Digitaalikamera

Pääartikkeli: Digitaalinen valokuva

Digitaalisia valokuvia otetaan digitaalikameralla, digitaalisella järjestelmäkameralla tai digitaaliperällä. Digitaalisella tallentamisella tarkoitetaan valokuvan, dian, värinegatiivin, mustavalkofilmin ja painetun kuvan tallentamista taso-, dia- tai rumpuskannerilla kuvatiedostoksi. Siten digitaalisen kuvan voi tehdä myös filmikameran kuvasta. Tallennetun kuvatiedoston pienintä osaa – kuvaelementtiä – kutsutaan pikseliksi. Kuvatiedoston pikselien määrä lasketaan kertomalla leveyspikselien määrä korkeuspikselien määrällä. Muita kuvatiedoston – digitaalisen valokuvan – osatekijöitä ovat muun muassa väritila, tasot, kanavat, värisyvyys, sävyjakauma, valkotasapaino, kirkkaus, kontrasti, värikylläisyys, kuvasuhde, tarkkuus, tiedosto- ja tulostuskoko.

Digitaalikamera on tietokoneella toteutettavassa kuvatuotannossa syöttölaite. Kameraa säädetään sen mukaan, mitä kohteesta halutaan tallentaa. Tallennettua kuvatiedostoa muokataan, säädetään ja käsitellään kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvankäsittelytapa määräytyy aineisto- ja laatuvaatimusten pohjalta. Ne vaihtelevat kuvan arkistointi-, esittämis- ja jakelutavan mukaan.

Digitaalikamerat mittaavat ja tallentavat kuvattavasta kohteesta heijastuvien valonsäteiden kirkkaus- ja värieroja. Digitaalikamerassa on valoherkkä kenno, johon objektiivi kokoaa valonsäteet. Kenno koostuu pienistä piidiodisoluista eli pikseleistä. Digitaalikamera mittaa pikseliin osuvan valonsäteen kirkkauden synnyttämän sähköisen varauksen ja tallentaa varauksen binäärisinä arvoina muistikortille. Kamera laskee kullekin pikselille väriarvot pikselin päälle ryhmitellyistä RGB-värisuotimista. Kuvatiedosto tallentuu muistikortille pikselimatriisina, kuvaushetkellä valitun kuvasuhteen ja pikselimäärän mukaisesti.

On huomattava, että digitaalikameran pikselimääräksi ilmoitetaan kennon kaikkien kuvapisteiden lukumäärä, vaikka jokainen niistä rekisteröi vain yhden värin. Siten 4 miljoonan pikselin kamerassa on 2 milj. vihreää pikseliä ja 1 milj. punaista ja 1 milj. sinistä pikseliä. Lopullisessa kuvassa näiden neljän miljoonan pikselin värit lasketaan (interpoloidaan) naapuripisteistä mitatuista arvoista. On myös kuvakennoja, jotka havaitsevat jokaisen kuvapikselin kaikki kolme värikomponenttia.

Satunnaiselle lomakuvaajalle kelpaava kamera on helppokäyttöinen, käynnistyy nopeasti, kuva-alue on helppo rajata ja kuvan saa laukaisinta painamalla. Digitaalikameran käyttöliittymään kohdistuvat odotukset täyttyvät, kun käyttöohjeita ei tarvitse lukea ja kameran käyttö tuntuu heti tutulta.

Digitaalikameratestien mittaus- ja arviointiperusteet painottavat vaihtelevasti kuvanlaatua, kameran käsiteltävyyttä, toimintanopeutta, säädettävyyttä, automatiikkojen toimintaa, hintaa jne. Hyvä digitaalikamera menestyy testeissä valitun testimenetelmän puitteissa.

