Delhin sulttaanikunta

Delhin sulttaanikunta tarkoittaa niitä viittä islaminuskoista dynastiaa, jotka hallitsivat Pohjois-Intiassa yleensä Delhi pääkaupunkinaan vuosina 1206–1526. Niitä olivat mamelukit eli orjadynastia (1206–1290), Khalji-dynastia (1290–1320), Tughluq-dynastia (1320–1413), Sayyid-dynastia (1414–1451), ja Lodi-dynastia (1451–1526).

Etelä-Aasian historia ja Intian historia
kivikausi	70 000–3300 eaa.
• Mehrgarh-kulttuuri	• 7000–3300 eaa.
Indus-jokilaakson kulttuuri	3300–1700 eaa.
Myöhäinen Harappan-kulttuuri	1700–1300 eaa.
Veda-kausi	1500–500 eaa.
• rautakausi	• 1200–500 eaa.
Mahajanapadat	700–300 eaa.
Magadha-valtakunta	684–320 eaa.
• Maurya-valtakunta	• 321–184 eaa.
Keskiaikaiset kuningaskunnat	230 eaa.–1279
• Sātavāhana	• 230 eaa.–199
• Kušana	• 60–240
• Gupta	• 300–550
• Pala	• 750–1174
• Chola	• 250 eaa.–1279
islamilaiset sulttaanikunnat	1206–1596
• Delhin sulttaanikunta	• 1206–1526
• Deccanin sulttaanikunnat	• 1490–1596
Hoysala	1040–1346
Kakatiya	1083–1323
Vijayanagara	1336–1565
Suurmogulien valtakunta	1526–1707
Sikhivaltio	1801-1849
Marathivaltakunta	1674–1818
Siirtomaakausi	1757–1947
Itsenäinen Intia	1947 eteenpäin
Valtioiden historiat Bangladesh • Bhutan • Intia Malediivit • Nepal • Pakistan • Sri Lanka
Alueelliset historiat Bengal • Himachal Pradesh • Orissa Pakistanin historialliset alueet • Pohjois-Intia Etelä-Intian historia • Tiibet
Erityisalojen historiat Dynastiat • Talous • Indologia • Kielet • Kirjallisuus Merenkulku • Armeija • Tiede ja tekniikka • Aikajana

Delhin sulttaanikunnan vaiheita vuosina 1206–1526

Arabit olivat jo 700-luvun alussa valloittaneet alueita Induksen suulta. Myöhemmin turkinsukuiset muslimit työntyivät syvemmälle Intiaan ja seldzukkipäällikkö Muhammad Ghurin valloitti 1100-luvun lopussa läntisen Pohjois-Intian. Hänen kenraalinsa, orjataustainen mamelukki Qutb-ud-din Aybak julistautui sulttaaniksi ja perusti Delhin sulttaanikunnan 1206. Sen valta keskittyi varuskuntakaupunkeihin ja talous perustui verojenkeruuseen ja ryöstösaaliin kokoamiseen.[1] Sulttaanikunnan hallinto nojautui alempiin yhteiskuntaluokkiin sekä orjiin, joita käytettiin korkeissakin asemissa hallinnossa ja armeijassa. Myös myöhemmät sulttaanikunnat turvautuivat samaan keinoon, jonka avulla pyrittiin lisäämään hallinnon vakautta.[1]

Sulttaanikunnan pohjalta alkoi kehittyä erityinen intialainen islam, mutta hindulaisuus ei kadonnut sen rinnalta. Timur Lenk hävitti sulttaanikuntaa vuonna 1398 aiheuttaen hajaannusta. Vuosina 1350–1550 sulttaanikunta oli vajonnut taantumaan.[1] 1400-luvun lopulla Lodi-dynastia nosti Delhin uudelleen Pohjois-Intian hallitsevaksi voimaksi. Valtakunnan hävitti lopullisesti Mogulivaltakunnan perustaja Babur vuonna 1526.

Intiassa asuu nykyään maailman toiseksi suurin muslimiväestö, 172 miljoonaa vuonna 2016, mutta se on silti vain 15% Intian koko väkiluvusta.[2]