Denguekuume

Denguekuume (äännetään [dɛŋge]) on denguevirusten aiheuttama kuumetauti. Denguevirukset kuuluvat flaviviruksiin, ja niitä on neljä tyyppiä: DEN-1, DEN-2, DEN-3, ja DEN-4. Ensimmäistä kertaa sairastuvan oireet ovat usein lieviä ja muistuttavat tavallista flunssaa, mutta uudelleen sairastettuna tauti on huomattavasti rajumpi ja voi johtaa kuolemaan.[1]

Denguekuume
Luokitus
ICD-10 A97
ICD-9 061
MedlinePlus 001374
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.

Maailmalla denguekuume on yleistymässä. Oireellisena siihen sairastuu vuosittain arviolta 100 miljoonaa ja oireettoman tartunnan saanee jopa 300 miljoonaa ihmistä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan dengue on yleistymässä nopeammin kuin mikään muu tartuntatauti. Yksistään vuodesta 2000 vuoteen 2013 raportoitujen tapausmäärien kasvu oli 400 %.[2] WHO julkaisee kerran vuodessa vertaisarvioidun Dengue Bulletin -vuosikirjan, jossa käydään läpi uusimmat tiedot taudista ja sen torjunnasta.

Suomalaisilla matkailijoilla oireellisia denguekuumeita tavataan muutamia kymmeniä vuosittain. Matkailijan saama tartunta ei yleensä ole henkeä uhkaava.[1] Suomessa dengue ei kuulu yleisvaarallisiin tai ilmoitettaviin tartuntatauteihin, eikä tapauksia ilmoiteta tartuntatautirekisteriin.[3]. Ensimmäisen kerran ihmiset mainitsivat Dengueviruksen Chin-dynastian aikana (65–420 jKr), ja sitä kutsuttiin silloin myrkylliseksi vedeksi.[4] Ja ensimmäinen kliininen Dengue-epidemia, joka tunnistettiin, oli vuonna 1780 ja se esiintyi Aasiassa, Afrikassa ja Karibialla samaan aikaan. Denguekuumetauti nimettiin vuonna 1779. Vuosina 1823–1916 Dengue-virus levisi Afrikasta Intian valtamerelle ja Amerikkaan. Toisen maailmansodan jälkeen Dengue-virustartuntoja on raportoitu pääasiassa Kaakkois-Aasiasta. Nykyään Denguevirusta esiintyy 100 maassa, ja suurin riski saada Denguekuume on Keski-Amerikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Länsi-Tyynenmeren alueella [5].

Denguekuumeen leviämistä voi olla mahdollista estää lisäämällä sitä kantaviin hyttysiin vasta-ainetta sisältävä geeniajuri.[6]

Denguen eri muodot
Keltakuumehyttynen.

Denguekuume on keltakuumehyttysen (Aedes aegypti) sekä tiikerihyttysen (Aedes albopictus) levittämä virustauti, jota esiintyy pääasiassa trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Taudin aiheuttajia ovat denguevirukset, joita on 4 serotyyppiä. Kustakin serotyypistä tunnetaan 4–6 erilaista genotyyppiä. Ne ovat vaipallisia, noin 50 nm läpimittaisia RNA-viruksia, joiden 11 000 emäksen mittainen RNA-säie on yksinäänkin kykenevä aiheuttamaan taudin. Dengueviruksilla on keskenään yhteinen kantamuoto. Ne ovat hyvin läheistä sukua keltakuumevirukselle ja hieman etäisempää sukua muille hyttysvälitteisille flaviviruksille.[1][7]

Taudin itämisaika on lyhyt, vain 5–10 päivää, yleensä alle viikon. Denguekuumeelle on ominaista päänsärky sekä nivel- ja lihaskivut, ihottuma ja imusolmukemuutokset. Valkosolu- ja verihiutalemäärät laskevat ja maksaentsyymit saattavat olla koholla.[8] Luultavasti huomattava osa infektioista jää käytännössä oireettomiksi[7]. Tautiin liittyvä kuume alkaa äkillisesti ja saattaa kohota 39,5–41,4 asteeseen.[9] Denguekuumeeseen sairastuneelle voi kehittyä myös sydänlihastulehdus tai aivotulehdus.[1] Yhden viruksen serotyypin sairastaminen antaa immuniteetin ainoastaan nimenomaiselle serotyypille, ja siksi sama henkilö voi sairastaa denguekuumeen elämänsä aikana useamman kerran.[10] Taudin esiintymisalueella esiintyy kaikkia serotyyppejä sekaisin.[1][7]

