Dennis Hopper

Dennis Hopper (17. toukokuuta 1936[1] Dodge City, Kansas, Yhdysvallat29. toukokuuta 2010 Venice, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Hän näytteli lähes 200 elokuvassa tai televisiosarjassa.[2] Hopper oli lisäksi tuottelias valokuvaaja, taidemaalari ja kuvanveistäjä.[3]

Dennis Hopper
Dennis Hopper Hollywood Walk of Famella maaliskuussa 2010.
Dennis Hopper Hollywood Walk of Famella maaliskuussa 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt17. toukokuuta 1936
Dodge City, Kansas, Yhdysvallat
Kuollut29. toukokuuta 2010 (74 vuotta)
Venice, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Victoria Duffy (1996–2010)
Näyttelijä
Aktiivisena 1955–2009
Merkittävät roolit Blue Velvet
Easy Rider – matkalla
Ilmestyskirja. Nyt
True Romance
Speed – Kuoleman kyydissä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura

Hopper syntyi Dodge Cityssä Kansasin osavaltiossa ja teki nuorena elokuvia muun muassa James Deanin kanssa. Jouduttuaan huonoihin väleihin Hollywoodin nimimiesten kanssa hän muutti New Yorkiin ja opiskeli siellä Lee Strasbergin näyttelijäkoulussa. Hän esiintyi televisiossa useissa sarjoissa yhteensä yli 140 jaksossa. Ura kokoillan elokuvissa jatkui vuonna 1967. Hän teki 2–7 elokuvaa vuodessa neljänkymmenen vuoden ajan.

Hopperin ohjaustöistä kenties tunnetuin on 1960-luvun sukupolvea moottoripyöräilijöiden kautta kuvaava Easy Rider – matkalla (1969), jonka hän myös käsikirjoitti. Hopperilla oli koko 1970-luvun vakavia alkoholi- ja huumeongelmia, mutta hän teki silti useita elokuvia, kuten Amerikkalainen ystävä ja Ilmestyskirja. Nyt.

Hän raitistui 1980-luvulla ja teki näyttävän paluun valkokankaalle vuonna 1986 David Lynchin ohjaamassa elokuvassa Blue Velvet – ja sinisempi oli yö. Hopper oli ollut pitkään Hollywoodin "pahan pojan maineessa", minkä vuoksi hänen oli ollut vaikea saada rooleja. Hänet tunnettiin myös vaikeasta asenteestaan ja vaihtelevasta käyttäytymisestään. Elokuvassa Hopperin esittämä hahmo Frank Booth omaa monia piirteitä, kuten riippuvuuden huumausaineista, joista Hopper itse oli kärsinyt vasta hetki sitten. Hopper vaatikin saada roolia Lynchiltä todeten: ”Minä olen Frank.” Uuden läpimurtonsa jälkeen hänet nähtiin muun muassa elokuvissa True Romance ja Waterworld sekä Speed – Kuoleman kyydissä, joka oli hänen uransa suurin taloudellinen menestys.

Hopper on myös lainannut ääntään videopeleihin Hell: A Cyberpunk Thriller, Black Dahlia ja Grand Theft Auto: Vice City.

Hopper sai tähden Hollywood Walk of Famelle 26. maaliskuuta 2010.

Vuonna 2009 hän sairastui eturauhassyöpään[4]. Kun syövän todettiin metastasoituneen luihin asti, hänelle ennustettiin kuukauden verran elinaikaa. Hopper kuoli 29. toukokuuta 2010[5].

Pitkän uransa aikana Hopper ehti työskennellä useiden kuuluisten näyttelijöiden kanssa, joista mainittavimpia olivat James Dean, Rock Hudson, Elizabeth Taylor, Burt Lancaster, Kirk Douglas, Clint Eastwood, John Wayne, Jack Nicholson, Marlon Brando ja Brad Pitt.

Yksityiselämä

Hopper Jack Nicholsonin seurassa Oscar-gaalassa vuonna 1990.

Dennis Hopper avioitui viisi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa Brooke Haywardin kanssa (1961–1969) kanssa hän sai tyttären Marin. Laulaja Michelle Phillipsin kanssa avioliittoa kesti vain kaksi viikkoa vuonna 1970. Hopper ja Daria Halprin avioituivat vuonna 1972, ja heille syntyi tytär Ruthanna. Avioero tuli vuonna 1976. Seuraava vaimo oli Katherine LaNasa vuosina 1989–1992, ja he saivat Henry-nimisen pojan. Hopper solmi viimeisen, pitkäaikaisimman avioliiton Victoria Duffyn kanssa vuonna 1996, ja he saivat Galen-nimisen tyttären. Tammikuussa 2010 Hopper haki avioeroa, mutta se ei ehtinyt astua voimaan ennen hänen kuolemaansa[6]. Dennis Hopperilta jäi myös kaksi lastenlasta.[7]