Pikselimäärällä ei ole varsinaisesti merkitystä kuvan laadun kannalta, vaan se kertoo vain kuvan koon. Kahden megapikselin kamera tuottaa hyvälaatuisia kymppikuvan (10 × 15 cm) kokoisia kuvia. Kuvia voidaan myös jonkin verran suurentaa ilman laadun nähtävää häviämistä. Kuvan laatu riippuu hyvin paljon muista tekijöistä. Esimerkiksi laadukkaampi 3 megapikselin kamera pystyy huomattavasti parempaan A4-tulosteeseen kuin halpa 8 megapikselin kamera. Digitaalisen ja mekaanisen zoomin ero on siinä, että digitaalinen zoomi valitsee kuvasta pienemmän alueen ja suurentaa sitä ohjelmallisesti, kun mekaaninen zoomi käyttää kuvan suurentamiseen optiikkaa kuvan laadun pysyessä samana.

Laatu voidaan todeta lopullisessa kuvassa silmämääräisesti ja varmistaa mittauksin. Laadunvalvonnan välineet ja tavoitearvot ovat tuotantoketjukohtaisia. Ne vaihtelevat kuvan valmistustavan ja käyttötarkoituksen mukaan.

Digitaalikamerassa on valoherkkä CMOS- tai CCD-kenno. Valoherkät kennot ovat suorituskyvyltään ja toimintatavaltaan erilaisia. Kenno koostuu pienistä valoherkistä kuvapisteistä, joita nimitetään pikseleiksi. Kuvapisteiden määrä ilmaistaan miljoonina pikseleinä eli megapikseleinä.[10]

Kennojen koot vaihtelevat muutaman neliömillimetrin kennoista (käsipuhelinten kamerat) kinofilmikokoisiin kennoihin (ammattikäyttöön tarkoitetut järjestelmäkamerat) ja vielä suurempiinkin. Kinofilmikokoista 36 × 24 mm kennoa käyttävät mm. Canon 1Ds MkII, Canon EOS 5D, Nikon D4, Nikon D800 ja Sony α 900. Useimmissa edullisissa järjestelmäkameroissa on tätä noin 40 prosenttia pienempi APS-C-kokoinen kenno (esim. Canonin, Nikonin ja Sonyn harrastelijakamerat) tai 75 prosenttia pienempi 4/3 kenno (esim. Micro Four Thirds kamerat.)

Suuren kennon etuja ovat suurempi pikselimäärä ja kyky kerätä enemmän valoa, mikä vähentää kohinan osuutta signaalissa ja parantaa valokuvien laatua. Tämä kuitenkin edellyttää kookkaampien ja kalliimpien objektiivien käyttöä. Pienemmän kennon etu on objektiivien pienempi koko.

Hyvälaatuinen objektiivi on välttämätön edellytys hyvälaatuisille valokuville. Järjestelmäkameroissa objektiivi on vaihdettavissa, ja eri tarkoituksiin on saatavissa hinnaltaan ja laadultaan erilaisia objektiiveja.

Objektiivin polttoväli kertoo sen, kuinka paljon kameran edessä olevasta näkymästä piirtyy kennolle. Koska kameroissa on eri kokoisia kennoja, on vakiintuneeksi tavaksi tullut usein laskea polttovälin vaikutusta kuvakulmaan suhteutettuna 35 mm:n filmiä vastaavaksi, jolloin voidaan tehdä vertailuja erikokoisten kennon sisältävien kameroiden kuvakulmien välillä. Digitaalisen kameran kennon halkaisijan suhdetta 35 mm filmin halkaisijaan (43,27 mm) kutsutaan polttovälikertoimeksi.

Mitä suurempi polttoväli objektiivilla on, sitä pienempi on sen kuva-ala, eli tällöin objektiivi saa kaukaiset kohteet näyttämään suuremmilta. Vastaavasti pienellä polttovälillä kuva-ala on suuri, jolloin kuvaan mahtuu paljon kohteita myös läheltä, mutta kaikki näyttää pienemmältä.

