Dnipro
Dnipro (ukr. Дніпро, Dnipro) on kaupunki Ukrainassa Kiovan eteläpuolella, Dneprjoen (ukr. Dnipro) varrella.[2] Dnipro on Ukrainan neljänneksi suurin kaupunki lähes miljoonalla asukkaallaan.[1] Se on myös Dnipropetrovskin alueen ja sen Dnipron piirin hallinnollinen keskus.
| Dnipro (Дніпро) |
|
|---|---|
 |
|
 lippu |
 vaakuna |
  Dnipro |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio |
 Ukraina |
| Alue | Dnipropetrovskin alue |
| Piiri | Dnipron piiri |
| Perustettu | 1776 |
| Hallinto | |
| – Kaupunginjohtaja | Ivan Ivanovytš Kulitšenko |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 405 km² |
| Väkiluku (2013) ([1]) | 997 754 |
| Aikavyöhyke | UTC+2 |
| – Kesäaika | UTC+3 |
| Postinumero | 49 000 |
| Suuntanumero(t) | +380 56(2) |
Dniproa on yleisesti pidetty kauniina kaupunkina. Sen vehreät puistokadut mutkittelevat molemmin puolin Dneprin rantavalleja. Vihreät puistot ja kukkulat tuovat oman säväyksensä kaupungin luonnonläheiseen mutta urbaaniin tunnelmaan. Dnipro on Ukrainan korkean teknologian, koulutuksen, koneenrakennuksen, lentokoneteollisuuden, metallurgian ja kaupankäynnin keskus. Kaupungissa sijaitsee muun muassa avaruusraketteja ja -laitteita valmistavaa teollisuutta.[3]
Nimi
Dnipron aiempia nimiä Venäjän keisarikunnan ajalta ovat Jekaterinoslav ja Novorossijsk, neuvostoaikana kaupunki sai nimekseen Dnipropetrovsk; nykyiseen muotoon Dnipro nimi muutettiin vuonna 2016.[3][4]
Historia
Dnipron alueella on ollut ihmisasutusta jo esihistoriallisista ajoista lähtien, muun muassa skyyttejä.
Nykyisen Dniprona tunnetun kaupungin perusti ruhtinas Grigori Potjomkin keisarinna Katariina II:n käskystä vuonna 1776 Jekaterinoslavin (ven. Eкaтepинocлaвъ, ukr. Катеринослав) nimisenä Lošakivkan alueelle Samarajoen haarakohtaan. Vuoteen 1782 mennessä kaupungissa oli jo 2 194 asukasta, mutta koska kevättulvien sillä oli tapana muuttua suoksi, vuotta myöhemmin koko kaupunki jouduttiin siirtämään aivan muualle, tällä kertaa nykyiselle paikalleen. Jekaterinoslav perustettiin uudelleen vuonna 1783 Zaporižžjaan, Polovytsian kylään ja siitä oli tarkoitus tehdä todellinen suurkaupunki pitkine ja suorine katuineen, palatseineen sekä puutarhoineen.
Katariina kuoli vuonna 1796. Äitiään "perheriitojen" vuoksi vihannut kruununperijä Paavali I pysäytti kaupungin rakentamisen tyystin ja sen nimi muutettiin Katariinaa ylistävästä Jekaterinoslavista Novorossijskiksi. Tämä ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, sillä Paavalin salamurhan jälkeen ja poikansa Aleksanteri I:n noustua valtaistuimelle vuonna 1801, kaupungin nimi palautettiin takaisin Jekaterinoslaviksi (1802).[3]
Muutoin kaupungissa ei kummoista kehitystä tapahtunut ennen kuin vuonna 1866 Donetskin hiilikaivosten perustaja, kymriliikemies John Hughes ja ukrainalainen Aleksandr Pol aloittivat rautamalmin kaivaukset Kryvyi Rihin alueella. Donetskista saatavaa hiiltä tarvittiin, jotta Kryvyi Rihin malmista saatiin sulatettua valurautaa, ja hiilen kuljettamiseen tarvittiin rautatie. Rautatie aloitti toimintansa vuonna 1884. Viimeistään siinä vaiheessa, kun rautatiesilta Dneprin yli avattiin, alkoi Jekaterinoslavin asukasluvun ja teollisuuden huikea kehitys.