Filmografia

Näyttelijänä

VuosiSuomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiRooliMuita huomioita
1955Nuori kapinallinenRebel Without a CauseGoon
Kuolin tuhat kertaaI Died a Thousand TimesJoe
1956JättiläinenGiantJordan Benedict III
1957Kuolemanloukku O.K. CorralGunfight at the O.K. CorralBilly Clanton
Ihminen ja paholainenThe Story of MankindNapoleon Bonaparte
SayonaraSayonaraMP in Kelly’s House / MP at Tokyo Airport (äänirooli)
1958Raivoisat miehetFrom Hell to TexasTom Boyd
Swiss Family RobinsonSwiss Family RobinsonFritz
1959Nuori maaThe Young LandHatfield Carnes
1960AvaintodistajaKey WitnessWilliam “Cowboy” Tomkins
1961Night TideNight TideJohnny Drake
1964The Thirteen Most Beautiful BoysThe Thirteen Most Beautiful Boys ?
Tarzan and Jane Regained… Sort ofTarzan and Jane Regained… Sort of ?
1965Voittamattomat veljeksetThe Sons of Katie ElderDave Hastings
1966Queen of BloodQueen of BloodPaul Grant
1967TrippiThe TripMax
Lannistumaton LukeCool Hand LukeBabalugats
1968Mustat paholaisetThe Glory StompersChino
Hirttäkää heidät!Hang ’Em HighThe Prophet
Panic in the CityPanic in the CityGoff
HeadHeadmies ravintolassa
1969Easy Rider – matkallaEasy RiderBilly
Kova kuin kiviTrue GritMoon
1971The Last MovieThe Last MovieKansas
1972The Other Side of the WindThe Other Side of the Wind ?
Crush ProofCrush Proof ?
1973Kid BlueKid BlueBickford Waner
1976Hullu koiraMad Dog MorganDaniel Morgan
1977TracksTracksJack Falen
Amerikkalainen ystäväDer amerikanische FreundTom Ripley
Les apprentis sorciersLes apprentis sorciersA Spy
1978Couleur chairCouleur chairMel, le photographe
L’ordre et la sécurité du mondeL’ordre et la sécurité du mondeMedford
1979Ilmestyskirja. NytApocalypse NowPhotojournalist
Las flores del vicioLas flores del vicioChicken
1980Tyttö nimeltä CebeOut of the BlueDon
1981RebornRebornRev. Tom Hartley
HurjapäätKing of the MountainCal
1982Human HighwayHuman HighwayCracker / Stranger
1983TaistelukalaRumble Fishisä
Verinen viikonloppuThe Osterman WeekendRichard Tremayne
White StarWhite StarKenneth Barlow
1984ViidakkosoturitEuer Weg führt durch die Hölle ?
Tappava tehtäväSlagskämpenMiller
1985MätämunatO.C. and StiggsSponson
Tehtävä Las VegasissaStarkLieutenant Ron Blisstelevisioelokuva
Time BustersMy Science ProjectBob Roberts
1986The American WayThe American Waykapteeni
PoliisimurhaStark: Mirror ImageLieutenant Ron Blisstelevisioelokuva
Teksasin moottorisahamurhaaja 2The Texas Chainsaw Massacre 2Lieutenant “Lefty” Enright
Tuhon rantaRiver’s EdgeFeck
Blue Velvet – ja sinisempi oli yöBlue VelvetFrank Booth
Viimeinen heittoHoosiersShooterparhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuus
1987Running Out of LuckRunning Out of LuckVideo Director
Suoraan helvettiinStraight to HellI.G. Farben
Musta leskiBlack WidowBen Dumers
Katujen CasanovaThe Pick-up ArtistFlash Jensen
1989Black Leather JacketBlack Leather JacketKertoja (äänirooli)televisioelokuva
Blood RedBlood RedWilliam Bradford Berrigan
Sodan kahleetChattahoocheeWalker Benson
1990FlashbackFlashbackHuey Walker
TulileikkiCatchfireMilo
1991Mies nimeltä Paris TroutParis TroutParis Trout
The Indian RunnerThe Indian RunnerCaesar
RistitulessaDoublecrossedBarry Sealtelevisioelokuva
Viimeinen majapaikkaEye of the StormMarvin Gladstone
1992Sunset HeatSunset HeatCarl Madson
NailsNailstelevisioelokuva
Murhan mysteeriThe Heart of JusticeAustin Blairtelevisioelokuva
1993KiehuntapisteessäBoiling PointRudolph ”Red” Diamond
Super Mario Bros.Super Mario Bros.presidentti Koopa
Red Rock WestRed Rock WestLyle
True RomanceTrue RomanceClifford Worley
1994Kuka sieppaa kenetChasersDoggie
Speed – Kuoleman kyydissäSpeedHoward Payne
Witch HuntWitch HuntH. Phillip Lovecrafttelevisioelokuva
1995Etsi ja tuhoaSearch and DestroyDr. Luther Waxling
WaterworldWaterworldDeacon
1996Carried AwayCarried AwayJoseph Svenden
Space TruckersSpace TruckersJohn Canyon
BasquiatBasquiatBruno Bischofberger
The Last Days of Frankie the FlyThe Last Days of Frankie the FlyFrankie
Raamattu: Simson ja DelilaSamson and DelilahGenerale Tariqtelevisioelokuva
1997My Little HollywoodMy Little HollywoodMr. Golf
Blackout – MuistikatkoksiaThe BlackoutMickey Wayne
Top of the WorldTop of the WorldCharles Atlas
Tien pääRoad EndsSheriffi Ben Gilchrist
1998Meet the DeedlesMeet the DeedlesFrank Slater
1999JusticeJustice ?televisioelokuva
EdtvEdtvHenry ”Hank” Pekurny
Straight ShooterStraight ShooterFrank Hector
Jeesuksen poikaJesus’ SonBill
The Venice ProjectThe Venice ProjectRoland / Salvatore
Bad City BluesBad City BluesCleveland Carter
2000Lured InnocenceLured InnocenceRick Chambers
Enkeli-MichaelMichael AngelLewis Garou
Viattomuuden uhritThe Spreading GroundEd DeLongpre
Saaliin hintaLuck of the DrawGiani Ponti
Jason and the ArgonautsJason and the ArgonautsPeliastelevisioelokuva
The Prophet’s GameThe Prophet’s GameVincent Swan
Held for RansomHeld for RansomJD
2001TickerTickerAlex Swan
Kalman kierreChokeHenry Clark
Knockaround GuysKnockaround GuysBenny Chains
L.A.P.D.: To Protect and to ServeL.A.P.D.: To Protect and to Servekapteeni Elsworth
2002Tulessa syntynyt 2Firestarter 2James Richardsontelevisioelokuva
UnspeakableUnspeakableWarden Earl Blakely
Leo vs. StephenLeo vs. Stephen Horace
The Target – TähtäimessäThe Target / The Piano PlayerRobert Nile
2003SuspenseSuspensekertojatelevisioelokuva
The Night We Called It a DayThe Night We Called It a DayFrank Sinatra
2004LegacyLegacyCHP Officer
VangittuThe KeeperKrebs
Out of SeasonOut of SeasonHarry Barlow
Viimeinen kostoThe Last RideRonnie Purnelltelevisioelokuva
2005House of 9House of 9Isä Duffy
AmericanoAmericanoRiccardo
The Crow: Wicked PrayerThe Crow: Wicked PrayerEl Niño
Kuolleiden valtakuntaLand of the DeadKaufman
2006Hoboken HollowHoboken HollowSheriff Greer
10th & Wolf10th & WolfMatty Matello
MemoryMemoryMax Lichtenstein
2008Hell RideHell RideEddie Zero
SleepwalkingSleepwalkingMr. Reedy
Kauneuden valtaElegyGeorge O’Hearn
Swing VoteSwing VoteDonald Greenleaf
Palermo ShootingPalermo ShootingFrank
An American CarolAn American CarolJudge
2010Alfa ja OmegaAlpha and OmegaTony (äänirooli)

