Distributismi

Distributismi (lat. distribuere 'jakaa, jaella, määrittää') eli omistuksen hajautusoppi on talousoppi, joka pyrkii turvaamaan markkinoiden toiminnan mahdollisimman laajapohjaisella tuotantovälineiden omistuksella.[1] Omistuksen hajauttamisella tarkoitetaan niitä keinoja, joita käyttämällä on mahdollista vähentää omistuksen keskittymistä valtiolle tai yksityisille suuromistajille. Distributismin alkuperä on katolisessa kirkossa ja katolisissa ajattelijoissa. Se laajeni 1900-luvulla muihin piireihin ja viime vuosikymmeninä distributismista on tullut eri nationalististen suuntausten, liikkeiden ja aatteiden epävirallinen talousoppi. Distributismi on lähellä ideaa, jota jotkut poliittiset ryhmät Suomessa ovat kutsuneet nimellä kansankapitalismi.

Osa artikkelisarjaa
Talousjärjestelmät

Pääsuuntaukset

Osa artikkelisarjaa
Kristillisdemokratia

Distributismi eroaa perinteisistä vasemmistolaisista ja oikeistolaisista opeista, ja luetaankin kolmannen tien (Third way) opiksi. Distributismin idea poikkeaa kapitalismista ja sosialismista, koska distributismi vastustaa pääomien keskittämistä harvojen rikkaiden tai valtion haltuun. Kun sosialismissa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistamia ja kapitalismissa taas pienen joukon yksityisesti omistamia, distributistisessa kansantaloudessa tuotantovälineiden laajapohjainen omistaminen on normaalia kuten sosialismissa, mutta samalla myös yksityistä kuten kapitalismissa. Pääoman yksityistä omistusoikeutta ei rajoiteta, mutta omistuksen keskittymistä yksityisellä sektorilla voidaan silti hienovaraisin keinoin vähentää. Tällaisen laajapohjaisen yksityisen omistamisen ajatellaan takaavan paremmin markkinoiden toiminnan kuin sosialistinen monopoli tai kapitalistinen oligopoli. Distributismi vastustaa myös äärimmäisyyksiin menevää individualismia ja statismia. Valtio-oppina distributismille on aivan sama, onko valtio tasavalta vai monarkia.

Historia

Distributismi on ideana vanha, mutta nimen opille antoivat katoliset ajattelijat Gilbert Keith Chesterton ja Hilaire Belloc. Omistuksen keskittymistä korostavien kapitalismin ja sen vastapainon, sosialismin syntyessä oli tarpeellista nimetä myös tämä kolmas mahdollisuus.

Distributismin juuret perustuvat 1800- ja 1900-lukujen paavillisiin opetuksiin, joissa korostettiin sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Keskeisin katolinen pohjateos distributismin kannalta on paavi Leo XII:n kiertokirje Rerum Novarum. Tarkemmin distributismin ajatuspohjaa selittivät paavi Pius XI:n kiertokirje Quadragesimo Anno ja paavi Johannes Paavali II:n Centesimus annus[2]. Distributismissa pyritään omistuksen hajauttamiseen, jolloin pienomistus on tavallista ja kattaa valtaosan kaikesta pääomien omistuksesta. Ajatus ruohonjuuritason omistuksesta lähtee katolisen kirkon subsidiari- eli läheisyysperiaatteesta.

Nykyaikaisen distributismin perusteos ja tiivistelmä on Gilbert Keith Chestertonin teos The Outline of Sanity vuodelta 1927. Tämän lisäksi näitä opillisia perusteita esiteltiin mm. Chestertonin kirjoittamissa The American Reviewin artikkeleissa. Muita distributismin perusteoksia ovat Hilaire Bellocin "The Uses of Diversity" (1921) ja "The Servile State" (1913). Chesterton kehittikin distributistista ajattelua lähinnä Yhdysvalloissa, mutta se myös omaksuttiin 1930-luvulla katolisen työväenliikkeen opiksi.