Muotokuvissa on tyypillisesti käytetty noin 85 mm polttoväliä. Maisemakuvissa halutaan kuvaan mahtuvan paljon jolloin pyritän käyttämään alle 30 mm vastaavaa polttoväliä. Lintuja kuvatessa taas halutaan käyttää mahdollisimman suuripolttovälistä objektiivia, koska linnut ovat verrattain pieniä kohteita, joita on usein vaikea kuvata läheltä.

Zoom-objektiivi on objektiivi, jonka polttoväliä voidaan muuttaa kuvan rajaamiseksi halutulla tavalla.

Tyypillisessä pienessä taskukamerassa on noin 5–20 mm polttovälin objektiivi, joka kuvakulmaltaan vastaa noin 28–112 mm polttoväliä kinofilmikamerassa (kennon halkaisija on noin 5,6 kertaa filmin halkaisijaa pienempi, eli kamerassa on tällöin nelinkertainen zoom ja sen rajauskerroin on 5,6)

Niin sanotuissa superzoom-kameroissa zoom voi olla jopa 40 kertainen, jolloin pisin polttoväli vastaa 1 000 mm polttoväliä kinofilmikameralla. Kooltaan nämä kamerat vastaavat järjestelmäkameraa, mutta kuvanlaatu on heikompi.[11] Taskukameroiden ja varsinaisten supersoom-kameroiden väliin on viime vuosina tulleet taskukokoiset superkamerat, joissa zoomkerroin on luokkaa 12–20 ja pisin polttoväli vastaa kuvakulmaltaan 300–500 mm polttoväliä kinofilmikameralla. Kooltaan nämä eivät välttämättä ole ollenkaan taskukameroita suurempia.

Objektiivin valotusaukko ilmaisee epäsuorasti, miten tehokkaasti objektiivi siirtää valoa kohteesta kuvakennolle. Periaatteena on se, että mitä suurempi valotusaukko objektiivissa on, sitä valovoimaisempi objektiivi on. Tästä seuraa se, että valovoimaista objektiivia voidaan käyttää myös tilanteissa, joissa valoa on vähän, kuten hämärässä tai erittäin vähän, kuten yöllä.

Aukon koko ilmaistaan aukon halkaisijan ja objektiivin polttovälin suhdelukuna, eli esimerkiksi f/2,8 tarkoittaa että kameran objektiivissa olevan aukon halkaisija on objektiivin polttoväli / 2,8. Mitä isompi aukko kamerassa on, sitä enemmän valoa pääsee kennolle, ja sitä hämärämmässä kameralla vielä saa kuvan tai sitä lyhyemmällä valotusajalla selvitään. Koska aukon pinta-ala on neliöllisesti verrannollinen aukon halkaisijaan, kennolle tulevan valon määrän kaksinkertaistamiseen riittää aukon halkaisija 1,4-kertainen suurentaminen. Tästä seuraa objektiiveissa usein esiintyvä sarja: f/1, 1,4; 2; 2,8; 4; 5,6; 8; 11; 16; 22; 32.

Termillä valovoima tarkoitetaan suurinta mahdollista aukkoa, johon objektiivi kykenee.

Kameran valo taittuu tarkasti kennolle vain etäisyydeltä, johon kamera on tarkennettu. Mitä suurempi aukko kamerassa on, sitä enemmän erilaisissa kulmissa valo voi tulla kameraan, ja sitä enemmän eri etäisyyksiltä mutta samasta suunnasta tuleva valo osuu kennolla eri paikkaan, aiheuttaen kuvaan syvyysepäterävyyttä. Mikäli halutaan kuvan olevan mahdollisimman tarkka eri etäisyyksille, joudutaan tästä syystä aukkoa pienentämään. Toisaalta suuren valovoiman omaavia objektiiveja käytetään tarkoituksella myös taustan pehmentämiseen: kohde saadaan erottumaan taustasta koska tausta sumenee, ja vain itse kohde, johon objektiivi on tarkennettu, on tarkka.

