Dietyleenitriamiini

Dietyleenitriamiini (C4H13N3) on alifaattinen amiini. Yhdistettä käytetään liuottimena ja orgaanisessa synteesissä. Dietyleenitriamiinista käytetään myös nimiä bis(2-aminoetyyli)amiini, 3-atsapentaani-1,5-diamiini ja DETA.

Dietyleenitriamiini
Tunnisteet
CAS-numero 111-40-0
IUPAC-nimi N-(2-aminoetyyli)etaani-1,2-diamiini
SMILES C(CNCCN)N[1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C4H13N3
Moolimassa 103,174 g/mol
Tiheys 0,959 g/cm3[2] g/cm³
Sulamispiste -39 °C[2]
Kiehumispiste 206,9 °C[2]
Liukoisuus Sekoittuu veteen, etanoliin, asetoniin ja hiilivetyihin[3][2]

Valmistus

Dietyleenitriamiinia valmistetaan 2-aminoetanolin, etyleenidiamiinin ja urean välisellä reaktiolla. Reaktiotuotteena muodostuu ureajohdannainen, josta vapautuu dietyleenitriamiinia hydrolyysillä.[4]

Dietyleenitriamiinia muodostuu myös valmistettaessa etyleenidiamiinia 1,2-dikloorietaanin ja ammoniakin välisellä reaktiolla. Reaktiossa muodostuu muitakin polyamiineja, kuten trietyleenitetramiinia ja tetraetyleenipentamiinia, joiden määrään voidaan vaikuttaa ammoniakin ja 1,2-dikloorietaanin suhteella. Amiinit erotetaan toisistaan haihdutuskiteytyksellä.[4][5]

Käyttö

Dietyleenitriamiinia käytetään kemianteollisuudessa liuottamaan rikkiä, epoksihartseja, polyamidimuoveja ja väriaineita. Lisäksi yhdistettä käytetään suuria määriä paperiteollisuudessa ja öljyteollisuudessa. Dietyleenitriamiinia käytetään myös kelatoivana yhdisteenä, polttoaineena ja saippuoimisaineena ja synteeseissä valmistettaessa ioninvaihtohartseja, vulkanointikemikaaleja ja korroosionestoaineita.[2][4][5]

Turvallisuus

Dietyylitriamiini haihtuu helposti ja huurut ärsyttävät hengityselimiä ja silmiä aiheuttaen yskää ja kirvelyä sekä punoitusta. Yhdiste on emäksinen ja syövyttää ihoa.[2][3]

Lähteet
  1. Diethylenetriamine – Substance summary NCBI. Viitattu 29. joulukuuta 2010.
  2. Raimo Alén: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä, s. 541. Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. Dietyleenitriamiinin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 29.12.2010
  4. Srivasan Sridhar & Richard G. Carter : Diamines and Higher Amines, Aliphatic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio[vanhentunut linkki] Viitattu 29.12.2010
  5. Karsten Eller, Erhard Henkes, Roland Rossbacher & Hartmut Höke: Amines, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio[vanhentunut linkki] Viitattu 29.12.2010

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.