Distributismi talousoppina

Distributismin perusidea on kansalaisten omavaraisuuden suosiminen ja kansakunnalle elintärkeiden perusinstituutioiden, kuten avioliiton, perheen ja kodin vahvistaminen. Tämän idean talouspoliittinen osa voidaan jakaa pääasiassa kahteen toisiaan tukevaan suuntaukseen:

  1. Omistuksen hajauttaminen kansalaisten kesken ja
  2. pienyritteliäisyyden tukeminen.

Pääideana on hajauttaa omistus mahdollisimman laajalle alueelle, jottei se pääse keskittymään minkään tahon haltuun, ja aiheuta näin ollen yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Pienyrittäjyydellä tarkoitetaan yritystä, jolla on vähän työvoimaa, pieni liikevaihto ja markkina-alue. Valtion tulee tukea pienyrittäjyyttä rakentamalla suosiolliset olot pienyrityksille, esimerkiksi verotuksen kautta. Pienyritysten perustamista ja hengissä selviämistä tulee auttaa mahdollisimman paljon tässä maailmassa, jossa suuryrityksillä on etulyöntiasema pieniin nähden.

Distributismi haluaa luoda yhteiskunnan taloudellisen pohjan pienyrittäjyydelle, mutta se ei tarkoita kaikkien suuryritysten poistamista. Suuryritykset ovat joillakin tuotannonaloilla erittäin tärkeitä, mutta niidenkin omistussuhteita voidaan muuttaa distributistisesti osuuskunta- ja yhtiöjärjestelyjen kautta. Sama koskee pankkeja. Distributismi mielellään poistaisi nykyisenlaisen yksityisen pankkijärjestelmän tai ainakin sen voiton tavoittelun. Tätä ei toteutettaisi välttämättä kansallistamisella, mutta luultavimmin kuitenkin valtion tuella.

Distributismin perustelut, miksi omaisuus tulisi hajauttaa mahdollisimman ruohonjuuritasolle:

  1. Kansalaiselle kuuluu oikeus ja mahdollisuus ylläpitää itsensä ja perheensä hyvinvointia omaan pääomaansa tukeutuen. Ihmiselle halutaan antaa vastuu ja mahdollisuus luoda oma varallisuutensa ja onnensa ilman riippuvaisuutta kapitalisteista tai valtiosta.
  2. Omistaminen tuo ihmisille vastuuta ja kehittää vastuuntuntoa. Omistamalla jotain omalla työllä ansaitsemaansa ihminen oppii myös kunnioittamaan toisen työtä ja omaisuutta.
  3. Työskentely itsensä ja perheensä hyväksi on moraalisesti kohottavaa. Perheensä puolesta työskentelemällä työskentelee samalla isänmaansa hyväksi.
  4. Omistuksen keskittyminen harvainvallalle aiheuttaa pian omaisuudettomien ja varsinkin maattomien luokan eli köyhälistön kasvamisen. Sellainen tilanne tulee aiheuttamaan kansan sisällä luokkaristiriitoja, kansallisia levottomuuksia ja yhteiskunnan murenimista.
  5. Omistuksen siirtäminen valtion haltuun vie kansalaisilta suuren osan työskentelymotivaatiosta. Itsensä hyödyttäminen tekemällä uutta luovaa tai ylläpitävää työtä itselleen hyödyttää siinä sivussa koko yhteiskuntaa.
  6. Työnsä tulosten siirtyminen perintönä omille perillisille tuo työntekoon pitkän tähtäimen tarkoituksen. Perinnön kuitenkin tulee jakautua tasaisesti, eikä minkäänlaista esikoisoikeutta saa olla.

Suhde kapitalismiin ja sosialismiin
Distributismi on enemmän kuin kapitalismin ja sosialismin välinen kompromissi.

Pintapuolisesti katsottuna distributismilla on yhteistä sosialismin ja kapitalismin kanssa. Distributismi kuitenkin näkee kapitalismin ja sosialismin vihollisinaan siksi, että kapitalismi ja sosialismi pyrkivät omaisuuden keskittämiseen. Kapitalismissa omaisuus keskittyy harvoille kapitalisteille ja sosialismissa se keskittyy valtion ja sen hallinnon haltuun. Sosialismi ja kapitalismi myös keskittyvät tulojen jakautumiseen, kun taas distributismi keskittyy tulojen hankkimisen edellytyksiin ja jakamiseen. Kapitalismi ja sosialismi pyrkivät luomaan mahdollisimman paljon palkkatyöläisiä, kun taas distributismi pyrkii luomaan omistajia. Kummassakin opissa on paljon työläisiä tai työttömiä, vähän omistajia, mikä luo jyrkkiä yhteiskunnallisia luokkaeroja ja hajottaa näin kansallista yhtenäisyyttä. Distributismi vastaa tällä tavalla nationalismin vaatimuksiin luokkayhteiskunnan ehkäisemisestä. Kun palkasta riippuvaisia työläisiä on vähän ja omistajia on paljon, ei tarvitse pitää yllä valtiolle ja yhteiskunnalle raskaita sosiaalimenoja. Kun kansalaisen on itse omaisuuden omistaja, ei silloin valtion tarvitse keskisttyä tuloeroista huolehtimisiin ja niiden kaventamisiin. Toki distributismissa kuitenkin pyritään luomaan jonkinlainen sosiaalinen turvaverkko jos taloudellinen epäonni kohtaa kansalaista itseomistuksesta huolimatta.