Tyypillinen taskukamera pystyy f/2,8 aukkosuhteeseen zoomin ollessa lyhyimmän polttovälin asennossa ja noin valovoimaan f/5,0 zoomin ollessa suurimman polttovälin asennossaan.

Järjestelmäkameroiden mukana tulevat halvat objektiivit ovat valovoimaltaan tyypillisesti luokkaa f/3,5 – f/5,6. Tyypillisesti zoom-objektiiveilla on huonompi valovoima kuin kiinteän polttovälin objektiiveilla.

Erityisestä hämäräkuvausominaisuuksien kannalta oleellinen seikka on kameran kennon koko. Kamerassa, jossa on suurempi kenno on myös vastaavalla kuvakulmalla pidempi polttoväli kuin pienikennoisessa kamerassa. Polttovälin ollessa suurempi myös aukon halkaisija on suurempi samalla valovoimalla ja siten kennolle pääsee enemmän valoa. Tämä vähentää kuvan kohinaa ja sallii kameran herkkyysasetuksen kasvattamisen selvästi suuremmaksi kuin pienikennoisella kameralla. Tyypillisesti järjestelmäkameroissa on selkeästi isommat kennot kuin kiinteäobjektiivisissa eli kompaktikameroissa. Viime aikoina on tosin tullut myös kiinteäobjektiivisia kameroita, joissa on suurikokoinen kenno, kuten Canon PowerShot G1 x.

Taskukamerassa voi valovoima olla polttovälillä 12 mm esimerkiksi f/4,0, jolloin aukon halkaisija on 3 mm (12 mm / 4,0). Vastaavalla kuvan rajauksella edullisessa järjestelmäkamerassa saattaa olla mukana tulevan zoom-objektiivin polttoväli 40 mm ja valovoima f/4, jolloin aukon halkaisija on 10 mm.

Edeltävän esimerkin tilanteessa valovoima on nimellisesti sama kummallakin kameralla. Järjestelmäkameran objektiivi kuitenkin kerää noin kymmenkertaisen määrän valoa, koska sen aukon pinta-ala on kymmenkertainen. Tämä valo jakautuu kymmenkertaiselle pinta-alalle kuvakennolla, joten valotiheys kennolla (ja valoherkkyys) on sama kummassakin kamerassa. Jos kameroiden kennoissa on sama pikselimäärä, tulee järjestelmäkameran kullekin pikselille kymmenkertaisesti valoa ja siten kuvanlaatu on parempi.

Aukon halkaisija millimetreinä kertoo myös syvyysterävyysalueesta enemmän kuin aukkoluku. Kompaktikameroiden fyysisesti pieni aukko antaa huomattavasti suuremman syvyysterävyysalueen samalla aukkoluvulla, jolloin vain hyvin lähellä olevia kohteita voi irrottaa taustastaan syvyysterävyyden avulla.

Käytännössä erityisesti kompaktikameroiden aukkojen vertailu on vaikeaa. Valmistajien materiaalissa usein mainitaan objektiivin polttoväliksi "38–114 mm vastaava". Tämä tarkoittaa sitä, että kuvan rajaus saadaan kyseisellä zoomilla samaksi kuin kinofilmikameroissa 38–114 mm zoomilla. Objektiivin polttovälialue voi kuitenkin todellisuudessa olla esimerkiksi 6,2–18,6 mm, ja näitä lukemia tulee käyttää aukkoja laskettaessa. Todelliset polttovälit on usein merkitty kameran objektiiviin.

Digitaalisissa järjestelmäkameroissa voidaan usein käyttää saman valmistajan filmikameroille tarkoitettuja objektiiveja. Tällöin on otettava huomioon digitaalikameran kennon fyysisen koon vaikutus kuvan rajaukseen, sillä se voi erota 35 mm filmiruudun koosta.

