Dmitri Šostakovitšin muistelmat

Volkov kertoi, että hän tapasi Šostakovitšia tämä aloitteesta useita kertoja Neuvostoliitossa vuosina 1971–1974. Šostakovitš luki puhtaaksikirjoitetun tekstin ja kirjoitti jokaisen luvun alkuun: ”Lukenut. D. Šostakovitš.” Käsikirjoitus salakuljetettiin Yhdysvaltoihin ja säveltäjän toivomuksen mukaisesti teos julkaistiin lännessä vasta hänen kuoltuaan.

Dmitri Šostakovitšin muistelmat on ilmestymisestään lähtien ollut kiistanalainen teos, koska se esittää säveltäjästä toisenlaisen kuvan kuin oli osattu odottaa: Šostakovitš arvostelee Neuvostoliittoa ja erityisesti Josif Stalinin hallintoa, jonka aikana hän joutui vaikeuksiin ja hänen ystäviään surmattiin. Elinaikanaan Šostakovitšia pidettiin kommunistisen järjestelmän kannattajana, mutta muistelmateoksen mukaan hänen musiikkinsa sisältää verhottua neuvostojärjestelmän arvostelua.

Teos ilmestyi ensin englannin kielellä (kääntäjä Antonina W. Bouis), sitten saksaksi (kääntäjä Heddy Pross-Weerth) ja suomeksi (kääntäjä Seppo Heikinheimo). Vain näille kielille kirja on käännetty suoraan alkukielestä venäjästä. Muille kielille kirja on käännetty englannista tai saksasta. Kirjasta on julkaistu Suomessa kolme painosta (1980, 1989 ja 1996). Toisessa ja kolmannessa painoksessa on liitteenä Seppo Heikinheimon kirjoitus ”Kymmenen vuotta aitouskiistaa” vuodelta 1989.

Teoksen aitoudesta on kiistelty. Volkov kertoo myyneensä alkuperäisen käsikirjoituksen keräilijälle, joka haluaa pysyä tuntemattomana. Laurel Fayn mukaan jokaisen luvun alussa on noin sivun verran aineistoa, joka on ”kierrätetty” Šostakovitšin aikaisemmista kirjoituksista, ja hänen mukaansa tämä osoittaa koko teoksen väärennökseksi – näin siksi, että Šostakovitšin nimikirjoitus löytyy vain noilta aiemmin julkaistua materiaalia sisältäviltä sivuilta. Musiikkitieteilijä Genrih (Henry) Orlov kuitenkin mainitsee, että säveltäjän nimikirjoitus löytyy myös käsikirjoituksen ensimmäisen luvun alusta,[1] joka sisältää aikaisemmin julkaisematonta ja jyrkkäsävyistä puhetta:

Nämä eivät ole muistelmat itsestäni, vaan muista ihmisistä. Muut tulevat kirjoittamaan meistä. Ja heiltä tulee tietenkin valheita kuin saavista kaataen. Mutta se on heidän asiansa.[2]

Säveltäjän leski Irina Šostakovitš tuomitsee Volkovin teoksen nykyisin väärennökseksi, ja lukujen alussa olevat allekirjoitukset on kerätty hänen mukaansa ”milloin mistäkin”. Volkov olisi tavannut hänen mukaansa Šostakovitšin ennen tämän kuolemaa kolme kertaa enintään parin tunnin ajan kerrallaan.[3] Samoin kirjan tuomitsee Šostakovitšin kanssa yhteistyötä tehnyt sopraano Galina Višnevskaja, joka sanoo Volkovin keränneen huhuja. Višnevskaja oli aikaisemmin pitänyt muistelmia aitona.[4][5] Teoksen minä-muoto ei hänen mukaansa voi olla mahdollinen, koska niin laajaa minä-muotoista kerrontaa Volkovilla ei voinut olla.[6]

