Dinkat

Dinkat ovat Valkoisen-Niilin seudulla Etelä-Sudanissa asuva niloottinen kansa. Pääosin dinkat ovat paimentolaisia. Dinkoja on yli miljoona, mikä tekee heistä Etelä-Sudanin suurimman kansan. Dinkat ovat tosin jakautuneet yli 20 alaryhmään.

Dinkat
Alek Wek • John Garang • Salva Kiir Mayardit
Merkittävät asuinalueet
 Etelä-Sudan
Kielet Dinka
Uskonnot perinteinen usko, kristinusko, islam
Sukulaiskansat muut nilootit

Historia

Niloottiset kansat saapuivat 1000-luvun alussa Bahr al Ghazaljoesta lounaaseen sijaitseville alueille. 1500-luvulla he levittäytyivät dinkojen nykyisille asuinalueille. Tällöin alkoi myös eri dinkaryhmien eriytyminen. 1820-luvulla Etelä-Sudanin väestö pieneni tuntuvasti orjakaupan ja kulkutautien takia. Orjakauppiaat saapuivat dinkojen alueelle 1840- ja 1850-luvuilla. Vuodesta 1882 Sudania hallitsivat Iso-Britannia ja tämän alusmaa Egypti. Ensimmäinen Sudanin sisällissota alkoi vuonna 1955. Sen syyt juontuivat arabien hallitsevasta asemasta Sudanin yhteiskunnassa. Ensimmäinen sisällissota loppui vuonna 1972, kun Etelä-Sudanille annettiin autonomia.[1] Vuonna 1983 Sudanin hallitus yritti vähentää dinkojen vaikutusvaltaa Etelä-Sudanissa jakamalla alueen kolmeen hallintoalueeseen. Tämä ja šarialain käyttöönotto samana vuonna johtivat uuteen sisällissotaan. Etelä-Sudanin sissiliikkeet toimivat paljolti dinkojen tuella. Etelän sissiliikkeet syyttivät vuonna 1988 Sudanin hallitusta dinkojen kansanmurhan yrityksestä.[2] Myöhemmin Etelä-Sudanista tuli autonominen osa Sudania ja kansanäänestyksen myötä myös itsenäinen valtio 9.7.2011.[3]

Kulttuuri

Elinkeinot

Suurin osa dinkoista elää osittaisessa paimentolaisuudessa. Paimentolaisuuden lisäksi he kasvattavat viljaa. Dinkojen asuma-alue on pääasiassa savannia. Vuodenajat jakautuvat kuiva- ja sadekauteen. Sadekaudella dinkat elävät väliaikaisissa majoissa, jotka rakennetaan korkeille paikoille tulvien takia. Tulvien loputtua dinkat paimentavat karjaansa tulva-alueilla. Kuivakaudella sadekauden aikaiset asumukset jäävät miltei tyhjiksi, mutta niihin jäävät vanhukset ja pieniä lapsia hoitavat naiset.[4] Kuivakauden lopuissa harjoitetaan myös kalastusta. Sadekauden asumuksiin ryhdytään siirtymään ensimmäisten sateiden tullessa. Kuivan kauden lopussa dinkat istuttavat durraa, hirssiä ja tupakkaa, jotka korjataan ennen sadekauden tulvien jälkeen. Karjasta saadaan muun muassa lihaa ja maitoa, mutta myös esimerkiksi virtsaa, jota käytetään muun muassa hiusten värjäykseen ja nahan parkitsemiseen.[5] Karjan ulostetta käytetään polttoaineena. Ulosteen polttamisesta syntyvää savua ja tuhkaa käytetään hyönteisten karkottamiseen.[6]

Yhteiskunta

Yhdessä dinkaryhmässä voi olla jopa 30 000 jäsentä. Jokaisella ryhmällä on monia alaryhmiä, jotka koostuvat eri suvuista. Klaani käsittää verisukulaisia ja se saattaa sisältää satoja jäseniä. Jokainen klaani yhdistetään johonkin eläimeen tai kasviin. Klaanin jäsenet välttävät vahingoittamasta heihin yhdistettyä kasvia tai eläintä.[6] Jokaisella dinkaryhmällä on banyksi kutsuttu joukko, jonka tehtävänä on hallita ja suojella ryhmän alueita. Banyn johtaja tunnetaan nimellä beng. Monet bengit osallistuvat Etelä-Sudanin politiikkaan ja he ovat usein suosittuja ehdokkaita vaaleissa.[7]

Uskonto

Osa dinkoista on kääntynyt kristinuskoon tai islamiin, mutta heidän perinteinen uskontonsa on yhä elinvoimainen. Uskontoon kuuluvat useat yeeth-nimellä tunnetut henget tai voimat. Nhialac saattaa tarkoittaa eri yhteyksissä isää tai luojaa eli jumalan kaltaista olemusta. Se voi kuitenkin tarkoittaa myös esimerkiksi taivasta. Toinen tärkeä henki on Feng, joka yhdistetään muun muassa ukkoseen ja sateeseen. Garang oli ensimmäinen mies ja hänet yhdistetään aurinkoon. Abuk oli ensimmäinen nainen ja hänet puolestaan yhdistetään jokiin.[7]

Lähteet
  • Giles, Bridget: Peoples of North Africa. The Diagram Group, 1997. ISBN 0-8160-3483-4. (englanniksi)

Viitteet
  1. Giles 1997, s. 68
  2. Giles 1997, s. 69
  3. Sudan's Referendum Commission says southern Sudan referendum on Jan. 9 People's Daily Online. Viitattu 22.11.2010. (englanniksi)
  4. Giles 1997, s. 70
  5. Giles 1997, s. 71
  6. Giles 1997, s. 72
  7. Giles 1997, s. 73

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.