Direktiivi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla

Ensimmäinen tekijänoikeusdirektiivi otettiin käyttöön huhtikuussa 2001.[9] Nyt käsiteltävän ehdotuksen julkisti alun perin 14. syyskuuta 2016 Euroopan komissio[10], jolla on aloiteoikeus EU:n lainsäädäntöön, sen jälkeen kun Euroopan parlamentti oli pyytänyt ehdotusta, jossa oli sen oman aloitteen raportti (niin kutsuttu Redan raportti).[11] EU:n tekijänoikeusuudistusta kannustivat myös Euroopan komission tavoite vuonna 2012[12] ja konsultaatio vuonna 2013[13], Junckerin ehdokkuus[14], Kroesin vetoomus[15], Oettingerin vahvistus[16] ja Digital Agenda Intergroup vuonna 2014;[17] sekä Euroopan komission viestintä vuonna 2015.[18][19]

Euroopan unionin neuvoston pysyvien edustajien komitea Coreper hyväksyi 25. toukokuuta 2018 tekstin, joka eteni trilogitapaamisen neuvotteluihin Euroopan parlamentissa[20] lopullisen tekstin saavuttamiseksi ilman Saksan, Suomen, Hollannin, Slovenian, Belgian tai Unkarin suostumusta.[21]

20. kesäkuuta 2018 Euroopan parlamentin lakiasiain valiokunta sai päätökseen korjaukset direktiiviin ja vei ne parlamentille neuvotteluihin.[22] Kuitenkin Euroopan parlamentin jäsenet äänestivät 5. heinäkuuta 2018, että se ei etene neuvotteluvaiheeseen, vaan sen sijaan avaa uudelleen keskustelun direktiivistä syyskuussa 2018.[7][6] Keskustelun uudelleen aloittamista kannatti 318 ääntä ja jatkamista kannatti 278, sekä 31 äänesti tyhjää.[1][23] EU parlamentti hyväksyi direktiivin lopulta läpi 26. maaliskuuta 2019 äänin 348–274. [24]

Suomessa eduskunta hyväksyi direktiivin mukaisen uuden tekijänoikeuslain 27. helmikuuta 2023 ja laki tuli voimaan 3. huhtikuuta 2023. [25][26]

Artikla 3 ehdottaa poikkeuksia tekijänoikeuteen sellaiseen tekstin- ja tiedonlouhintaan, jonka tarkoituksena on tieteellinen tutkimus.[27] COREPER:n versiossa ovat sekä pakollinen, että vaihtoehtoinen lisäys.[20]

Riippuen siitä, hyväksytäänkö faktat ja informaatio tekijänoikeudettomaan (public domain) asemaan, DTM poikkeus saattaisi lisätä tai vähentää rajoituksia verrattuna status quohon.[28]

Artikla 4 ehdottaa pakollisen rajoituksen tekijänoikeuden alaisille teoksille osana "digitaalista ja rajoja ylittävää opetustoimintaa". Sovellettessa tämä artikla selvittäisi, että koulutuslaitokset voivat käyttää tekijänoikeuden alaisia teoksia ei-kaupallisesti havainnollisiin tarkoituksiin.

Koulutussektori on ollut huolestunut siitä, että artikla 4:n ehdottama rajoitus rajaa liikaa. Sektori esittää esimerkiksi, että "koulutuslaitosten" käsitteen piiriä laajennetaan ulottumaan kulttuurialojen muistiorganisaatioihin. Artikla 4:n kiistellyin osa on 2, jossa rajoitusta ei myönnettäisi, jos markkinoilla on saatavilla "vastaavia lisenssejä".[29]

COREPERin versiossa on muutoksia, jotka perustuvat koulutussektorin argumentteihin, mutta siinä on kuitenkin mukana kiistelty artiklan osa 4(2).