Sitä vastoin säveltäjän lapset Maksim ja Galina Šostakovitš pitävät teosta aitona, samoin useat Šostakovitšin ystävät (muun muassa Vladimir Ashkenazy,[4] Rudolf Baršai, Kirill Kondrašin, Juri Ljubimov). Mstislav Rostropovitš piti teosta aitona vuonna 1979,[7] mutta myöhemmin hän muutti kantaansa, mahdollisesti siksi että Volkov ei suostunut hänen puolisonsa Galina Višnevskajan muistelmien haamukirjoittajaksi. Maksim Šostakovitš puolestaan väitti teosta väärennökseksi ennen muuttamistaan pois Neuvostoliitosta. Vuonna 1988 hän kuitenkin totesi kirjasta: ”Se on totta. Se on tarkka. Se on korrekti.”[8]

Musiikkitieteilijä Ian MacDonaldin vuonna 1990 ilmestyneessä teoksessa The New Shostakovich käsitellään muistelmien aitoutta ristiriitaisten todistusaineistojen valossa. Vaikka Volkov ei ole esittänyt teoksen alkuperäistä venäjänkielistä käsikirjoitusta ja teoksessa on materiaalia säveltäjän aikaisemmista julkaistuista haastatteluista, MacDonald päätyy pitämään muistelmia pääosin tosina.[4]

Teoksen alkuperäinen käsikirjoitus ei ole tutkijoiden käytössä, vaan Volkov sanoo myyneensä sen ”keräilijälle”. Heikinheimon käyttämä venäjänkielinen käsikirjoitusversio sen sijaan on levinnyt useille venäläisille musiikkialan vaikuttajille, joilta Heikinheimo kyseli mielipidettä aitoudesta; se ei ole alkuperäinen versio vaan oletettavasti yhdysvaltalaisen kustantamon tai Heikinheimon editoima. Volkov kiistää sen alkuperäisyyden. Teoksen asiasisällön paikkansapitävyyttä ei enää juuri moitita, vaan kiistanalaisia ovat Volkovin työmenetelmät, käsikirjoituksen auktorointi ja teoksen antama kuva Šostakovitšin mielipiteistä ja persoonallisuudesta.[3]

Volkovin kantaa puolustavat musiikkitieteilijä Allan B. Ho ja juristi Dmitri Feofanov teoksissaan Shostakovich Reconsidered (1998) ja The Shostakovich Wars (2011).[9]

• Anhava, Martti: ”Todistus”, Professori, piispa ja tyhjyys, s. 40–65. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10973-1.
• Ho, Allan B. & Feofanov, Dmitri: Shostakovich Reconsidered. London: Toccata Press, 1998. ISBN 0-907689-56-6. (englanniksi)
• Litvinova, Flora: Vspominaja Šostakovitša. Znamja, joulukuu 1996. (venäjäksi)
• Lång, Markus: Kaksikymmentä vuotta aitouskiistaa. [Kirja-arvostelu: Shostakovich Reconsidered.] Musiikki 1–2 (30. vsk.) 2000, s. 144–149.
• MacDonald, Ian: The New Shostakovich. Oxford: Oxford University Press, 1991. ISBN 0-19-284026-6. (englanniksi)
• Sirén, Vesa: Šostakovitš-sota kytkettiin Suomeen. Helsingin Sanomat 13.11.2011, s. C 2.
• Šostakovitš, Dmitri: Dmitri Šostakovitšin muistelmat. (Svidetelstvo, 1979.) Koonnut Solomon Volkov. Venäjänkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut ja jälkikirjoituksella täydentänyt Seppo Heikinheimo. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05770-7.
• Volkov, Solomon: Shostakovich and Stalin. The Extraordinary Relationship Between the Great Composer and the Brutal Dictator. (Шостакович и Сталин: художник и царь, 2004.) Translated by Antonina W. Bouis. London: Little, Brown, 2004. ISBN 0-316-86141-3. (englanniksi)

• Ho, Allan B. & Feofanov, Dmitry: The Shostakovich Wars (PDF) 31.8.2011. Southern Illinois University. Viitattu 31.8.2011. (englanniksi)