Demokraattinen Kamputsea

Vuonna 1970 Lon Nol oli syrjäyttänyt prinssi Norodom Sihanoukin ja perustanut Khmerien tasavallan. Sihanoukin kannattajat alkoivat osoittaa maaseudulla mieltään, ja Sihanouk liittoutui punaisten khmerien kanssa.[1] Pian yhteenotot kärjistyivät sisällissodaksi.[2] Vaikka Sihanouk oli Kamputsean kansallisen liiton kuninkaallisen hallituksen johtaja, niin todellista valtaa piti sotilaallinen johtaja Pol Pot.[1] Huhtikuussa 1975 Phnom Penh kaatui, ja punaiset khmerit nousivat valtaan.[3]

Punaisten khmerien uhrien kalloja.

Välittömästi valtaannousunsa jälkeen punaiset khmerit aloittivat maan muuttamisen maolaiseksi maatalousyhteiskunnaksi. Muutamassa päivässä Phnom Penhin ja maakuntien suurimpien kaupunkien väestö siirrettiin maaseudulle. Kaikki ihmiset marssitettiin pois kaupungeista, myös sairaat, vanhukset ja heikot. Tottelemattomuudesta seurasi yleensä kuolema.[4] Punaiset khmerit uskoivat, että Kambodžan ongelmat juontuivat siirtomaaisännistä, ja siksi maan oli palattava alkukantaiseen maatalousyhteiskuntaan. Uutta alkua nimitettiin ”nollavuodeksi”, ja punaiset khmerit lakkauttivat rahan, koulut ja sanomalehdet.[5]

Yhtenä syynä kaupunkien tyhjentämiseen oli se, että Pol Pot halusi tuhota vihollisjärjestöt, joita pesi kaupungeissa. Evakuoinnin yhteydessä useita Lon Nolin virkamiehiä, poliiseja ja sotilaita tapettiin. Pakolaislähteiden mukaan kesään 1975 mennessä tappaminen laantui, ja monia virkamiehiä ja koulutettua väestöä lähetettiin ”uudelleenkoulutettavaksi”. Jos he osoittivat aitoa katumusta, heidät laitettiin pakkotyöhön. Tappamiset alkoivat kuitenkin jälleen vuoden 1975 lopussa. Monet uhreista olivat koulutettuja, kuten opettajia. Ihmisten tappamiseen ei yleensä käytetty tuliaseita, sillä haluttiin säästää ammuksia, ja kuolemantuomiot langetettiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Ihmisiä tapettiin esimerkiksi laiskasta työnteosta, ruoan varastamisesta, korujen pitämisestä, seksuaalisista suhteista, kuolleiden omaisten suremisesta ja uskonnollisuuden osoittamisesta.[6]

Sihanouk oli Demokraattisen Kamputsean ensimmäisen valtionpäämies, vaikka hänellä olikin vain näennäinen valta. Virallisesti valtiosta tuli Demokraattinen Kamputsea 5. tammikuuta 1975, kun uusi perustuslaki hyväksyttiin. Huhtikuussa Sihanouk erosi, ja hänet asetettiin kotiarestiin.[7] Khieu Samphan seurasi Sihanoukia valtionpäämiehenä, vaikka todelliset johtajat pysyivätkin piilossa vuoteen 1977. Pol Pot valittiin marraskuussa 1976 parlamenttiin, ja seuraavassa kuussa hänestä tuli pääministeri. Vasta syyskuussa 1977 Pol Pot kertoi viisituntisessa puheessaan Kamputsean kommunistisen puolueen olemassaolosta ja sen historiasta.[8]

Demokraattisella Kamputsealla oli ollut heti alkuun rajakahakoita Vietnamin kanssa. Ne helpottuivat hetkellisesti, mutta alkoivat uudelleen vuonna 1977. Samaan aikaan punakhmerit hyökkäsivät rajakyliin myös Thaimaassa ja Laosissa. Syyskuussa noin tuhat vietnamilaista siviiliä sai surmansa punaisten khmerien hyökkäyksessä. Seuraavassa kuussa vietnamilaiset hyökkäsivät maahan puolustusministeri Võ Nguyên Giápin johdolla. Vaikka Giáp uskoikin antaneen kambodžalaisille opetuksen, Pol Pot julisti voittoa, kun vietnamilaiset perääntyivät Giápin käskystä tammikuussa 1978.[9] Samaan aikaan Pol Potin kenraali Tal Mok puhdisti maata. Puhdistus osui ankarimmin itäiselle alueella, jota pidettiin maltillisimpana alueena. Se oli myös Vietnamin rajaseutua.[4]