Huolimatta siitä, että objektiivi olisi tarkoitettu käytettäväksi vain digitaalijärjestelmän kanssa, objektiivien polttoväli ilmoitetaan objektiivin todellisen polttovälin mukaan. Esimerkiksi Canon EF -objektiivit käyvät digitaalikameroihin, joihin myydään Canon EF-S -objektiiveja, mutta pienikennoisille digitaalijärjestelmälle tarkoitetut EF-S -objektiivit eivät käy tavallisiin 35 mm:n järjestelmäperiin. EF-S-linssien kiinnittäminen filmiperällisiin kameranrunkoihin on estetty lisäämällä objektiiviin muovinen renkaanmuotoinen kohouma, mikä ottaisi kameran peiliin kiinni. Joissain valmistajan hyväksymättömissä objektiivien muunnelmissa Canon EOS 350D:n mukana tulevaa 17–35 mm f/3,5 -ohjektiivista on sahattu kohouma irti objektiivin sovittamiseksi filmiperäisiin EOS-kameraan. Menetelmä ei ole valmistajan hyväksymä eikä suosittelema ja sisältää riskejä.

Kennokoon erojen aiheuttama rajausvaikutus ilmaistaan polttovälikertoimella.

Käytettäessa kennoa, jonka koko vastaa 40 % 35 mm filmiruudun koosta polttovälikerroin on 1,6 (${\displaystyle =1/{\sqrt {0.4}}}$) Tällöin objektiivi tuottaa samanlaisen kuvan kuin filmikamera, jonka objektiivin polttoväli on 1,6-kertainen; esimerkiksi 50 mm objektiivi tuottaa digikuvan, joka on samanlainen kuin on 80 mm:n objektiivin kuva kinofilmillä. Jotta saataisiin käyttöön sama kuvakulma kuin 50 mm polttovälillä, tulee käyttää objektiivia jonka polttoväli on noin 31 mm (= 50 mm / 1,6).

Kooltaan 70 % 35 mm filmiruudusta olevalle kennolle polttovälikerroin on 1,2. Tällöin 50 mm objektiivi toimii kuten 60 mm objektiivi kinokamerassa.

Digikamera voi tallentaa kuvia pakkaamattomana tai pakattuna. Yleensä digitaalikameroiden kuvatiedostot ovat pakattuja JPEG-kuvia. JPEG-pakkaus pienentää kuvan tiedostokokoa, minkä ansioista pakattuja kuvia mahtuu muistikortille enemmän kuin pakkaamattomia. Toisaalta JPEG-pakkauksen yhteydessä väritarkkuus vähenee. Kuvasta tulee epäterävämpi ja vaaleilla alueilla näkyy artefakteja. Kuvan jälkikäsittely vaikeutuu. Tavalliselle kameranomistajalle näillä kuvatiedostossa näkyvillä muutoksilla ei yleensä ole merkitystä.

Useat harrastajaluokan ja lähes kaikki ammattilaiskäyttöön tarkoitetut kamerat mahdollistavat kuvan tallentamisen pakkaamattomana. Pakkaamaton kuvatiedosto on yleensä RAW- tai TIFF-tiedostomuodossa.

Kameran tuottama raakadata (valmistajakohtainen raw-tiedostomuoto) sisältää kaiken digitaalikameran kennon tuottaman informaation. Kamera joko muuntaa raakadatan kuvanottohetkellä johonkin yleisesti käytettyyn tiiviiseen tiedostomuotoon kuten JPEG, tai tallettaa sen (yleensä) sellaisenaan valmistajakohtaiseen tiivistämättömään raakatiedostomuotoon (nk. RAW-tiedosto). Raakatiedostomuoto on kuvan muunneltavuuden kannalta parempi, sillä se usein sisältää paljon kuvainformaatiota joka JPEG-tiedostossa ei ole käytettävissä. JPEG-tiedosto mm. rajoittuu vain 256:een värivoimakkuuteen, kun taas kennon alun perin tuottamassa datassa on jokaiselle kuvapisteelle kutakin pääväriä varten 12 tai 14 bittiä, eli jokainen kuvapiste voi olla mikä hyvänsä ${\displaystyle 12^{3}}$ tai ${\displaystyle 14^{3}}$ värisävystä. JPEG-tiedostossa mustana esiintyvät alivalottuneet kohdat saattavat raakadatasta vielä olla tehtävissä näkyviksi, ja vastaavasti JPEG-tiedostossa valkoisena esiintyvät kohdat voivat vastaavassa raakadatassa sisältää muitakin sävyjä kuin puhdasta valkoista. Siksi RAW-tiedostot ovat välttämättömiä, jos kuvaa halutaan parannella kuvan ottamisen jälkeen mm. säätämällä ovat kuvan valkotasapainoa eli värilämpötilaa, värisyvyyttä tai korjata väärin tehty valotus.