Sosialismin ja distributismin yhtenäisyyksiä on se, että kumpikin pyrkivät hyvinvoinnin jakamiseen. Sosialismissa keskusjohto aiheuttaa paisuvan ja kiristyvän verotuksen, byrokratian, suuret tulonsiirrot, työttömyyden ja siitä aiheutuvan turhautuneisuuden.

Kapitalismi väittää puolustavansa yksityisomistusta, mutta silti omaisuus keskittyy harvojen rikkaiden haltuun. Varattomien määrä kasvaa ja omistaville rikkaille keskittyy taloudellisen vallan lisäksi poliittinen valta. Siten kapitalismi on myös epävakaa järjestelmä, mikä ilmenee lamakausina ja talouden taantumina. Tällä tavalla kapitalismi lähestyy sosialistista järjestelmää ja siksi G. K. Chestertonin mielestä kapitalismia paremmin kuvaava käsite on proletarianismi.[3] Kovin kapitalismin kritiikki ajoittuu ajalle ennen suurta lamaa, jolloin haluttiin erityisesti Yhdysvalloissa toteuttaa puhdasta kapitalismia. Kuitenkin sen jälkeen kapitalismi on pyrkinyt kontrolloimaan kapitalistista omistusta ja näin ollen lähentynyt hieman distributistisia arvoja.

Distributismin toteutustavat

Distributismi ei tarkkaan määrittele mitä keinoja tulisi käyttää distributismin saavuttamiseksi. Keinojen ei tarvitse olla uusia, vaan ne voivat olla muiden oppien menettelytapoja, kunhan ne noudattavat distributistista arvomaailmaa. Yleisimmin distributismin ajattelijat ovat ehdottaneet merkittäväksi keinoksi verotusta. Distributismissa ei yleisesti kannateta kauheasti verotusta, mutta sitä pidetään pakollisena pahana. Ensin tulee luoda distributistinen yhteiskunta, jossa ei ole enää niin raskas julkinen sektori. Tällöin voidaan alkaa keventää verotusta. Ideana on, ettei julkinen enää tuhlaisi verorahoja vaan taloudellinen vastuu siirtyisi enemmän kansalaisille. Valtiovalta, kuten parlamentti ja hallitus, eivät voisi tehdä verorahoja ja taloutta koskevia päätöksiä ilman kansalaisten mielipidettä. Distributismissa verotus olisi kovempaa ulkomaisille kuin omille kansalaisille. Verotus kohdistuisi kovana myös rikkaita kohtaan, mutta helpottaisi köyhiä. Ennen kaikkea verotuksen tulee hyödyttää pienyrittäjää ja hänen perustamaansa yritystä. Raskaat menot, kuten sosiaaliturvamaksut, eivät saa rasittaa yrittäjää ja hänen työllistämiskykyään.

Verotuksen ideana on progressiivisuus, joka takee selvemmän tulon jakautumisen. Varallisuusveron tulisi olla progressiivinen samoin perintö-ja varainsiirtoverojen. Pääoma-ja ansiotuloverot koetaan haitallisiksi, koska ne haittaavat työllistymistä ja ajavat kansalaista pois kotimaastansa. Ulkomaalaista tuontia verotettaisiin enemmän ja tuontitulleja perustettaisiin enemmän. Distributismin mukaan protektionistinen tuontiveropolitiikka takaa kansallisvaltion omavaraisuuden ja turvallisuuden.[4] Ulkomaalaisomistus nähdään distributismissa uhkana kansallisvaltion omalle kansantaloudelle. Ulkomaalaisomistus poistaa yleensä kansallisvaltiosta ostamansa yhtiöt ja näin ollen haittaa kansantaloutta sekä kansalaisia. Kansainväliset kapitalistiset vapaakauppajärjestötkin siis sotivat kansallista omistusta vastaan ja ne ovat haitaksi kansantaloudelle. Omaisuuden tulee olla kansallisessa, muttei valtiollisessa omistuksessa.