Toukokuussa 1978 So Phim johti itäisen alueen kansannousua, jonka jälkeen puhdistukset raaistuivat. Marraskuussa Vorn Vet yritti vallankumousta, ja pian Vietnamissa oli kymmeniä tuhansia kambodžalaisia pakolaisia. Joulukuussa 1978 Radio Hanoissa ilmoitettiin Kamputsean kansallisen vapautusrintaman perustamisesta. Siihen kuului Pol Potia vastustaneita maanpakolaisia. Vietnamissa päätettiin pian tämän jälkeen aloittaa sotatoimet punaisten khmerien hallituksen syrjäyttymiseksi. Joulukuun 22. päivänä 120 000 sotilaan joukko tunkeutui Kambodžaan. Taistelut kestivät vain 17 päivää, ja Phnom Penh antautui 7. tammikuuta 1979.[9]

Vietnam asetti Kambodžan johtoon Kamputsean kansantasavallan. Sitä ei kuitenkaan tunnustettu yleisesti, vaan Pol Potin johtamat punaiset khmerit olivat vielä tämän jälkeen Kambodžan virallinen edustaja. Sotatila jatkui maassa pitkään, ja vuoteen 1985 mennessä punakhmerit oli ajettu pois maasta Thaimaahan. Vuonna 1989 Vietnamin joukot lähtivät maasta.[10]

Pol Potin mukaan Kambodža jakautui ennen vallankumousta viiteen väestöryhmään: talonpoikiin, työläisiin, porvareihin, kapitalisteihin ja feodalisteihin. Demokraattisen Kamputsean perustuslaki jakoi kansan työläisiin, talonpoikiin ja ”muihin Kamputsean työntekijöihin”. Punaiset khmerit eivät sallineet muutokseen minkäänlaista siirtymävaihetta, jollainen oli ollut esimerkiksi Kiinassa, missä sallittiin paikallisten maanomistajien ja porvarien olla mukana rakentamassa sosialistista yhteiskuntaa.[11]

Ihmiset jaettiin yhteiskunnallisesti myös poliittisesti epäilyttäviin ”uusiin ihmisiin” ja luotettaviin ”vanhoihin ihmisiin”. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat punaisten khmerien voiton jälkeen kaupungeista pois ajetut ihmiset ja jälkimmäiseen ryhmään kuuluivat köyhät ja alemman keskiluokan talonpojat. ”Uusia ihmisiä” pidettiin käytännössä orjatyövoimana. He joutuivat usein muuttamaan, ja he työskentelivät kaikista raskaimmissa töissä ja vaikeimmissa olosuhteissa. Heidät erotettiin muusta kansasta, ja he saivat heikoimmat riisimaat, minkä takia vuoden 1977 ruokapula iski heihin kaikista kovimmin. ”Vanhat ihmiset” olivat käytännössä paremmassa asemassa, ja he saivatkin esimerkiksi jäädä kotikyliinsä asumaan, mutta hekin saattoivat joutua paikoin riiston kohteiksi.[11]

Demokraattisen Kamputsen perustuslain maassa oli uskonnonvapaus, mutta sen mukaan kaikki taantumukselliset ja valtiolle sekä kansalle vahingolliset uskonnot olivat kiellettyjä. Noin 85 prosenttia maan asukkaista oli theravada-buddhalaisia. Sisällissodan aikana punaiset khmerit olivat vielä hyväksyneet buddhalaiset munkit, joita oli maassa 40 000–60 000. Demokraattisen Kamputsean perustamisen jälkeen munkkeja alettiin vainota ja heitä pidettiinkin yhteiskunnan loisina. Monia teloitettiin ja pakotettiin orjatyöhön. Lisäksi temppeleitä ja pagodeita tuhottiin tai muutettiin varastoiksi tai vankiloiksi. Buddhalaisten lisäksi maan kristityt ja islaminuskoiset vähemmistöt joutuivat vainotuiksi. Phnom Penhin roomalaiskatolinen katedraali tuhottiin täysin ja lisäksi monia kristittyjä ja islaminuskoisia johtajia tapettiin.[11]

Koulutus ja terveydenhuolto olivat Demokraattisessa Kamputseassa rappiolla, sillä koulutettuja ihmisiä pidettiin vihollisina. Monia opettajia ja lääkäreitä tapettiin, ja monet säilyttivät henkensä vain salaamalla oikean henkilöllisyytensä. Koululaitoksen tärkein tehtävä oli vallankumouksellisten arvojen istuttaminen lapsiin. Terveydenhoitoon käytetyt tilat olivat todella huonoja, ja kansan odotettiin lähinnä tukeutuvan perinteisiin kasvi- tai yrttilääkkeisiin, jotka olivat usein tehottomia. Vain puolueen ja armeijan korkea-arvoisella eliitillä oli mahdollisuus länsimaiseen lääketieteeseen ja kunnon sairaaloihin.[11]