Vuonna 1899 perustettiin Jeketerinoslavin kaivoskoulu, joka 1913 kohotettiin instituutiksi. Tästä kehittyi nykyinen Dnipron kansallinen polytekninen yliopisto.[5] Jeketerinoslavin kaivosinstituutin opettajat olivat perustamassa myös Jekaterinoslavin yliopistoa, nykyistä Dnipron kansallista yliopistoa.[5][6]
Venäjän vallankumousta 1917 seurannut sekava yhteiskunnallinen tilanne halvaannutti kaupungin teollisuuden ja liike-elämän täysin. Vuonna 1926 kaupungin nimi muutettiin Dnipropetrovskiksi Dneprjoen ja silloisen Ukrainan kommunistijohtajan Grigori Petrovskin mukaan.
Niin sanottu "Dnipropetrovskin klaani" on perinteisesti ollut vahvassa asemassa Ukrainassa. Siihen kuuluivat neuvostojohtajat Leonid Brežnev ja Nikita Hruštšov sekä Ukrainan presidentti Leonid Kutšma ja pääministerit Pavlo Lazarenko ja Julija Tymošenko. "Dnipropetrovskin klaani" on perinteisesti kilpaillut vallasta Itä-Ukrainan Donetskin ja lännen Lvivin kanssa.[7]
Liikenne
Dniprossa on kansainvälinen lentoasema, josta päivittäin lentää reittikoneita Euroopan suuriin kaupunkeihin. Myös junayhteydet Dnipron rautatieasemalta läntiseen Eurooppaan ja Venäjälle ovat hyvät.[8] Kiovasta Donetskiin johtava valtatie M04 (osa eurooppatietä E50) kulkee kaupungin kautta, samoin Harkovasta etelään Krimin niemimaan Sevastopoliin johtava M26 (osa E105:tä).[2] Linja-autovuorot kulkevat muun muassa Venäjälle, Puolaan, Saksaan, Moldovaan ja Turkkiin.
Kaupungin sisäisessä liikenteessä on 20 johdinbussia, 16 raitiovaunua, 150 linja-autoreittiä, 16 junayhteyttä esikaupunkeihin sekä vuonna 1995 valmistunut kuusiasemainen metro.
Urheilu
Dniprossa toimii Ukrainan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava, mutta aiemmin huomattavaa kansainvälistäkin menestystä saavuttanut jalkapalloseura FK Dnipro.
Lähteet
- Deržavna služba statystyky Ukrajiny: Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) 2013. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 3.3.2014. (ukrainaksi)
- Je. L. Makarevitš (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Zapadnaja Jevropa. Strany Baltii, Rossija, Belarus, Ukraina, Moldova 1:500 000. Minsk, Valko-Venäjä: Izdatelstvo Jansejan, 2005. ISBN 985-6501-12-1. (venäjäksi)
- Dnipropetrovsk (Slovar sovremennih geografitšeskih nazvanii 2006 ja muut teokset 2001, 2008) Geografitšeskaja entsiklopedija- kokoelmaverkkotietosanakirjan artikkelien nettiversio. Viitattu 3.3.2014. (venäjäksi)
- Dnipropetrovsk renamed as Dnipro Ukraine Today, 19.5.2016
- Serhiy Bilenky: Dnipro University of Technology Internet Encyclopedia of Ukraine. 2021. University of Toronto Press & Canadian Institute of Ukrainian Studies, Encyclopedia of Ukraine, encyclopediaofukraine.com. Viitattu 10.4.2022. (englanniksi)
- The history of the University Dnipron kansallinen teknillinen yliopisto, nmu.org.ua. Viitattu 10.4.2022. (englanniksi)
- On Ukraine's Capitalist Path, Clique Mans Roadblocks, The New York Times
- Atlas železnyje dorogi Rossija i sopredelnyje gosudarstva. Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartasto. Omsk: FGUP "Omskaja kartografitšeskaja fabrika", 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)