Depolarisaatio

Jännitteen purkautuminen eli depolarisaatio on hermosolun tapahtuma, jossa lepotilassa olevan hermosolun lepojännite pienenee sekunnin tuhannesosan ajaksi aina yhdessä kohdassa kerrallaan. Depolarisaation etenemistä pitkin hermosolua kutsutaan toimintajännitteeksi. Myös lihassolut voivat saada aikaan jännitteen purkautumisen ja toimintajännitteen. Kaikkien solujen ulkokalvot ovat polarisoituneet eli niiden ulkopuoli on positiivisesti varautunut ja sisäpuoli negatiivisesti varautunut. Polarisaation eli varausten jakautumisen aiheuttavat ionipitoisuuksien erot kalvon eri puolilla. Yhdet tärkeimmistä polarisaation ylläpitäjistä ovat natrium-kaliumpumput. Jännitteen purkautumisessa hermosolun kalvon normaali polarisoituminen muuttuu, koska positiivisesti varautuneita natriumioneja pääsee virtaamaan soluun tasoittamaan varaus-eroa.

Katso myös

Lähteet

  • Nienstedt W, Hänninen O, Arstila A ja Björkqvist S: Ihmisen fysiologia ja anatomia, 10. painos, 3. luku Kudokset. WSOY Porvoo, 1995. ISBN 951-0-16801-7.
  • Koulu, Markku & Tuomisto, Jouko: Farmakologia ja toksikologia. Medicina Oy, 2007. Johdanto neurofarmakologiaan, neurotransmissio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.