Joissain tapauksissa syntyy tila, jossa verisuonet eivät pidä nestettä (Dengue vascular permeability syndrome, DVPS). Tästä tauti saattaa edetä verenvuotokuumeeseen (Dengue haemorrhagic fever, DHF) tai hengenvaaralliseen sokkitilaan (Dengue shock syndrome, DSS).[11] Näiden osalta keskeinen riskitekijä on aikaisemmin sairastettu denguekuume. DHF/DSS on kuitenkin todettu kehittyneen ensi-infektiossa alle vuoden ikäisillä lapsilla, joiden äiti on sairastanut denguen. DSS johtaa hoitamattomana kuolemaan 10–40 %:ssa tapauksista.[7]

Denguekuumeeseen ei ole lääkitystä. Hoito perustuu potilaan elintoimintojen tukemiseen.[7] Diagnoosi tehdään vasta-ainemäärityksellä tai etenkin taudin alkuvaiheessa PCR-testillä. Vasta-ainemäärityksestä voidaan myös todeta, onko kyseessä ensimmäinen vai uusiutunut tartunta.[1][8]

Levinneisyys
Denguekuumeen levinneisyys (2006).

Oireiseen denguekuumeeseen sairastuu arviolta jopa 100 miljoonaa ihmistä vuodessa. Tauti lienee useimmiten oireeton ja suuri osa riskissä olevasta väestöstä on puutteellisen terveydenhuollon piirissä, joten tauti on alidiagnosoitu ja todellinen ilmaantuvuus on luultavasti moninkertainen.[7] Suurimpia riskialueita ovat Intia, Kaakkois-Aasia sekä tietyt Afrikan ja Latinalaisen Amerikan alueet. Viime vuosikymmeninä tauti on nopeasti valloittanut uusia alueita. Denguekuumetta esiintyi Kreikassa vielä 1920-luvulla, mutta se hävisi Euroopasta vuosikymmeniksi. Sittemmin 2010-luvun aikana Espanjasta ja Ranskasta on todettu yksittäisiä tartuntoja, joilla ei ole yhteyttä matkailuun.[12]

Tropiikinmatkailun yleistyessä denguetapauksia on tullut Suomessa esiin vuodesta 2004 alkaen. Kap Verden saarella todettiin laaja epidemia syksyllä 2009.[13] Tuorein tapaus on Madeiran saarelta 4. syyskuuta 2012. Tautitapauksia oli varmistunut tähän mennessä kaksi, minkä lisäksi tartuntaa epäiltiin yli 20 ihmisellä.

3. marraskuuta 2012 mennessä Madeiralla oli varmistettu 52 denguekuumetapausta. Todennäköisiä tapauksia oli 404. Kaksi viikkoa aiemmin samat luvut olivat 37 ja 262, mikä kertoo tapausten nopeasta lisääntymisestä. Ensimmäiset tartunnat havaittiin lokakuun alussa.

5. helmikuuta 2013 mennessä Madeiralta oli raportoitu kaikkiaan 2164 denguekuumetapausta. Yhtään kuolemantapausta ei ilmennyt. Tapauksista 78 oli diagnosoitu henkilöillä, jotka olivat vierailleet Madeiralla. Seitsemän näistä tapauksista oli Suomessa.

