Diplomacy

Diplomacy (suom. diplomatia) on yhdysvaltalaisen Allan B. Calhamerin kehittämä ja Avalon Hillin julkaisema diplomatia- ja strategiapeli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1959. Se on yksi tunnetuimmista strategisista lautapeleistä. Muun muassa John F. Kennedy ja Henry Kissinger ovat nimenneet Diplomacyn suosikkipelikseen.

Pelimekanismi mahdollistaa monenlaiset kartta- ja sääntövariaatiot, jonka vuoksi Diplomacystä on olemassa satoja variantteja.[1] Perusversion (Standard) lisäksi virallisesti julkaistuja variantteja on kuusi: Machiavelli, Kamakura, Colonial Diplomacy, Hundred, Ard-Rí ja Classical.

Perusversio sijoittuu Eurooppaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, alkaen vuodesta 1901. Peliin mahtuu seitsemän pelaajaa, joista kukin ohjaa yhtä Euroopan suurvalloista, Isoa-Britanniaa, Ranskaa, Saksaa, Venäjää, Itävalta-Unkaria, Italiaa tai Osmanien valtakuntaa. Peliä pelataan siirtelemällä armeijoita ja laivastoja sekä solmimalla erilaisia sopimuksia vastapelaajien kanssa. Diplomacy päättyy pelin alkuperäisten sääntöjen mukaan silloin, kun kaikki pelissä jäljellä olevat pelaajat sopivat yksimielisesti tasapelin tai kun joku pelaajista kontrolloi valtaosaa kartan keskuksista. On olemassa myös monia muita pistelaskusysteemejä, jotka mahdollistavat myös muut kuin soolovoitto- tai joukkotasapelilopputulokset.

Peli alkaa tilanteesta, jossa pelaajilla on kolme yksikköä käytettävissään, mutta poikkeuksen tekee Venäjä, joka aloittaa neljällä yksiköllä. Pelilaudalla on 34 keskusta, joita kontrolloimalla voi ylläpitää yksiköitään keskuksien määrän verran. Osa keskuksista sijaitsee pelin aluksi puolueettomilla alueilla ja ensimmäiset konfliktit pelaajien välillä nähdäänkin usein näitä keskuksia valloittaessa ja niiden kohtalosta sopiessa. Peli etenee niin, että jokaisena vuonna pelaajat saavat siirtää kahdesti, eli kevään siirrot ja syksyn siirrot. Syksyn siirtojen jälkeen joko rakennetaan uusia tai poistetaan vanhoja armeijoita niin, että lukumäärä on sama kuin kontrolloitujen keskusten lukumäärä. Vain syksyllä keskukset voivat vaihtaa omistajaa.

Perinteinen tapa pelata Diplomacyä on pitää aina jonkin mittainen neuvottelutauko kaikkien siirtojen välillä, jolloin pelaajat voivat keskenään pohtia erilaisia siirtoja ja juonitella toisten valtioiden pään menoksi. Kaikkien tulee kuitenkin palauttaa siirtonsa esimerkiksi paperilapulla niin, että muut pelaajat eivät näe niitä ennen kuin siirrot käydään yhtäaikaisesti läpi. Diplomacyä pelataan usein myös sähköpostipelinä tai niin, että siirtojen välillä on pohtimis- ja juonimisaikaa jopa vuorokausia. Myös kirjepelit ovat mahdollisia.

Yksiköille voidaan antaa erilaisia komentoja: yritys pitää asemat, toisen yksikön tukeminen, siirto tai armeijan kuljetus (vain laivastolle). Jos tuettu yksikkö hyökkää tukemattoman yksikön kimppuun, joutuu viimeksi mainittu perääntymään. Muutoin törmätessään yksiköt palaavat sinne mistä lähtivätkin. Koska sodankäynti ei Diplomacyssä tapahdu onnella vaan taktiikalla ja ylivoimalla, muodostuvat liitot ja sopimukset olennaiseksi osaa peliä. Mielenkiintoiseksi pelin tekee se, että liittoja ei ole kuitenkaan pakko pitää ja pelissä nähdäänkin usein mielenkiintoisia ”puukotuksia” liittolaisten välillä. Pärjätäkseen on voitava luottaa toiseen pelaajaan, mutta sokea luottamus kostautuu usein puukon muodossa.

Perääntymiset käydään läpi heti siirtojen jälkeen – armeija voi perääntyä haluamaansa tyhjään ruutuun tai muutoin se tuhoutuu. Perääntymiset käydään läpi siirtojen tavoin yhtäaikaisesti. Myös uusien yksikköjen rakentelu tehdään samaan aikaan niin että pelaajien pitää vain arvailla mitä muut suunnittelevat.