Artikla 15 laajentaa vuoden 2011 tekijänoikeusdirektiiviä myöntämällä kustantajille suoraan tekijänoikeuden niiden "lehdissä julkaistuun aineistoon tietoyhteiskunnan palveluntarjoajien verkkokäytössä".[22] Nykyisen EU-lainsäädännön mukaan kustantajat ovat sen sijaan riippuvaisia kirjoittajien heille myöntämistä tekijänoikeuksista ja niiden on osoitettava omistusoikeutensa jokaiseen teokseen erikseen.[30]

Ehdotus lisää useita uusia ehtoja oikeuksiin, kuten voimassaolon loppumisen vuoden kuluttua ja rajoituksen joko teoksen "ei-oleellisen" osan kopioimiseen tai sen kopioimisen akateemiseen tai tieteelliseen tutkimukseen.[22] Tämä on johdettu lehtikustantajien liitännäisistä oikeuksista, jotka otettiin käyttöön Saksassa vuonna 2013.[30] Siinä erotetaan sellainen lehtien julkaiseminen "jonka tarkoituksena on informoida laajaa yleisöä ja joita päivitetään määräajoin tai säännöllisesti", akateemisesta julkaisemisesta ja tieteellisestä kustantamisesta (Selonteko 33).[20]

Neuvosto kuvaa selvitysmuistiossaan olemassaolevia lehtijulkaisujen verkon käyttöoikeuksia "monimutkaisiksi ja tehottomiksi" ja kiinnittää erityistä huomiota uutisartikkeleihin, joita "uutisaggregaatit tai median tarkkailupalvelut" käyttävät kaupallisiin tarkoituksiin sekä ongelmiin, joita lehtikustantajat kohtaavat lisensoimalla teoksensa tällaisiin palveluihin.[20] Euroopan komission teettämän tutkimuksen mukaan, jossa analysoitiin vastaavien lakien toimeenpanoa Saksassa ja Espanjassa (viimeksimainitussa laki johti selvästi siihen, että Google News lopetti palvelun tuolla alueella), huomattiin että sanomalehdet itse asiassa hyötyivät lisääntyneestä julkisuudesta (ja saivat vuorostaan lisää voittoa liikenteestä), sekä uutisaggregaattien julkaisualustat kiinnittivät huomion niiden verkossa julkaistuihin artikkeleihin. Tutkimuksessa huomioitiin, että "Saksan ja Espanjan tapaukset osoittavat, että laki voi luoda oikeuden", mutta "markkinavoimat pitävät tämän oikeuden arvoa nollasummana".[31][30][32][33]

EU:n lakiasiain valiokunnan äänestämä versio sisälsi selkeitä poikkeuksia hyperlinkittämiseen ja "yksityiskäyttäjien lehtijulkaisujen lailliseen yksityiseen ja ei-kaupalliseen käyttöön".[34]

Artika 17 poistaa rajoituksen "turvasatamasta" tekijänoikeusloukkauksille, joita palveluntarjoajat ovat myöntäneet verkkopalveluita muokkaaville käyttäjille Direktiivissä elektronisesta kaupankäynnistä 2000, mutta siinä myönnetään myös rajoitus velvoitteeseen niille, jotka ottavat käyttöön "tehokkaita ja oikeasuhteisia toimenpiteitä" "ehkäistääkseen tiettyjen teosten saatavuuden, jotka oikeudenhaltijat tunnistavat", toimivat "nopeasti" niiden poistamiseksi ja osoittavat niiden toimivan parhaalla tavalla ehkäistäkseen saatavuutensa vastaisuudessa.[20]

Palveluita, jotka taltioivat sisältöä verkossa julkaistuihin ei-kaupallisiin tietosanakirjoihin, ei-kaupallisten alustojen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehittämiseksi ja ei-kaupallisten koulutuksellisten ja tieteellisten tiedon varastointia, kuten myös niitä verkkotallennustilojen palveluita, jotka sallivat käyttäjien ja/tai yritysten lataamaan tiedostoja omaan käyttöönsä, internetin palveluntarjoajia ja verkossa toimivia vähittäismyyntimarkkinoita, ei pidetä artiklassa 17 (osa 2(5)) tarkoitettuina verkossa toimivina sisällön jakamisen palveluina.[35][20] Artikla myös ohjaa jäsenvaltioita harkitsemaan tarjoajan kokoa, sen lataaman sisällön määrää, ja toimenpiteiden tehokkuutta "teknologisen kehityksen valossa".[20]

Artikla velvottaisi myös hakukoneet hankkimaan lisenssit kuvahaussa näkyville valokuville. [36]