Valmistajakohtaisia RAW-tiedostoja eivät useimmat ohjelmat esim. verkkoselaimet osaa näyttää, vaan ne on valmistajakohtaisilla tai yleiskäyttöisillä kuvankäsittelyohjelmilla muutettava esim. JPEG-, PNG-, tai TIFF-tiedostoiksi. Internetistä on ilmaiseksi ladattavissa eräänlainen RAW formaattien ”yleisohjelma” Dave Coffinin dcraw, jolla hyvin monien kameratyyppien (266 eri tyyppiä, heinäkuu 2007) RAW-tiedostot voidaan avata ja muuntaa yleiskäyttöisempiin kuvaformaatteihin.

• BAY Casio
• CR2 Canon
• CRW Canon
• DCR Kodak
• DNG Samsung, Leica
• MRW Konica, Minolta
• NEF Nikon
• ORF Olympus
• PEF Pentax
• RAF Fujifilm
• RAW Casio, Epson, Konica
• RW2 Panasonic
• RDC Rollei
• SRF Sony
• TIF Canon, Kodak
• X3F Sigma

Digitaalijärjestelmäkameroiden mukana voi tulla RAW-tiedostomuodon muokkausohjelma, mutta myös yleisiä RAW-muunnosohjelmia on saatavilla, kuten Pixmantecin RawShooter, josta on olemassa myös maksuton versio.

RAW-muunnosohjelmissa RAW-tiedoston muuntamisessa voidaan käyttää kameratyypille erikseen sovitettuja asetuksia tai automaattista asetusta.

RAW-tiedostomuotojen kameramerkkikohtaisesta runsaudesta johtuen kuvankäsittelyohjelmistoja valmistava Adobe on esitellyt oman RAW-formaattinsa Digital Negative (DNG) toivoen digitaalikameravalmistajien ryhtyvän tukemaan sitä. Ainakin Pentax on ottanut käyttöön DNG-formaatin.

Valmistajat kuitenkin pysyvät omissa standardeissaan kyetäkseen kilpailutilanteessa kehittämään niitä toisistaan riippumatta. Kuvakennolle tulevan valon määrittämisessä bittimuotoon tiedostoksi on eroja.

Kuvat tallentuvat yleensä erilliselle muistikortille, joskin on olemassa myös kameroita, joissa on pienehkö sisäinen muisti. On olemassa myös kuvat DVD-levylle tallentavia kameramalleja.

Eri muistikorttityyppejä: SD, CF, MMC, ja xD.

Muistikortteja on käytössä monia eri tyyppejä, muun muassa CompactFlash (CF), MicroDrive (MD), Secure Digital (SD), Secure Digitalin kanssa yhteensopiva MultiMediaCard (MMC), Sonyn oma Memory Stick ja siitä paranneltu Memory Stick Pro sekä Olympuksen ja Fujin vuonna 2002 lanseeraama xD-Picture Card.

