Dingyuan

Kiinan Euroopan ministeri Liu sai kutsun vuonna 1877 Saksan keisarikunnan laivaston taistelulaivan SMS Sachsenin vesillelaskuseremoniaan Stettiniin. Hänen 21. heinäkuuta lähettämänsä Kiinan delegaatio vieraili Itämeren telakalla ja Li Hung Chang vastaanotti täydellisen raportin saksalaisista aluksista. Hän havaitsi, että saksalaiset eivät olleet jääneet jälkeen brittiläisestä suunnittelusta ja siten hän lähetti opiskelijoita saksalaisille telakoille koulutettaviksi. Vuotta myöhemmin Li Fong Pao korvasi Liun tullen Kiinan Saksan, Italian, Alankomaiden ja Itävalta-Unkarin lähettilääksi. Li Hung piti tiiviit yhteydet lähettilääseen ja Li Fongista tulikin kaupallinen attasea, joka ehdotti alusten hankkimista Saksasta.[1]

Kiinan taloustilanne mahdollisti vuonna 1880 suunnitelman toteuttamisen. Li Hung halusi laivaston, johon kuuluisi neljä nopeaa panssarilaivaa ja kymmenen torpedovenettä. Stettiner Maschinenbau AG Vulcanin ja Kiinan edustaja Li Fong Pao allekirjoittivat 4.-8. tammikuuta 1881 Berliinissä tilauksen kahdesta parannellusta Sachsen-luokan taistelulaivasta (saks. Panzercorvetten), joista ensimmäinen luovutettaisiin puolessatoista vuodessa. Tilaukseen kuului lisäksi kymmenen torpedovenettä sekä muutama apulaiva. Epävirallinen tilaus oli kuitenkin jätetty jo muutamaa viikkoa aiemmin, koska panssari- ja terästilaukset Saarin alueen Dillinger Worksille oli tehty jo 9. joulukuuta 1880.[1]

Kiinalaiset halusivat tilata lisää taistelulaivoja. Prinssi Tseng Chi Chai tilasi Kruppilta Essenistä viisi suurta panssaroitua alusta (saks. panzerschiffe) ja kolme pienempää panssaroitua alusta (saks. panzercorvetten). Rahoitusvaikeuksien vuoksi suurten alusten toimitukset eivät kuitenkaan toteutuneet ja pienistäkin vain kaksi ja kolmas korvattiin panssarikansiristeilijällä (saks. panzerdeckcorvette). Vuonna 1884 tilattiin Vulcanilta vielä kolme torpedovenettä.[1]

Dingyuanin työt alkoivat helmikuun puolivälissä vuonna 1881 ja aluksen köli laskettiin 31. maaliskuuta telakkanumerolla 100 ja käyttäen tilapäisnimitystä Ti I Tieh Chien (numero 1 panssarilaiva). Alus laskettiin vesille vielä saman vuoden lopulla puoliltapäivin 28. joulukuuta nimellä Dingyuan. Tilaisuuteen osallistuivat muun muassa Li Fong Pao ja Saksan laivaston esikuntapäällikkö kenraali kreivi Leo von Caprivi. Alus aloitti 2. toukokuuta 1883 Swinemünden edustalla koeajot päällikkönään saksalainen von Nostitz.[2]

Koeajot menivät suunnitellusti ja toukokuun puolivälissä alus aloitti Saksan lipun alla matkan Kiinaan saksalaisella miehistöllä, johon kuului kahdeksan upseeria ja 240 miestä. Aluksella oli lisäksi tuleva kiinalainen päällikkö sekä kahdeksan kiinalaista konemiestä. Matkalla alus suoritti asekokeita. Alus määrättiin palaamaan Saksaan 27. heinäkuuta ja se palasi Stettiniin elokuun puolivälissä. Syynä paluuseen oli Kiinan ja Ranskan välinen kiista, joka puhkesi sodaksi 23. elokuuta Ranskan aloitettua hyökkäyksen Foochowiin. Sota päättyi rauhaan 9. kesäkuuta 1885.[2]