Oireet
  • akuutti korkea kuume
  • kovat nivel- ja jäsenkivut
  • raajojen kankeus
  • päänsärky
  • selkäsärky
  • voimattomuus
  • valtimonsyke hidastuu
  • veren valkosolujen määrä laskee
  • heikosti punoittava ihottuma
  • hilseily
  • suurentuneet imusolmukkeet kyynärtaipeissa, nivustaipeissa ja niskassa
  • voimakas hikoilu kuumeen jälkeen
  • nenäverenvuoto
  • ripuli
  • sydän- ja aivotulehdukset
  • maksa- ja munuaisvauriot

Suojautuminen
Pääartikkeli: denguekuumerokote

Suojautuminen ja ehkäisy virusta vastaan tapahtuu vähentämällä virusvälittäjinä toimivien hyttysten elinympäristöä. Lisäksi hyönteismyrkkyjen ja torjunta-aineiden käyttö, sekä suojautuminen hyttysenpistoilta (vaatetus, hyönteisverkot) ovat suojautumiskeinoja endeemisillä alueilla. [14]

Vuonna 2015 lisensoitiin ensimmäinen denguevirusta vastaan valmistettu rokote kauppanimeltään Dengvaxia.[15] Se on tetravalentti eli sisältää kaikkia neljää heikennettyä virustyyppiä antaen suojan DEN-1, DEN-2, DEN-3 ja DEN-4 serotyyppejä vastaan. Rokote annetaan kolmena annoksena, joista tehosterokotukset annetaan kuuden kuukauden välein. Markkinoilla oleva Dengvaxia on tarkoitettu 9 – 45-vuotiaille, jotka asuvat denguekuumeen endeemisillä alueilla ja jotka ovat jo aiemmin saaneet denguevirustartunnan. Aiemmin saatu virustartunta on todennettava laboratoriotutkimuksilla ennen rokotteen käyttöä.[16] Rokotteella on myyntilupa Euroopan unionissa, mutta se ei ole tarkoitettu matkailijoiden käyttöön, eikä sitä ole saatavilla Suomesta.[12]

Lähteet
  1. Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Mikrobiologia. Helsinki: Duodecim, 2010. ISBN 978-951-656-256-1. s.628–629
  2. Dengue and severe dengue Maailman terveysjärjestö. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  3. Heli Siikamäki, Olli Vapalahti ja Hanna Nohynek: Denguekuume – kasvava maailmanlaajuinen ongelma ja suomalaisten kaukomatkailijoiden tauti. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 2003, s. 2051-2061.
  4. Kaifa Wei, Yuhan Li: Global evolutionary history and spatio-temporal dynamics of dengue virus type 2. Scientific Reports, 5.4.2017, nro 7, s. 45505. Nature. doi:10.1038/srep45505. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. en
  5. Kaifa Wei, Yuhan Li: Global evolutionary history and spatio-temporal dynamics of dengue virus type 2. Scientific Reports, 5.4.2017, nro 7, s. 45505. doi:10.1038/srep45505. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. en
  6. Wartiovaara, Kimmo: Ihmiskunnan DNA : Elämän koodin kirjoitus, s. 129–131. Tallinna: Duodecim, 2022. ISBN 978-952-360-079-9.
  7. Stanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6.
  8. Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Infektiosairaudet. Duodecim. ISBN 9789516566330. s.756
  9. Emedicine.com
  10. CDC Division of Vector-Borne Infectious Diseases: Dengue Fever Fact Sheet Dengue Fever Fact Sheet. Viitattu 20.9.2009. (englanniksi)
  11. Definition of Dengue shock syndrome MedicineNet. 6/15/1998. Viitattu 8.8.2009. (englanniksi)
  12. Dengue Matkailijan terveysopas. 17.12.2019. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  13. Päivi Repo: Dengue-kuumeen saa yhä useampi. Helsingin Sanomat, 30.12.2009, s. A6.
  14. CDC: Traveling? Avoid Dengue Centers for Disease Control and Prevention. 16.3.2020. Viitattu 8.12.2020. (englanniksi)
  15. Annelies Wilder-Smith: Dengue vaccine development by the year 2020: challenges and prospects. Current Opinion in Virology, 2020-08, nro 43, s. 71–78. PubMed:33086187. doi:10.1016/j.coviro.2020.09.004. Artikkelin verkkoversio. en
  16. European Medicines Agency: Dengvaxia (tetravalentti dengue-rokote [elävä, heikennetty)] Dengvaxia. 2018. European Medicines Agency. Viitattu 8.12.2020.

Aiheesta muualla

 

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.