Artikla 17 on saanut kritiikkiä siitä, että se saattaisi mahdollisesti luoda verkossa ilmaisemisen "tukahduttavan vaikutuksen".[37] Vaikka artikla vaatii vain "parhaita yrityksiä" palveluntarjoajilta, sekä kriitikot että puoltajat ovat olleet samaa mieltä siitä, että pystyäkseen saavuttamaan vaatimuksen tulevan saatavuuden ehkäisemisestä, suurempien yritysten pitäisi ottaa käyttöön sellaisia sisällön vertaamisen tekniikoita, kuten YouTuben sisällöntunnistusjärjestelmä (Content ID system).[38][39] Kriitikot painottavat, että sellaisissa järjestelmissä esiintyy tunnistusvirheitä (False positives and false negatives) ja sitä, että ne eivät pysty vastaamaan tekijänoikeuden rajoitteista, kuten kohtuullisuudesta (fair dealing) (ja joka johtaisi heidän väitteidensä mukaan internetin meemien kieltoon).[3] Tukijat taas huomauttavat, että YouTube on käyttänyt sisällöntunnistamista jo kymmenen vuotta, ja se on pysynyt hostaamaan menestyksellä kaikenlaisia sisältöjä.[38]

Kriitikoiden muiden vastaväitteiden mukaan kaikkia sisällöntuottajia tullaan pakottamaan käyttämään kalliita sisällönsuodattimia, joiden kehittämiseen vain suurimmilla yhdysvaltalaisilla teknologia-alan yrityksillä on ollut resursseja,[35] ja että tehtävän julkistamisella on vaikutuksia yksityisyyden loukkaamisen.[40]

Artikla 15 pyrkii sallimaan sen, että tekijät lisäisivät palkkioidensa suuruutta niissä tapauksissa, joissa se on suhteettoman pieni. Ehdotetut artiklat 14-16, jotka ovat heikompia kuin useissa jäsenmaissa nyt olevat, kehittäisivät tekijöiden ja esittäjien neuvottelumahdollsiuuksia.[30]

Tekijäjärjestöt ehdottivat "oikeuksien kääntömekanismia", joka sallisi peruuttamissopimuksen sellaiseen tekijänoikeuteen, joka on osoittautunut epäedulliseksi.[41][42]

Ehdotuksen muissa luvuissa yritetään selvittää joitakin yleisten kirjastojen toimintoja ja orpoteosten laillista asemaa.[43]

Joidenkin Euroopan parlamentin valiokuntien esittämät lisäykset koskevat tekijänoikeudettomia aineistoja (public domain) ja maisemanvapautta (freedom of panorama).[44]

Direktiiviä tukevat julkaisijat[45] suurimmat levy-yhtiöt, kirjailijoiden yhdistys,[46] journalistit, bändit, kirjailijat, luovan työn tekijät ja taiteilijat. Euroopan kirjailijoiden ja säveltäjien yhdistysten ryhmän (European Grouping of Societies of Authors and Composers) organisoima kampanja keräsi yli 32 000 allekirjoitusta luovan työn tekijöiltä, joihin kuuluivat David Guetta, Ennio Morricone, Jean-Michel Jarre, ja yhtye Air.[47] Muita tukijoita ovat olleet muusikot Paul McCartney ja James Blunt[48], kirjailija Philip Pullman (kirjailijoiden yhdistyksen Society of Authors johtaja),[46] itsenäisten musiikkiyritysten liitto (Independent Music Companies Association)[49] ja saksalainen kustantaja Axel Springer.[50]

Euroopan parlamentissa tukea johtaa Axel Voss MEP, direktiivin raportoija, ja EPP:n (European People's Party group) ryhmän jäsen.[51] Voss hylkää kriitikoiden argumentit direktiiviä vastaan, ja kuvaa erityisesti puheita sensuurista "epäoikeudenmukaisina, liitoiteltuina, sekä objektiivisesti väärinä ja epärehellisinä". Hän huomauttaa, että sisällön suodattamisteknologia on ollut YouTuben käytössä jo kymmenen vuotta, eikä se ole koskaan sytyttänyt "sensuurin vastaisia kampanjoita"[38], ja syyttää "isoja internetin julkaisualustoja" "valeuutiskampanjan" järjestämisestä.[52]