Ohjaukset

VuosiSuomenkielinen nimiEnglanninkielinen nimiHuomioita
1969Easy Rider – matkallaEasy Ridermyös käsikirjoitus yhdessä Peter Fondan ja Terry Southernin kanssa
Oscar-ehdokkaana parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta
1971The Last MovieThe Last MovieStewart Sternin käsikirjoitus Hopperin tarinan mukaan
1980Tyttö nimeltä CebeOut of the Bluemyös käsikirjoittajana
1988Colors – jengitColors
1990TulileikkiCatchfireohjaus Alan Smitheen kanssa
Hot Spot – kuumat paikatThe Hot Spot
1994Kuka sieppaa kenetChasers

Lähteet

  1. Dennis Hopper Elonet.fi. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 31.5.2010.
  2. Juho Rissanen: Erilainen ihmelapsi. Iltalehti, 2010, nro 31.5., s. 16.
  3. Nina Dale: Easy Rider on poissa. Iltalehti, 2010, nro 31.5., s. 16.
  4. Dennis Hopper sairastui syöpään Helsingin Sanomat. 30.10.2009. Arkistoitu 3.12.2009. Viitattu 31.5.2010.
  5. Näyttelijä Dennis Hopper kuollut Helsingin Sanomat. 29.5.2010. Viitattu 29.5.2010. [vanhentunut linkki]
  6. Evans, Peter: How did Hollywood hellraiser Dennis Hopper make it to the ripe age of 74? Mail Online. 31.5.2010. (englanniksi)
  7. Epäonnea rakkaudessa. Iltalehti, 2010, nro 31.5., s. 16.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.