisen teologian oppiaine. Dogmatiikka saattaa olla painottunut aatehistoriaan tai dogmien erittelyyn, jolloin voidaan puhua myös uskontotieteestä.

Yksittäisten kristillisten opinkohtien tutkimuksessa dogmatiikka on omaksunut opinkohdista kristillisessä kielenkäytössä vakiintuneet termit. Näitä opinkohtia on kutsuttu usein lokuksiksi (loci theologici). Loci-järjestelmä on varsinaisesti kristinuskon sisäinen tapa esittää järjestelmällisesti kristinuskon peruskäsitykset. Koska se itsessään jo järjestää kristillisen uskon käsitteitä, on se omaksuttu opinkohtien käytännön jaotteluksi myös dogmatiikassa.

Kristillisen opin lokuksia, joiden ilmaisuja eri lähteissä dogmatiikka tutkii, ovat ainakin seuraavat:

• Käsitys Jumalasta (de Deo) ja kolminaisuudesta (de Trinitate).
• Käsitys ilmoituksesta (de revelatione) ja Raamatusta eli raamattuteologia.
• Käsitys luomisesta (de creatione) ja ihmisestä (de homine).
• Käsitys (syntiin)lankemuksesta ja synnistä eli hamartiologia.
• Käsitys Kristuksesta (de Christo) eli kristologia.
  • Käsitys Kristuksen ihmiseksitulemisesta (sananmukaisesti ”lihaksitulemisesta”, de incarnatione).
• Käsitys vanhurskauttamisesta ja pelastuksesta (de iustificatione, de redemptione) eli soteriologia.
• Käsitys Pyhästä Hengestä (de Spiritu Sanctu) eli pneumatologia.
• Käsitys kirkosta eli ekklesiologia.
• Käsitys hengellisistä viroista eli virkateologia.
• Käsitys sakramenteista (de mediae salutis).
• Käsitys viimeisistä ajoista (de novissimis) eli eskatologia.

Dogmatiikka voi luonnollisesti tutkia myös muita opinkohtia. Tällaisia loci-järjestelmään kuulumattomia mutta muuten tunnettuja dogmatikan tutkimia kristinuskon opin osa-alueita ovat muun muassa:

• Käsitys enkeleistä eli angelologia.
• Käsitys Mariasta eli mariologia.
• Käsitys sielunhoidosta eli pastoraaliteologia.
• Käsitys lähetystyöstä eli missiologia.

• Pihkala, Juha: Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta: Johdatus dogmatiikkaan. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5561-4.
• Pöhlmann, Horst Georg: Dogmatiikan pääkohdat. (Abriss der Dogmatik, 1973.) Suomeksi toimittaneet Riitta ja Seppo A. Teinonen. Helsinki: Kirjaneliö, 1974. ISBN 951-600-298-6.