Vastaavasti kustantajien ammattijärjestöt väittävät, että on käyty "pahantahtoista" ja "harhaanjohtavaa", myös "disinformaatiokampanjaa". He nimeävät erityisesti järjestäjiksi Wikipedian ja Googlen[45][49][53][54] väittäen, että Wikipedia ja muut julkaisualustat ovat osallistuneet "ei-hyväksyttäviin harhaanjohtamiskampanjoihin ... vaikuttaakseen MEP:eihin" ja huomauttavat, että Google, joka käytti 5,5 miljoonaa euroa lobbaukseen Euroopassa vuonna 2016[55] on eräs Electronic Frontier Foundationin tukijoista, joka on toinen johtava vastustaja[56], ja jonka nähtiin pyytävän yhteistyökumppaneitaan lobbaamaan uudustusta vastaan.[57] Kustantajat argumentoivat, että myös lisensioituihin sisällöntuottajiin, kuten Spotifyhin ja Netflixiin vaikuttaa negatiivisesti myös nykyinen tekijänoikeuksien hallinnointi, jonka he sanovat hyötyvänsä käyttäjävetoisista jalustoista, kuten YouTubesta (jonka omistaa Google) ja Facebookista.[58] He viittaavat raportteihin, joiden mukaan spambotit tukahduttavat MEPejä niin monilla tekijänoikeuden vastaisilla sähköpostikirjeillä, että he eivät enää pysty tekemään töitä.[49][54]

Ne sanomalehdet, jotka tukevat avoimesti direktiiviä kiinnittävät huomion artikla 11:n väittäen, että uudistus on taistelu eurooppalaisen mediapluralismin ja monopolististen ulkomaisten internet-jättiläisten välillä.[59][60] Valtalehdistön väitteissä on yhteistä se, että internetin julkaisualustat lobbaavat lakiehdotusta vastaan, jotta ne voivat tukea taloudellisia intressejään.[61][62][63][64][65]

Italialaisessa sanomalehdessä Corriere della Serassa 3. heinäkuuta 2018 julkaistussa artikkelissa väitettiin, että direktiivi ei vaikuta voittoa tavoittelemattomiin verkossa julkaistaviin tietosanakirjoihin (kuten Wikipediaan) tai muihin ei-kaupallisiin verkkosivuihin.[66]

Italiankielisen Wikipedian estobanneri. Muissa estetyissä Wikipedioissa oli vastaavia viestejä.

Englanninielisessä Wikipediassa ollut banneri saksalaisesta IP-osoitteesta katsottuna.

Direktiivin artiklat 11 ja 13 ovat kohdanneet laajaa vastustusta.[67][68] Niitä vastustavat yli 200 akateemisen työn tekijää yli 25 tutkimuskeskuksesta, kirjailijat, journalistit[69] kustantajat[70][71] uutistoimistot[72] lainoppineet[73][74][75] internet asiantuntijat[76], kulttuuri-instituutiot[77], käyttäjät, kansalaisoikeusjärjestöt[78][79], YK:n ihmisoikeuksien komissaarin toimisto[80] lainsäätäjät[81] ja EUn tutkijat.[30]

Kampanjoijat kritisoivat artikla 11:ta vastaan "linkkiverona", joka vaatisi verkkojulkaisijoita "hankkimaan lisenssin ennen kuin ne linkittäisivät uutisjuttuihin"[82] ja artikla 13:ta internetin "meemikieltona" sillä perusteella, että käytettävä sisältöjä erotteleva teknologia ei pysty täyttämään vaatimuksia tunnistaa esimerkiksi parodiaa.[39] Direktiiviä vastustaa myös Google, YouTuben omistaja, joka rohkaisi yhteistyökumppaneitaan lobbaamaan sitä vastaan.[57]

Muut kampanjaa käyvät tahot, kuten Copyright for Creativity -liittouma väittävät, että tekijänoikeuden kesto on liian pitkä, ehdotukset ovat ajasta jäljessä, eivätkä ne tuo harmonisointia, eikä sääntöjen toteuttaminen toimi.[83]