Dingyuan, Zhenyuan ja Chiyuan aloittivat 3. heinäkuuta saksalaisilla miehistöillä matkan Kielistä Kiinaan. Dingyuanin päällikkönä oli A. F. Votz. Osasto saapui 10. elokuuta Adeniin, 29. elokuuta Colomboon ja lokakuun lopulla Takuun, jossa ne nostivat Saksan kauppalipun tilalle Kiinan lipun ja liitettiin samalla Beiyangin laivastoon. Kiinalainen miehistö korvasi saksalaisen, joka palasi 8. marraskuuta Hampuriin William Melbourne and Company Linen höyrylaiva SS Huntingdonilla.[2]

Dingyuan oli taistelulaiva. Sitä pidettiin yhtenä aikansa kehittyneimmistä laivoista. Sen arvioitiin olevan vähintään yhtä hyvä ellei parempikin kuin mikä tahansa Britannian tai Saksan sota-aluksista vastaavana ajankohtana. Alusta suojasi 30 senttimetrin paksuinen panssarointi ja asiantuntijat arvioivat sen pystyneen selviämään mistä tahansa tuon ajan tuliaseesta. Sen toimintamatka oli kymmenen solmun nopeudella noin 4500 meripeninkulmaa.

Aluksen pääaseistuksean oli neljä 305 millimetrin Kruppin valmistamaa kanuunaa, jotka oli sijoitettu kahdelle kasemattiin, yksi laivan kummallekin puolelle. Kanuunoiden kantama oli 7,8 kilometriä ja ammusten lähtönopeus oli 5000 metriä sekunnissa. Apuaseina oli kaksi 150 millimetrin Kruppin kanuunaa, jotka oli sijoitettu laivan keulaan ja perään. Näiden kantama oli 11 000 metriä. Aseistukseen kuului vielä kahdeksan 37 millimetrin tykkiä sekä kolme vesirajan yläpuolista torpedoa.

Alukseen kuului kaksi torpedovenettä, joiden avulla pystyttiin laajentamaan aluksen toimintasädettä. Alukseen asennettiin myös suolanpoistovälineistö, jonka avulla pystyttiin tuottamaan juomavettä vuorokaudessa 300 henkilön tarpeisiin.

Qing dynastia solmi vuonna 1881 Britannian ja Saksan hallitusten kanssa käytyjen neuvottelujen päätteeksi sopimuksen sotalaivan rakentamisesta saksalaisella Stettiner Maschinenbau AG Vulcan telakalla. Aluksen hinnaksi sovittiin 1,7 miljoonaa taelia (6,2 miljoonaa Saksalaista kultarahaa). Alus laskettiin vesille 28. joulukuuta 1881 ja sen merikelpoisuustestit aloitettiin 2. toukokuuta 1883.

Ranskalaiset, jotka olivat sodassa Kiinan kanssa pysäyttivät aluksen, kun sitä vuonna 1884 oltiin kuljettamassa Saksasta Kiinaan. Lopulta vuonna 1886 alus lopulta saapui perille.

1890-luvun puolivälissä ehtyvä Qing dynastia menetti Japanin laivaston vahvistumisen myötä kiinnostuksensa pysytellä merisodankäynnin kehityksen kärjessä. Dingyuan toimi amiraali Ding Ruchangin lippulaivana Jalujoen taistelussa 17. syyskuuta 1894. 5. helmikuuta 1895 alus sai osuman japanilaisesta torpedosta, joka vaurioitti sitä pahoin. Lopulta kapteeni Liu Buchan määräsi laivan upotettavaksi.

Japanilainen siviili entinen Kagawan prefektuurin kuvernööri nostatti aluksen 1897. Alukselle valmistettiin muistotila Fukuokaan Kyushulle käyttäen osia aluksesta. Rakennus on edelleen olemassa Dazai Fu Tenmagun temppelin ylläpitämänä.[3]

Kunnioittaakseen aluksen historiaa Weihain satamaviranomaiset päättivät rakentaa aluksesta kopion. Projektin budjetiksi muodostui 50 miljoonaa yania (6 miljoonaa USAn dollaria) ja aluksen uudelleenrakentaminen aloitettiin 20. joulukuuta 2003. Nykyään kopio toimii museona.

• Mach, Andrzej: The Chinese Battleships. Warship, 1984, VIII. vsk, nro 1, s. 9-18. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-354-0. (englanniksi)