Useimmat muistikortit perustuvat flash-muistiin. Poikkeuksena on IBM:n kehittämä MicroDrive, joka on CompactFlash-korttia ulkoisesti muistuttava erittäin pienikokoinen kiintolevy, jota aiemmin käytettiin. MicroDriven haittapuolia flash-muistiin perustuviin kortteihin verrattuna olivat tallennuksen suhteellinen hitaus, suurempi virrankulutus sekä mekaanisista osista johtuva huono iskunkestävyys.

Kortteja on muistikapasiteetiltaan eri kokoisia, tyypillisesti koot vaihtelevat välillä 8–256 GB.

Useimmat digitaalikameramallit mahdollistavat videokuvan tallentamisen. Vielä 2000-luvun alkupuolella videotoiminto oli yleensä rajoitettu ajan tai kuvataajuuden perusteella. Nykyään on tyypillistä, että kamerat voivat tallentaa HD-tasoista videota. Järjestelmäkameroissa videokuvaus tuli mukaan vasta vuonna 2008 Nikon D90 -kameran myötä [12]. Tämän lisäksi joillain malleilla pystytään tallentamaan ääntä esimerkiksi kommenteiksi kuville.

Kuvat voidaan siirtää muistikortilta tietokoneelle käyttämällä kameran USB- tai FireWire-liitäntää. Vanhemmissa kameroissa on suhteellisen hidas USB 1.1 -liitäntä, jolloin suuren kuvamäärän siirtäminen kestää varsin kauan. Tällöin voidaan muistikortti irrottaa kamerasta ja käyttää erillistä muistikortinlukijaa, joka on varustettu nopeammalla USB 2.0 tai FireWire-liitännällä. Muistikortinlukija on käytännöllinen myös silloin, kun kuvia pitää siirtää tietokoneelle useilta muistikorteilta.

Useimmat aivan edullisimmatkin muistikortinlukijat osaavat lukea useita erityyppisiä muistikortteja, jolloin voidaan siirtää kuvia tietokoneelle sellaisiltakin korteilta, joita oma kamera ei tue.

Uusimmissa ammattilaistason huippukameroissa voidaan kuvat siirtää automaattisesti heti kuvan ottamisen jälkeen langattoman WLAN-verkon kautta tietokoneelle. Tällöin muistikortti toimii välimuistina ja suhteellisen pientäkin muistikorttia käyttämällä voidaan ottaa lähes rajaton määrä kuvia. Langattoman siirron etuna on myös se, että kuvat saadaan käyttöön välittömästi eikä tarvitse odottaa niiden purkamista muistikortilta. WLANin haittapuolena on se, että WLAN ei määrittele mitään korkean tason protokollia kuvansiirtoon, mistä seuraa se, että tietokoneella pitää olla käynnissä erityinen palvelinohjelma kuvien vastaanottamiseen, ja tämä ohjelma saattaa olla tietoturvariski. WLAN:ia voi käyttää myös kuvien siirtämiseen matkapuhelimeen, jolloin niitä voi lähettää edelleen. Tämä toiminto on useissa nykyaikaisissa kameroissa.

WLANia hitaampi tapa siirtää tietoa on Bluetooth, mikä on joissain kameramatkapuhelimissa. Bluetooth määrittelee btOBEX-tiedostonsiirtoprotokollan sekä sisältää laitteiden välisen tietoturvamekanismin, joten sillä voidaan siirtää kuvia laitteiden välillä melko kätevästi ja tietoturvallisesti ilman ylimääräisiä ohjelmia.

• Digikuva haltuun – YLEn nettikurssi opettaa digikameran peruskäyttöä.
• Digikameran omistajan FAQ (Arkistoitu – Internet Archive)
• Digicamera.net – suosittu suomalainen digikamerasivusto
• Lista ja käyttäjäarvosteluita Suomessa myynnissä olevista digitaalikameroista
• Mikä on digitaalinen valokuva? (Arkistoitu – Internet Archive)

• Digital Photography Review
• Steve's Digicams
• Digital Camera Resource Page
• Imaging Resource