Akateeminen kritiikki on painottanut huolta artikla 11:n vaikutuksesta verkkojulkaisujen lukijuuteen ja artikla 13:n pakotteisiin palveluntarjoajille, joka hyödyttäisi alan "isoja pelureita".[69] Säädöstä avoimesti vastustavia yksilöitä ovat olleet koomikko Stephen Fry, kirjailija Neil Gaiman[84], Tim Berners-Lee, WWW:n keksijä, Vint Cerf, Internetin protokollan kehittäjä ja Jimmy Wales, Wikipedian perustaja. He tuovat esiin huolia koskien lataussuodattimien kalleutta ja tehokkuutta ja niiden negatiiviseen vaikutukseen verkon sananvapaudelle.[85] Human Rights Watch ja Toimittajat ilman rajoja kiinnittivät myös huolta vaikutuksiin sananvapaudelle.[86] Tutkijoiden julkaisukoalitio (Scholarly Publishing and Academic Resources Coalition) SPARC Europe pyysi artikla 11:n poistamista väittäen, että sen mukana "viimeisen kahden vuosikymmenen uutiset tulisivat vähemmän saavutettavaksi tutkijoille ja yleisölle, johtaen vinoumaan laajan yleisön tiedossa ja muistissa menneistä tapahtumista", ja jos se ulotetaan akateemiseen julkaisemiseen, se "pyytäisi lukijoilta maksamaan kustantajille pääsystä teoksiin, joista tekijät, instituutiot tai lehdistön tukijat ovat jo maksanet kustantajille päästäkseen ilmaiseksi kaikkien avoimen saavutettavuuden piiriin.[87][69]

Change.org:in vetoomus sai kokosi 850 000 allekirjoitusta 5. heinäkuuta 2018 mennessä.[3][33] Muutama päivä ennen parlamentin äänestystä Wikipedia aloitti kampanjan direktiiviä vastaan.[45]

Suurimmat sanomalehdet ovat julkaisseet laajasti kriittisiä selostuksia ehdotuksesta Itävallassa[88] Ranskassa,[89], Saksassa[90][91], Irlannissa[92], Italiassa[93][94], Puolassa[95], Espanjassa[96] ja Slovakiassa.[97]

145 organisaatiota ihmisoikeuksien ja digitaalisten oikeuksien ja median vapauden sekä kustannusaloilta, kirjastoista, koulutusjärjestöistä, ohjelmistokehittäjistä ja internetin palveluntarjoajista allekirjoittivat kirjeen huhtikuun 26. 2018, jossa vastustettiin ehdotettua lainsäädäntöä.[98] Vastustajien joukossa oli Electronic Frontier Foundation, Creative Commons, European Digital Rights[98], the Max Planck Society[3], useita Wikimedian jaostoja[98] ja Wikimedia Foundation (Wikipedian emojärjestö).[99] Italiankielinen Wikipedia, jota myöhemmin seurasi muut, kuten espanjan-[100], viron-, latvian-, puolan-, ranskan- ja portugalinkieliset[101] Wikipediat, jotka sulkivat sivunsa lukijoiltaan heinäkuun 3. ja 5. välisenä aikana. Englanninkieliseen Wikipediaan lisättiin sivuille banneri, jossa pyydettiin lukijoita Euroopassa ottamaan yhteyttä edustajiinsa Euroopan parlamentissa.[102]

Lukuisia tukijoita avoimesta tieteestä, kuten Vanessa Proudman, tutkijoiden julkaisujärjestön (Scholarly Publishing and Academic Resources Coalition) Euroopan johtaja, Eurodoc-organisaatio, joka vastustaa lainsäädäntöä, jos näkevät sen aiheuttavan negatiivisia vaikutuksia tieteelliseen viestintään.[103][104] Näiden negatiivisten vaikutusten uskotaan ulottuvan ResearchGateen, tutkimusartikkeleiden varastoon.[103]

Euroopan parlamentin jäsenet jotka vastustavat muutoksia ovat muun muassa Julia Reda, Heidi Hautala, ja brittipoliitikko Daniel Dalton.[105][50][106] Julia Reda kuvaa direktiivin takana olevia suurina mediayhtiöinä, jotka yrittävät pakottaa "julkaisualustat ja hakukoneet käyttämään niiden tiivistelmiä (snippets) ja maksamaan niistä".[107] Lainsäädäntöä vastustaa puolueista muun muassa Euroopan vihreä puolue.[106]