Omaisuuden hajauttamista eli käytännössä yksityistämistä ei tule viedä kuitenkaan liian pitkälle. Julkista turvallisuutta, terveydenhuoltoa, koulutusta ja liikenneyhteyksiä sekä niiden tarjoajia ei tule yksityistää. Liiallinen valtion hallussapito kuitenkin johtaa distributismin mukaan sosialismiin.

Distributistinen toiminta on siis valtiokapitalistista. Distributistinen valtiokapitalismi eroaa sosialistisesta valtiokapitalismissa siinä, että edeltävässä rohkaistaan pienyrittäjyyteen toisin kuin jälkimmäisessä. Kapitalismista distributistinen valtiokapitalismi eroaa siinä, että osa sektoreista on hyvä pitää valtion hallussa.

G. K. Chesterton hahmotteli joitain mahdollisesti käyttökelpoisia keinoja distributismin edistämiseksi[5]:

  1. Omaisuuden keskittymistä jarruttava epäsymmetrinen leimavero.
  2. Esikoisoikeuden lakkautus perintölaista.
  3. Erityisiä helpotuksia köyhien tueksi.
  4. Pienpääoman kokeilujen suojelu tariffeilla tai muuten.
  5. Tukia helpottamaan pienpääoman liiketoiminnan aloittamista.
  6. Erilaisia etujärjestöjä pienpääoman etujen puolustajiksi.

Osa Chestertonin mainitsemista uudistuksista on toteutettu monissa maissa. Lisäksi Chesterton painotti, että mainitut ehdotukset olivat vain esimerkkejä eivätkä viimeisiä yksityiskohtia.

Distributismi sosiaalipolitiikkana

Distributismin alkuperäisenä pohjana historiassa on kristillinen yhteisvastuu, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus. Omistuksen uusjaon eli hajautuksen tulee mahdollisimman paljon hyödyttää köyhiä, mutta haitata rikkaita. Distributismissa on siis hieman "Robin Hood-ajattelua" eli otetaan rikkailta ja annetaan köyhille. Distributistisessa sosiaalipolitiikassa keskeinen yksikkö on perhe.

Distributistisessa verotuksessa perheen verotus on erittäin pieni. Verotus laskee sitä mukaa, mitä enemmän lapsia syntyy. Distributismissa nähdään tärkeänä uusien kansalaisten synty ja sitä halutaan tukea mahdollisuuksien mukaan. Kansakunnan selviäminen on riippuvainen uusista kansalaisista. Syntyvyyden nostamisessa tärkeätä on myös lapsilisät, jotka kannustavat perheen kasvattamiseen ja tekevät vain yhden lapsen hankkimisen kannattamattomaksi. Distributismi soveltaisi perheverotuksessa nationalistienkin suosiossa ollutta yhteisverotusta, jossa perhettä verotetaan yksikkönä, eikä vain lasten määrän perusteella.

Distributismissa ei hyväksytä ns. yhteiskunnan siivellä elämistä. Oppina distributismi korostaa ahkeruutta, eikä hyväksy valtion tulonsiirroilla elämistä. Sosiaaliturva tulee tehdä distributismin mukaan kannustavaksi ja työllistäväksi, ei passivoivaksi. Erityisesti amerikkalaiset distributistit ovat arvostelleet sosiaaliturvaa. Valtion tulee rakentaa sosiaalinen turvaverkko, mutta tulee myös korostaa kansalaisten velvollisuutta auttaa läheisiään.

