Die Kalewainen in Pochjola

Die Kalewainen in Pochjola: Finnische Mythe in 4 Bildern frei nach dem Finnischen National-Epos Kalewala on Karl Müller-Berghausin (1829–1907) säveltämä nelinäytöksinen ooppera, joka perustuu Kalevalan sampo-taruston ja Pohjolan tyttären kosinnan tapahtumiin. Libreton kirjoitti Friedrich W. O. Spengler. Ooppera valmistui vuonna 1890, jolloin säveltäjä toimi Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina, ja säveltäjän elinaikana vain sen toinen näytös esitettiin konserttiesityksenä Turussa 17. helmikuuta 1890.

Die Kalewainen in Pochjola
Säveltäjä	Karl Müller-Berghaus
Libretto	Friedrich (Fritz) W. O. Spengler
Pohjautuu	Kalevalaan
Tyylilaji	romanttinen sankariooppera
Kieli	saksa
Kantaesitys	28. helmikuuta 2017 Turku
Infobox OK

Tyyliltään ooppera edustaa jälkiwagnerilaista saksalaista romanttista sankarioopperaa.

Die Kalewainen in Pochjola on niin suurimuotoinen teos, ettei sille ollut Suomessa 1800-luvun lopulla esityspaikkaa eikä teokselle löytynyt riittävän kokoista miehitystä. Kantaesitystä suunniteltiin vuonna 1892 Hampurin oopperaan, mutta tämä hanke kariutui koleraepidemiaan. Säveltäjän kuoleman jälkeen teos jäi unohduksiin aina vuoteen 2017 saakka.

Sulho Ranta tarkasteli oopperaa vuonna 1933 ja arvosteli sen librettoa:

”Suurin vika lienee libretossa kuitenkin se — itse tyyliin ja ajatustapaan kajoamatta —, että siihen on koetettu ahtaa koko eepos, sen sijaan että olisi tyydytty johonkin tai joihinkin episodeihin. Kaikki sankarit jäävät pakostakin vähälle kuvailulle – –. ’Die Kalewainen in Pochjola’ pyrkii joka tapauksessa olemaan sankarirunoelma suureen tyyliin, vaikka sen paatos onkin onttoa ja sen lyyrillinen herkkyys sanaista helyä.”[1]

Rannan mukaan teos on lähempänä Wagnerin Tannhäuser–Lohengrin-kautta kuin myöhäisempää Tristan-tyyliä. Oopperan musiikkia hän pitää keskinkertaisena:

”Johtoaiheet ovat läpikotaisin vain muistutusaiheita, ja niissä esiintyvät samankaltaiset piirteet (ylöspäinen sävelkulku, murtosointuisuus) vaikuttavat osaltaan, ettei oopperan musiikkiin tule persoonallista ilmettä. Yleensäkin on säveltäjälle melodisen keksinnän epäitsenäisyys ja voimattomuus suurin rajoitus, tuon tuostakin esiintyvä ’lainaileva’ piirre on tästä osoituksena.”[2]

Oopperassa on neljä näytöstä:

1. Morsiamen kosinta (Die Brautwerbung).
2. Sampo (Der Sampo).
3. Ahdin eloonherättäminen (Achtis Wiederbelebung).
4. Taistelu onnesta (Der Kampf um’s Glück).

Oopperan keskeiset henkilöhahmot ovat Louchi (sopraano), Wäinämöinen (basso), Achti eli Lemminkäinen (tenori), Ilmarinen (baritoni), Ismo (Pohjolan tytär; korkea sopraano) ja Luonnotar (Lemminkäisen äiti; mezzosopraano). Lisäksi teokseen kuuluu suuri kuoro.

Teoksen orkesteripartituuri ja pianopartituuri on painettu Stuttgartissa 1890-luvun alussa, ja muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa käsikirjoitus ja partituuri ovat olleet kaiken aikaa saatavilla.[3] Saksalais-itävaltalainen musiikkitieteilijä Elke Albrecht nosti teoksen 2010-luvulla unohduksista tehdessään väitöskirjaansa Kalevala-aiheisista oopperoista, ja Albrecht sai eri musiikki-ihmiset ja -instituutiot kiinnostumaan teoksesta niin, että se sai lopulta Leif Segerstamin johdolla näyttämöllisen kantaesityksensä Turun Logomo-salissa 28.2.2017.

Ooppera muodostui kantaesitysproduktion kaikissa kuudessa esityksessä suurmenestykseksi – jokaisen esityksen lopussa yleisö nousi seisaaltaan osoittamaan suosiotaan. Müller-Berghausin erittäin suurella ammattitaidolla tehty ooppera tarjoaa kaikille viidelle pääosan esittäjälle todella suuret ja näyttävät oopperaroolit, joissa laulajat voivat näyttää kaiken vokaalisen osaamisensa ja musiikillisen ilmaisukykynsä. Myös libretto paljastui hyvin toimivaksi. Siten teoksen esittäminen muodostui merkkitapaukseksi, joka muutti käsityksiä suomalaisesta oopperahistoriasta, eikä sävellyksen vastaanotto vastannut lainkaan Sulho Rannan kriittistä arviota, jonka hän oli tehnyt ilmeisesti pelkän pianopartituurin perusteella perehtymättä orkesteripartituuriin.