Distributismi ja nationalismi

Distributismi on kytkeytynyt nationalismiin lähinnä Euroopassa. Distributismilla ja nationalismilla on yhteistä kansallisvaltion ja kansakunnan merkityksen korostaminen kansantaloudessa. Distributismi sopii nationalismille sen suhteen, että se on välimuoto ja kolmannen tien oppi. Distributismin kristillinen pohja taas miellyttää kristillisnationalisteja. Monesti nationalismi suhtautuu kriittisesti niin kapitalismiin kuin sosialismiinkin. Tämä ei sulje pois sitä, että osa nationalisteista kannattaa kapitalismia, osa sosialismia. Walesilainen nationalistiliikkeen johtaja Saunders Lewis kannatti distributismia, mutta katoliseen uskoon kääntynyt Lewis ei onnistunut silloin vakuuttamaan merkittävää osaa aatetovereistaan.[6]

Nationalismin ja distributismin kytkeytyminen toisiinsa liittyy Keski-Euroopan ja sen katolisesta kirkosta nouseviin nationalistisiin suuntauksiin. Distributismi on tavallaan osa katolista nationalismia. Katoliseen nationalismiin liittyvät myös Keski-Euroopassa kannatusta saaneet korporatiiviset ajatukset. Joskus korporativismia ja distributismia on vertailtu keskenään, mutta muuten ne eroavat filosofisten perusperiaatteidensa takia toisistaan.

Jotkut radikaalinationalistiset liikkeet näkevät distributismin alkuperäisenä kansakunnan nationalistisena järjestelmänä. Distributismi on heille alkuperäinen nationalistinen järjestelmä, jonka olisi pitänyt jo aikanaan syntyä, ellei feodalismia ja siitä johtanutta kehitystä olisi syntynyt. Tähän yhdistyy 1900-luvun alun ajatus kansallisesta talonpoikaisvaltiosta, jossa jokainen omistaisi omat peltonsa ja suuromistus olisi lakkautettu lähes kokonaan. Radikaalinationalistinen aate kansallisanarkismi näkee nationalismin toteutuvan todellisena juuri ruohonjuuritason kansallisvaltiossa, jota distributismi heidän näkemystensä mukaan tavoittelee.

Koska nationalismi on laaja ideologia, sen kanta ei ole yhtenäinen distributismin suhteen. Toiset nationalistiset liikkeet tavoittelevat ruohonjuuritason demokraattista kansallisvaltiota ja toiset vahvaa keskusjohtoista kansallisvaltiota. Jälkimmäistä muotoa kannattavat nationalistit eivät yleensä distributismia kovinkaan paljoa kannata. Yleisesti kaikki nationalistit kannattavat distributismin oppeja kansakunnan syntyvyyden ylläpitämisen tärkeydestä ja kansantalouden kotimaisuudesta, mutta muissa opillisissa asioissa nationalistit eivät välttämättä ole yhteneväisiä distributismin suhteen. Distributismi on kansainväliseen nyky-markkinatalouteen perustuvassa maailmassa radikaali talous-oppi ja sitä ovat tuoneet esille lähinnä radikaalinationalistit.

Lähteet
  1. Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 70. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
  2. Centesimus Annus
  3. Chesterton, Gilbert Keith: ”The Beginning of the Quarrel”, The Outline of Sanity, s. 27. "The truth is that what we call Capitalism ought to be called Proletarianism. The point of it is not that some people have capital, but that most people only have wages because they do not have capital." Alkuperäinen julkaisuvuosi 1926. Norfolk, USA: IHS Press, 2001. ISBN 0-9714894-0-8. (englanniksi)
  4. Belloc, Hilaire: ”Free Trade and Protection as Political Issues”, Economics For Helen, s. 78–86. Alkuperäinen julkaisuvuosi 1924. Liss, Hampshire, England: The Saint George Educational Trust, Julkaisuvuosi tuntematon. ISBN 0-9525420-2-1. (englanniksi)
  5. Chesterton, Gilbert Keith: ”A Misunderstanding About Method”, The Outline of Sanity, s. 79. Alkuperäinen julkaisuvuosi 1926. Norfolk, USA: IHS Press, 2001. ISBN 0-9714894-0-8. (englanniksi)
  6. Davies, John: ”The Somme, Brynmawr and Penyberth”, A History of Wales, s. 591. "Although he bitterly condemned capitalism, Lewis saw no virtue in socialism, a creed which aimed, he believed, at centralizing power and wealth in the hands of the state. As an alternative, he favoured what he called perchentyaeth – a policy of 'distributing property among the mass of the members of the nation'. His fellow-nationalists did not accept every one of Lewis' ideas. As most of them came from Nonconformist background, only a handful warmed to his religious views – he was received into the Roman Catholic Church in 1932.". London, England: Penguin Books, 1994. ISBN 0-14-014581-8. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.